Patikointia ja ajelua ylös ja alas

San Fransiscoon päästyämme otimme tavoitteeksi ensin selviytyä keskustan jyrkistä kaduista autolla. Emme vielä käyneet kuuluisalla ja mutkikkaalla Lombart Streetin pätkällä, vaikka tiedustelimmekin sen kurvit rinteen alapuolelta. Meistä oli hauskaa hihitellä takapenkillä jyrkissä mäissä iskän ajaessa ja äidin setviessä kartan monia yksisuuntaisia katuja. Parkkeeraaminen jyrkkään rinteeseen poikittain sujui myös upeasti, vaikka autosta tuleminen ja varsinkin takaluukusta matkalaukun kaivaminen vaativatkin akrobaatin kykyjä - varsinkin, kun auton takapuskurin kohdalta alkoi taas yksi tien kaistoista. Veimme iskän satamaan kurkistelemaan merileijonia, sillä iskä oli missannut viimeksi nämä otukset. Illan otimme rauhassa katsomalla hotellissa Ninjasoturi-kisailua, jossa miehet ja naiset yrittävät päihittää esteradan hankalia tehtäviä putoamatta. Osa ihmisistä oli jopa rakentanut kotiinsa samanmoiset esteet treenatakseen kisaan.

Seuraavana aamuna otimme härkää sarvista ja lähdimme jo kukonlaulun aikaan pitkälle ja korkealle Golden Gate -sillalle. Muutkin turistiystävämme olivat heränneet aikaisin, mutta mahduimme vielä onneksi hyvin pysähtymään näköalatasanteelle, kun kello löi vasta aamukahdeksaa. Sillalta käännyimme Muir Woodsin punapuumetsää kohti. Ajelimme hiljaksiin yhä korkeammalle ja syvemmälle vuoristokukkuloiden keskelle mutkaisia teitä. Saimme auton hyvin parkkiin aivan infoalueen laitamille. Sisäänpääsyn maksamisen jälkeen lähdimme seikkailemaan kolme metriä leveille puusta nakutetuille poluille. Liikkuminen oli siis kerrassaan vaivatonta punapuita ihmetellessä. Osa puista oli yli tuhat vuotta vanhoja, todella korkeita ja aivan valtaisan paksukaisia. Toki suuren osan kantapään kautta oppiva Konsta kävi temppuilemassa lautapolun reunamilla kielloista huolimatta ja mätkähti kyljelleen metrin alaspäin suoraan mutaisaan maahan. Kiivetessään salamannopeasti takaisin polulle hän totesi: "Ei ollut yhtään paha eikä sattunut, mutta mä pelkäsin vaan käärmeitä siellä. Sä et varmaan uskalla Kasperi?!"

Käveltyämme puolisen kilometriä tulimme kartan luokse. Valitsimme uhkarohkean innokkaasti viiden kilometrin maastolenkin, jota lähtisimme tarpomaan, vaikka äidin hälytyskellot tässä vaiheessa hieman rimpauttelivatkin. Nelihenkisellä ryhmällämme ei nimittäin ollut karttaa eikä vettä matkassa, ja yhdellä oli murtunut jalka. Tarpomistamineet villakangastakkeineen olivat myös jotakin muuta kuin useilla muilla eräjormilla. Köpöttelimme rinteitä ylös juurakkoisilla ja kapeilla poluilla. Äidin kauhuksi me pojat hieman parkourasimme myös, vaikka kymmeniä metrejä viettävä pudotus olikin vain muutaman harha-askeleen päässä. Selvisimme reitillä reiluun puoleen väliin ilman yhtäkään "Milloin tää loppuu -kysymystä". Tämän jälkeen Konstaa sai lohdutella sillä, että ehkä seuraavan mutkan takaa alkaisi jo helpompi alamäki. Pohdimme myös, missä kohdin olimme mahdollisesti menneet harhaan, sillä meitä vastaan tuli silloin tällöin ihmisiä eikä meitä ohittanut kukaan. Kun
alamäki lopulta alkoi kiemurtelevilla ja jyrkkäreunaisilla poluilla, aloitimme kilpajuoksun äitiä vastaan. Iskä puolestaan sai raahata ylimääräisiä ja kuumaksi käyneitä vaatekappaleitamme. Kun matkaa oli jäljellä enää puolisen mailia, vakoilimme äitiä ja iskää metsikön kätköistä heidän napsiessaan valokuvia upeista maisemista. Parkkipaikan ja etenkin lahjatavarakaupan läheisyydessä ylärinteiden kipuamistreeni oli jo kaikilta unohtunut, ja olimme setvinneet reitin 50 minuuttia nopeammin kuin reittiarviossa annettu aika oli. Hyvä me - olimme tosi tyytyväisiä, että tuli lähdettyä ja nähtyä loistavat reitit ja maisemat! Tullessamme takaisin kohti keskustaa oli Golden Gate -sillalla jo paljon vilinää ja vilskettä sekä hirmuisat jonot näköalatasanteelle.

Iskä oli merkkailut seuraavaan reittisuunnitelmaan ajon italialaiseen kaupunginosaan, jotta saisimme ahmittavaksi joitakin italialaisia herkkuja. Tilasimmekin muhevan maistuvaa lasagnea ja erilaisia pizzoja, jotka veivät kielet mennessään. Ruokailun jälkeen ajelimme useamman mailin läntiselle puolelle ja haimme jälkiruokaa surffityyppisestä ja rennosta pipopäiden pyörittämästä Devil's Teeth Baking Companysta. Matkalla näimme surffareita aalloissa sekä hippikukkulan ja -kadun. Jännä, kuinka muutaman kadun tai korttelin alueet todella eroavat toisistaan hienostoalueista hämärämpiin ja ränsistyneempiin tai etnisistä esimerkiksi rentoihin ja värikkäisiin nuorison suosimiin alueisiin.

Nähtävyyksiä ja ykköstiellä köröttelyä

Pari päivää on kiitänyt vauhdilla näin ennen ja jälkeen vuoden 2016 taitteen. Olemme käyneet parina päivänä outleteissa, joista olemme löytäneet seitsemisen paria Converseja ja ison kasan Lindtin herkkusuklaata puoleen hintaan. Konstalla on ollut takapenkillä kenkäparkki, josta hän vaihtelee kenkäfriikkeydessään kuhunkin tilanteeseen sopivat popot... Nyt on jo suunniteltu, mitkä kengät laitetaan taas ekana koulupäivänä sekä seuraaville synttärikemuille, vaikka äiti kuinka yrittääkin tolkuttaa, että Suomessa lienee jo lunta.

Piipahdimme ennen Losista lähtöämme myös tsekkaamassa kuuluisan Hollywood-kyltin sekä meksikolaisella Olvera Streetillä. Vanhemmat popsivat siellä varsin makunystyröitä hivelevät taco- ja burritoannokset, mutta meihin eivät avokado- ja papukastikkeisiin dippailtavat herkut oikein uponneet. Lisäksi pysähdyimme Groven alueella Farmer's marketilla, josta nappasimme meille pojillekin apetta. Oli vallan kivaa kuljeskella pitkin poikin aluetta ihmisvilinässä pohtimassa ostoksia ja nuuskuttelemassa herkkutuoksuja. Koska alkoi jo tulla pimeää, ja äidin kameran muistikin oli täyttynyt takapenkkiviihdyttäjien vinonaamaotoksista, varasimme Venturasta hotellin yöksi.

Aamulla vanhemmat olivat optimistisesti varanneet meille noin 300 kilometrin päästä kierroksen Hearst Castleen klo 8.40. Emme aivan ehtineet, vaikka olimmekin energisen innokkaita jo aamusta alkaen. Perille saavuimme kymmeneksi, ja saimmekin puhuttua vanhentuneet lippumme läpi varsin vaivattomasti. Linna on upealla paikalla "lumotulla kukkulalla" Santa Lucia -vuorten huipulla noin 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Linnassa on yli 50 makuu- ja pesuhuonetta, 19 olohuonetta valtavine takkoineen, tenniskenttä, elokuvateatteri, sisä- ja ulkouima-altaita sekä ulkoalueita yli 500 hehtaaria. Tilan alueilla on ollut maailman suurin yksityinen eläintarha jääkarhuineen ja seeproineen. 1920- ja 30-luvuilla linnan isännän Winston Hearstin vieraina olivat mm. Charlie Chaplin, Marxin veljekset ja Winston Churchill. 2010-luvulla vieraslistan kärkiniminä olimme puolestaan me. Linna oli mielenkiintoinen ja vaikuttava - vaikkakin turhan yliampuva.

Linnasta lähdettyämme ajelimme merenrantamaisemia halkovaa ykköstietä pohjoista kohti. Maisemat olivat upeita: oikealla puolellamme kohosivat jylhän heinikkoiset vuoret aina pilviinkin asti ja vasemmalla penger putosi useamman kymmenen tai sadan metrin verran suoraan mereen. Koska äiti kieltäytyi ajamasta kiemuraisilla teillä, sai iskä kurvailla maili toisensa jälkeen mahtavien näkymien keskellä. Pieniä, muutaman kymmenen asumuksen kyliä tuli vastaan silloin tällöin. Koska Kasperin naama alkoi kiemurakyydin edetessä muistuttavaa takapenkillä vihertävää, hän siirtyi etupenkille hengittelemään pussin kanssa. Pysähdyimme näköalapaikalle katsomaan monien muiden tavoin merestä nousseita merinorsuja. Nimensä mukaisesti eläimet olivat jättimäisiä, ja osa oli yli 2000 kilogramman painoisia. Tarkkailimme hymyt korvissa, kuinka Pontus-merinorsu löhöili auringossa ja mylvi muille, jotka yrittivät nousta merestä tyypin alueille. Mauri-merinorsu yritti useampaankin otteeseen ryömiä Pontuksen ohitse, mutta lopulta se sai vallattua oman plänttinsä hieman kauempaa ajamalla kaksi muuta pois.

Iskän mielestä kaikille oli kyllä rannalla tilaa: "Jos mä olisin merinorsu, mä vaan keskittyisin makaamaan tuolla rannalla auringossa ja kaikki sais tulla ihan tohon viereen..." Äiti totesi sitten, ettei sillä tyylillä kyllä paljon naaraita saisi. Tästä kirposikin hyvä keskustelu siitä, onko iskä saanut taisteltua äidin itselleen. Konsta tuli siihen tulokseen, että äiti on varmasti ostettu meille. Pääsimme lopulta (pari sataa kilometriä myöhemmin) saman aihepiirin, pissakakkakeskustelujen sekä miksei-saa-ottaa-seitsemättä-Oreoa -keskustelujen sekä muutamien kenkien vaihteluiden ryydittäminä Oaklandiin hotelliin. Vuosi vaihtui meidän uinaillessamme.

Disneyland!

Aamupala-ahmaisut olivat valonnopeudella suoritettu kuudelta aamulla, kun tiedossa oli päivä Disneylandissa. Iskä heitti meidät jo klo klo 7.15 puistojen lähitantereelle, josta sitten kipitimme vielä puolisen mailia valtavien ihmismassojen kanssa kohti turvatarkastuksia. Arvioimme, mikä jono mahtaisi valua reippaimmin sisään lippuluukuille, ja me viikarit onnistuimmekin jouduttamaan etenemistä mukavasti palloilemalla muiden ihmisten tavoin jonosta toiseen. Pulitimme 285 dollaria yhden päivän lipuista kolmelle, sillä iskä oli menossa lepuuttamaan koipeaan takaisin hotelliin. Voi iskä-raukkaa - ehkä hän joutuisi nyt myös shoppailemaan yksin outleteissa ja seikkailemaan koslamme kanssa ilman loistokartturia ja meitä takapenkin viihdyttäjiä.

Äiti oli hionut jonotustaktiikkamme huippuunsa jo turvatarkastuksia odotellessamme: suuntaisimme ensin pituurajoiltaan korkeisiin ja vauhdikkaisiin laitteisiin sekä niihin, joihin kartan mukaan pääsisi etuilemaan Fastpass-korteilla. Juoksimme siis sisään päästessämme heti Adveturelandin Indiana Jones -jeeppiseikkailuun, jonka jonossa oli jo paljon koettavaa kadonneista temppeleistä luolamaisiin tunneleihin. Itse ajelu oli hurjan pelottava, ja eräässä kohdassa valtava pyörivä kivi meinasi murskata automme. Toivuttuamme jeeppikyydityksestä lisäsimme kierroksia astelemalla Haunted Mansion -kummitustaloon. Kummitustalon vartija pelästytti Kasperin, mutta oli selvästi peloissaan nähdessään Konstan. Kummitustalossa oli ahdistavan hämärää ja pelottavaa, mutta onneksi selvisimme alun peloitteluista omaan kärryymme, johon tungimme kaikki kolme peloissamme. Kasperin mieleen jäi parhaiten kummitus, joka istui keinutuolissa, mutta hävisi sitten... Konstalla puolestaan oli tekemistä siinä, että hän sai pidettyä silmänsä edes osan matkaa auki.

Seuraavaksi me viikarit viiletimme kohti korkeuksia Tarzanin puumajassa kieppuillen.  Sillä aikaa äiti kävi hakemassa meille pikapassiautomaatista liput Big Thunder Mountain Railroad -vekottimeen. Saimme jonon ohitukseen oikeuttavat pikapassit  reilun tunnin päähän. Haukkasimmekin aamun välipalaksi herkkuchurrot, jotta jaksaisimme jonotella välissä Lumikin pelottavaan seikkailuun. Näimme jonossa hengatessamme myös Ihmemaan Liisan sekä Hassun Hatuntekijän. Pikapassit todella kannattivat, sillä ohitimme 50 minuutin jonon vuoristojunaan. Kyyti oli mukavan pitkä ja hurja kaikkien mielestä, koska lumimies jahtasi juuri meidän vaunuamme.

Kiiruhdimme Mikin taikakarttaesitykseen, jossa taikakartta vei Mikkiä ympäri maailmaa laulun ja tanssin lomassa. Ihastelimme upeita prinsessoja, vauhdikkaita tansseja sekä etenkin merenalaista Arielin maailmaa. Esityksen jälkeen hyppäsimme valtavan pitkään ja kiemurtelevaan jonoon, koska ajattelimme sen enteilevän hyvää laitetta. Lopulta It's a Small World -laitteeseen päästessämme ajelehdimme veneessä halki eri maiden ja kuuntelimme, kuinka amerikkalaiset hoilailivat joululauluja samaisessa veneessä kanssamme. Meillä alkoi olla jo aikamoinen nälänkurina masuissa, ja jonotkin alkoivat olla reilun tunnin mittaisia, joten kurvailimme seuraavaksi Tulevaisuusmaan Galaktiselle grillille. Hampurilaisemme oli kiedottu StarWars-kääreisiin, ja äidin hampparisämpylät olivat galaktisen mustia.

Pikapassin turvin ohittelimme jälleen pitkät jonot Buzz Lightyear Astro Blasters -laserammuntaan, jossa äiti tietysti paukutteli päivän 90:ksi parhaat pojot. Innoissamme mahat täysinä jonotimme myös valtavan vuorenrinteen alla Matterhorn  bobsleds -vuoristoajeluun, jossa oli ihanan hurjaa menoa. Kävimme useammassakin Tulevaisuusmaan kaupassa kiertelemässä ja odottelimme samalla jouluparaatin alkamista. Me viikarit saimme paraatikadun reunamilta paraatipaikat aidan päältä ja näimme hyvin, kuinka ohitsemme lipui muun muassa Pluto piparkakkutaloineen, kaikenmaailman prinsessat, tanssivat lumiukot, Jääkuningatar, tinasotilaat, Toy Storyn hahmot vihreine sotilaineen, Mikki ja Minni sekä monet muut.

Paraatin jälkeen meidän piti mennä vielä Star Tours -kieputtimeen, mutta sinne olikin yli 120 minuutin jonotusaika, eikä pikapassejakaan ollut jaossa enää. Totesimme siis menevämme jonnekin muualle. Löysimme erikoisen lautan, joka oli lähdössä salaperäiselle saarelle. Saarella kuljimme tunneleissa etsimässä aarteita sekä pelottavia tyrmiä. Saarella oli myös vajoavia siltoja, luista tehtyjä vankilaverkkoja ja haaksirikkoutuneita laivoja, hui! Saariseikkailun jälkeen koitti meidän vuoromme Splash Mountain -vuorella, jossa matkustimme tukin kyydissä. Viiletimme korkealta kohti syvyyksiä niin, että mahanpohjassa väänsi. Kyyti oli niin kivaa, että kävimme tässä vesiroiskuttelussa kolme kertaa. Iskä tuli hakemaan meitä kahdeksalta, joten olimmekin aika valmiita lähtemään hotellille nukkumaan unelmapäivän jälkeen.