Edellisistä reissuista onkin vierähtänyt jo tovi ennen kuin seuraavaa pukkasi. Matkakokoonpanossakin on tapahtunut sen verran muutoksia, että matkassamme viilettää nyt meitä viikareita pari vuotta nuorempi Linnea sekä hänen isänsä Janne. Ai niin, tuli se äitikin reissuun mukaan. Lähdimme nyt tällä poppoolla ottamaan haltuun Årea, sillä takapenkkitaistelut Suomen kamaralla ovat jo aikoja sitten niin nähty...
Äiti ja Janne olivat tulleet edellisinä iltana juuri Pariisista, jonne he olivat matkanneet pyörillä, joten pakkaus Åreen sujui käden käänteessä hieman vain likaisia vaatteita laukuista ravistellen ja uusia sisään survoen. Janne ei tainnut tosin olla aivan samaa mieltä sulloessaan koko komeutta auton takaluukkuun, josta pilkisti pelkästään jo Ikea-kassillinen tämän porukan popoja, kylmälaukullinen eväitä, säkillinen Åren ulkoilmaan sopivia varusteita, äidin työreppu sekä meidän kaikkien omat kassimme. Tietysti mukaan halusi lähteä myös kourallinen pehmoleluja sekä makuupussit, jotka tulisivat matkaamaan kanssamme takapenkillä.
Yöllä meidät herätettiin kahden maissa nuokkumaan auton takapenkille, jotta ehtisimme aamun valjetessa Vaasaan ja autolauttaan. Suunnitelma oli muuten loistava, mutta meitä takapenkin viikareita ei tietenkään lainkaan väsyttänyt. Sen sijaan pysäytimme kulkupelin puolen tunnin ajon jälkeen puoleksi minuutiksi eväskaivuuta varten, ja hetkessä eväät oli myös siemaistu parempiin suihin. Vaikka emme tietenkään nukkuneet omasta mielestämme koko aamusumuisen matkan aikana, on äidillä todisteena kuva, jossa koko takapenkin viikarilaumamme kuorsaa makoisasti toinen toisiinsa nojaten...
Aamuauringossa posotimme hyvää vauhtia eteenpäin ja pidimme yhden pikkuruisen tauon tien penkalla. Janne antoi meille armolliset kolme minuuttia aikaa kastella piennarta, ja äidiltäkin tauko sujahti vauhdilla ja tyylillä, sillä olihan hän Pariisiin polkiessaan tottunut hieman vähäisempäänkin pissanäkösuojaan... Konstalla puolestaan rapatessa roiskui aamumehut sen verran vauhdilla tien laitaan, että sukat menivät vaihtoon ennen makuupussiutumista.
Ajourakan jälkeen pääsimme kolme minuuttia ennen määräaikaamme Vaasaan ja terminaaliin, josta ajoimme jyrkkää ramppia pitkin suoraan laivaan. Laiva oli hetkessä koluttu, laivasuunnistukseen osallistuttu ja lisäeväät syöty. Onneksi tässä vaiheessa laivamatkaa oli jäljellä enää neljästä tunnista noin 3,5 tuntia. Meidän onneksemme Janne löysi pelikortit omien sanojensa mukaan maasta, mutta meistä tuntui, että hän oli valmis maksamaan hetkellisistä unistaan tässä vaiheessa jo mitä tahansa... Janne ameeboitui pinkin viltin alle muutamaksi minuutiksi sillä välin, kun me pelasimmekin korttia sulassa sovussa. Välillä Linnea pinkaisi pallomereen ja me pojat koristelimme ameebaa erilaisin rekvisiitoin... Kasperi olisi myös halunnut myydä pose-kuvia ameeban kanssa muille laivamatkaajille, mutta äiti ei antanut lupaa matkakassan kartuttamiseen.
Tapiiripehmolelu päätti järjestää meille myös mukavaa matkapuuhaa, sillä se hukkasi ensin paitansa pallomereen ja siitä kymmenisen minuutin päästä hukkui koko tapiiri. Koska itkusta ei meinannut tulla loppua, oli meidän viikareiden lähdettävä aarteenetsintään pallomeren pohjalle. Tapiirin paidan ja tapiirin lisäksi löysimme myös 10 kruunun kolikon, viisi senttiä sekä puhelimen - ei siis mikään turha aarteenetsintä.
Kovaäänisistä kuului käsky autoihin siirtymiseksi ja niin me pakkauduimme autoon ottamaan haltuun Uumaja-Åre-väliä ja vajaata 500 kilometriä. Seuraavalla etapilla takapenkkiläisistä nukkui 1/3, joten kaksi muuta lukivat vitsikirjasta ääneen hersyviä vitsejä ja nauraa räkättivät eritoten ruotsalaisvitseille. Väsyneet etupenkkiläiset olivat löytäneet Sisukanavan radiosta, jota he puolestaan nauraa räkättivät vitsien kuuntelun lomassa. Välillä koko autoporukasta tuntui, että takapenkillä istui ainakin yksi mätä lapsi taikka sitten Ruotsin tuulahdukset haisivat tosi pahoilta. Pysähdyimme ensimmäisen sadan kilometrin taitteessa tankkaamaan ja murkinoimaan hamppariaterioita Sibyllaan. Matka taittui sen jälkeen taas näppärästi ahtaissa tiloissa myös kaikkien viikareiden ollessa hereillä pienen painin, samojen vitsien uusintakerrontojen ja eväiden syömisen lomassa. Vaikka äiti yritti kuinka tunkea ratin taakse, koki Janne ilmeisesti turvallisimpana pitää vähäunisen ja loistojutuilla varustetun äidin vain pelkääjän paikalla aina Åreen asti.
Viimeinen pysähdys ennen Åren huimia maisemia ja nousuja taittui vastaan tulleella uimarannalla. Kalle von Stockholm oli myös uimarannalla sammakoita keräämässä. Me puhuimme hänelle sujuvasti suomea ja hän vastaili meille ruotsiksi sekä tyrkytti nuijapäitä meillekin. Tietysti otimme rannalla kaiken ilon irti ja peuhasimme polskien nuijapäiden sekä Kalle von Stockholmin kanssa. Åreen vihdoin ja viimein päästyämme kello kävi jo iltaa. Äiti kävi kuittaamassa meille huoneistohotellimme, jossa tulisimme viettämään seuraavan viikkomme. Nukahdimme tyytyväisinä odottamaan tulevien päivien seikkailuja suomalaisen pataruuan ja saunomisen jälkeen.
Äiti ja Janne olivat tulleet edellisinä iltana juuri Pariisista, jonne he olivat matkanneet pyörillä, joten pakkaus Åreen sujui käden käänteessä hieman vain likaisia vaatteita laukuista ravistellen ja uusia sisään survoen. Janne ei tainnut tosin olla aivan samaa mieltä sulloessaan koko komeutta auton takaluukkuun, josta pilkisti pelkästään jo Ikea-kassillinen tämän porukan popoja, kylmälaukullinen eväitä, säkillinen Åren ulkoilmaan sopivia varusteita, äidin työreppu sekä meidän kaikkien omat kassimme. Tietysti mukaan halusi lähteä myös kourallinen pehmoleluja sekä makuupussit, jotka tulisivat matkaamaan kanssamme takapenkillä.
Yöllä meidät herätettiin kahden maissa nuokkumaan auton takapenkille, jotta ehtisimme aamun valjetessa Vaasaan ja autolauttaan. Suunnitelma oli muuten loistava, mutta meitä takapenkin viikareita ei tietenkään lainkaan väsyttänyt. Sen sijaan pysäytimme kulkupelin puolen tunnin ajon jälkeen puoleksi minuutiksi eväskaivuuta varten, ja hetkessä eväät oli myös siemaistu parempiin suihin. Vaikka emme tietenkään nukkuneet omasta mielestämme koko aamusumuisen matkan aikana, on äidillä todisteena kuva, jossa koko takapenkin viikarilaumamme kuorsaa makoisasti toinen toisiinsa nojaten...
Aamuauringossa posotimme hyvää vauhtia eteenpäin ja pidimme yhden pikkuruisen tauon tien penkalla. Janne antoi meille armolliset kolme minuuttia aikaa kastella piennarta, ja äidiltäkin tauko sujahti vauhdilla ja tyylillä, sillä olihan hän Pariisiin polkiessaan tottunut hieman vähäisempäänkin pissanäkösuojaan... Konstalla puolestaan rapatessa roiskui aamumehut sen verran vauhdilla tien laitaan, että sukat menivät vaihtoon ennen makuupussiutumista.
Ajourakan jälkeen pääsimme kolme minuuttia ennen määräaikaamme Vaasaan ja terminaaliin, josta ajoimme jyrkkää ramppia pitkin suoraan laivaan. Laiva oli hetkessä koluttu, laivasuunnistukseen osallistuttu ja lisäeväät syöty. Onneksi tässä vaiheessa laivamatkaa oli jäljellä enää neljästä tunnista noin 3,5 tuntia. Meidän onneksemme Janne löysi pelikortit omien sanojensa mukaan maasta, mutta meistä tuntui, että hän oli valmis maksamaan hetkellisistä unistaan tässä vaiheessa jo mitä tahansa... Janne ameeboitui pinkin viltin alle muutamaksi minuutiksi sillä välin, kun me pelasimmekin korttia sulassa sovussa. Välillä Linnea pinkaisi pallomereen ja me pojat koristelimme ameebaa erilaisin rekvisiitoin... Kasperi olisi myös halunnut myydä pose-kuvia ameeban kanssa muille laivamatkaajille, mutta äiti ei antanut lupaa matkakassan kartuttamiseen.
Tapiiripehmolelu päätti järjestää meille myös mukavaa matkapuuhaa, sillä se hukkasi ensin paitansa pallomereen ja siitä kymmenisen minuutin päästä hukkui koko tapiiri. Koska itkusta ei meinannut tulla loppua, oli meidän viikareiden lähdettävä aarteenetsintään pallomeren pohjalle. Tapiirin paidan ja tapiirin lisäksi löysimme myös 10 kruunun kolikon, viisi senttiä sekä puhelimen - ei siis mikään turha aarteenetsintä.
Kovaäänisistä kuului käsky autoihin siirtymiseksi ja niin me pakkauduimme autoon ottamaan haltuun Uumaja-Åre-väliä ja vajaata 500 kilometriä. Seuraavalla etapilla takapenkkiläisistä nukkui 1/3, joten kaksi muuta lukivat vitsikirjasta ääneen hersyviä vitsejä ja nauraa räkättivät eritoten ruotsalaisvitseille. Väsyneet etupenkkiläiset olivat löytäneet Sisukanavan radiosta, jota he puolestaan nauraa räkättivät vitsien kuuntelun lomassa. Välillä koko autoporukasta tuntui, että takapenkillä istui ainakin yksi mätä lapsi taikka sitten Ruotsin tuulahdukset haisivat tosi pahoilta. Pysähdyimme ensimmäisen sadan kilometrin taitteessa tankkaamaan ja murkinoimaan hamppariaterioita Sibyllaan. Matka taittui sen jälkeen taas näppärästi ahtaissa tiloissa myös kaikkien viikareiden ollessa hereillä pienen painin, samojen vitsien uusintakerrontojen ja eväiden syömisen lomassa. Vaikka äiti yritti kuinka tunkea ratin taakse, koki Janne ilmeisesti turvallisimpana pitää vähäunisen ja loistojutuilla varustetun äidin vain pelkääjän paikalla aina Åreen asti.
Viimeinen pysähdys ennen Åren huimia maisemia ja nousuja taittui vastaan tulleella uimarannalla. Kalle von Stockholm oli myös uimarannalla sammakoita keräämässä. Me puhuimme hänelle sujuvasti suomea ja hän vastaili meille ruotsiksi sekä tyrkytti nuijapäitä meillekin. Tietysti otimme rannalla kaiken ilon irti ja peuhasimme polskien nuijapäiden sekä Kalle von Stockholmin kanssa. Åreen vihdoin ja viimein päästyämme kello kävi jo iltaa. Äiti kävi kuittaamassa meille huoneistohotellimme, jossa tulisimme viettämään seuraavan viikkomme. Nukahdimme tyytyväisinä odottamaan tulevien päivien seikkailuja suomalaisen pataruuan ja saunomisen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti