Kun kello löi kahtatoista, luovutimme huoneet ja kurvasimme hotellin liukuovista suoraan terminaaliimme. Koska meillä ei ollut lippuja ja lähtöselvityskin aukesi vasta 1,5 tunnin päästä, päätimme lähteä kokemaan taas jonottamisen riemua. Meidän tiskeillämme oli menossa vielä buukkaukset Bangkokiin, mutta emme aikoineet jäädä tämän porukan jälkeen muiden Lontoon-konetta havittelevien jalkoihin. Jakauduimme siis muutamaan taisteluosastoon ja otimme haltuun useamman maastonkohdan. Tietysti äidin partio onnistui luikertelemaan suoraan turvavyöliukumilla varustetun lähtöselvityssokkelon tuntumaan sillä välin, kun Jannen partio soluttautui vihollisen selustaan rupattelemalla edellispäivän kriisinoususta ja hankkimalla tietoja kunkin kanssamatkustajan jatkoreitityksistä. Peiteoperaatiomme oli siis perin onnistunut, kun Janne oli saanut uusia kavereita ja olimme ensimmäisinä tekemässä lähtöselvitystä!
Lentoliput Lontooseen saatuamme kipitimme voitonhuumassamme tunnin mittaiseen turvatarkastusjonoon. Hieman meitä arvelutti samalla yhteen lippuun käsinkirjoitettu kooditus, jolla pitäisi Lontoosta saada kätevästi liput seuraavaan ja saman illan koneeseen kohti Miamia - varsinkin, kun äiti googlasi, ettei tällaista konetta olisi enää illalla lähdössä... Kasperi nappasi jonotuksen lomassa pizzeriasta voucherillaan pizzaa, ja me muut kannustimme häntä hotkimaan koko pahvilootallisen tyhjäksi ennen tarkastusta. Äidin jo kaksi kertaa turvatarkastuksista läpi mennyt hammastahna heitettiin roskiin, ja epäilyttävä kaksikko Konsta ja Linnea joutuivat räjähdeainepyyhkäisyihin. Muutoin tarkastus meni osaltamme rivakasti, vaikka meillä ei ollut lippuihin kirjoitettua boardingaikaa eikä lentokentän tauluillakaan näkynyt tulevaa haamulentoamme. Kode ratkaisi vouchertuhlaushaasteensa perin nopeasti ajautumalla suklaa- ja limuostoksille, mutta äidillä, Jannella ja Linnealla oli selvästi vaikeampaa. Koska nälkä kurni ja vouchereita oli 600 kruunun edestä, äiti teki tehokkaan pizzatilauksen, johon Janne onnistui ujuttamaan itselleen myös valtavan oluen. Hän toki myös esitti tiskillä salajuonessa pankkikorttinsa kanssa, ettei kortti toiminut loppulaskua kuitatessa...
Puikkelehdimme kohti porttia ja vielä läpi passintarkastusten pizzalootat sylissämme höyryten ja vetolaukut perässämme raahautuen. Koska kone oli pienempi, kaikki eilisen epäonnistuneen lennon matkustajat eivät olleet saaneet siihen lippuja. Jannella oli kyllä moikkaamista taas portilla, kun hän oli ehtinyt hankkia tiedustelutietoja jo puolelta lentokonekansalta. Iloluonteinen seuruekin oli löytänyt portille.
Lento sujahti reilussa kahdessa tunnissa ja olimme viimein Lontoossa! Koodi lentolipussa siivitti meidät kohti British Airwaysin selvittelytiskiä, ja alkoikin olla jo sanomatta selvää, että lentoa ei lähtisi, kun sitä ei lentokentän tauluillakaan näkynyt. Heathrowin kentällä lentoja oli peruutettu oikein talkoilla, joten selvittelytiskillä olivat aikamoiset kansanvaellukset. Paalutimme itsemme jonon hännille, mutta onneksi pääsimme täydentämään herkkukätköjämme samalla ilmaisherkkukaapista jonotuksen aikana. Me viikarit leikimme olevamme Fazerilan karkkikierroksella, joten väänsimme kitusiimme patukoita suupielet suklaassa yksi toisensa perään. Kasperi löysi myös intialaiseläkeläisryhmän eväspahvilootaan jääneen avaamattoman sipsipussin, jonka hän toki tarjoili Jannelle. Jono liikkui ehkä kaksi askelta kymmenessä minuutissa. Reilun tunnin jonotuksen jälkeen meidät blokattiin jonosta ja ohjattiin salaperäisine koodeinemme tympeän naisen pakeille. Tiivistettäköön, että sekä äidillä että tympeällä naisella meinasivat mennä hermot.
Janne joutui tarttumaan puikkoihin ja hän maanitteli ohituskaistalta ystävällisen miestyöntekijän antamaan meille väliaikaiset liput huomiseen Miamin-koneeseen, sadalla punnalla vouchereita ja lupauksen maksaa hotellikulumme. Teimme pikaisen neuvonpidon, sillä lähihotellit olivat aivan piripinnassa emmekä halunneet lähteä 30 kilometrin päähän Ibis-hotelliin julkisilla. Päätimme siis jäädä kentälle ja siirtyä terminaali kolmoseen ottamaan unia. Terminaali 3 oli viime matkalta hyväksi havaittu, sillä äiti bongasi siellä hiiren ja yläkerrassa tiesimme olevan alueen, jossa ei ollut joka tuolissa käsinojia.Tätä ennen meidän oli kuitenkin höylättävä sadan punnan voucherimme kioskista. Siinähän ei ollut tietenkään ongelmaa, kun valitsimme ilta- ja aamupaloja sylintäydeltä vatsan täytettä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti