Passitarkastuksessa Konstalla ei meinannut pitää pokka, kun tullivirkailija kutsui Kasperia nimellä mister Majo. Hetkisen ehdimme jo naurunräkätyksen välissä pohtia, kenen passin mahdoimme kotoa napata matkaan...Hyppäsimme lentokentältä aamuvarhaiseen metroon. Me pojat ja äiti menimme naisten vaunuun ja iskä sullottiin miesten alueelle. Hieman meillä oli tosin jännitystä ilmassa siitä, jäisimmekö kaikki samalla pysäkillä pois, sillä metro täyttyi hiljalleen täpötäyteen, ja iskä hävisi näkyvistämme.
Loikkasimme onnistuneesti tihkusateeseen ja taivalsimme ehkä kohti hotelliamme, jonka näimme siintävän parin sadan metrin päässä. Ei-niin-hyvän-suuntavaiston omaava äiti laitettiin suunnistushommiin, joten onnistuimme jotenkin kuitenkin missaamaan Jumeirah Emirates Towers -hotellistamme kaikki sisäänkäynnit ja saavuimme takapihan/sivupihan kautta jonnekin evakointipaikalle. Hotellia kiertäessämme jälleen kiittelimme itseämme hyvästä valinnasta jättää isommat matkapakaasit kotiin. Lehtiä lakaisevan työntekijän ohjeistamana pääsimme viimein pääoville, mutta painelimmekin väärään tornirakennukseen. Lopulta meidät kierrätettiin oikeaan osoitteeseen suljetun kauppakeskuksen läpi. Hotellin aulassa saimme käsiimme heti vihreää limeltä, kiiviltä ja mintulta maistuvaa kirpsakkaa juomaa, jonka kaadoimme kurkuista alas. Näytimme luultavasti tässä vaiheessa aamukuudelta jo niin nuutuneilta, että meille annettiin huone, emmekä siis joutuneet odottelemaan iltapäivään asti. Hissasimme itsemme kerrokseen 24, tuijottelimme korkeuksista upeita aulatiloja ja Dubain valomerta ja pujahdimme hetkeksi peittojen alle. Äiti oli tietysti haltioissaan hotellin shampoo-, naamapesu-, suihkuvaahto-, rasvapurtilo- ja teevalikoimista.
Herättyämme meitä ei enää pidätellyt mikään ja sujahdimme pikavauhtia korvat lukitsevalla hissillä 24 kerrosta alaspäin uimashortseissamme. Nappasimme hotellin edestä taksin ja kaahasimme Wild Wadi -vesipuistoon. Iskä oli onnellinen, kun hotellimme asiakkaina pääsemme vesipuistoon ilmaiseksi vaikka ihan joka päivä. Huijasimme äidin ja iskän kanssamme moniin liukuihin. Miten sattuikin, että äiti pääsi aina jättirenkaissa istuessamme selkä menosuuntaan nauttimaan kyydeistä? Voi sitä ihastuksesta kiljunnan määrää! Me pojat kiipesimme myös puiston suurimpiin liukuihin, joissa lähtölaskennan siivittäminä putosimme putkista yhä alemmas ja yhä kovempaa. Äiti puolestaan yritti vältellä vedestä purskahtavaa perähuuhtelua singotessaan renkulaliukumäissä ylämäkeen ohi useiden uimavalvojien.
Vesipuistoreissun jälkeen kurvailimme lenkkariostoksille ja syömään Dubai Mall -ostoskeskukseen. Koska seurueemme oli aikamoisen erimielinen illan ruokatarjonnasta, oli pöydässämme lopulta kolmesta eri ravintolasta haettua ruokaa ja siltikin vielä yksi murjottava pikkupoika. Onneksi sapuskat kuitenkin upposivat kitusiimme vauhdilla ja pääsimme taivaltamaan valtavassa ostoskeskuksessa ohi luistinradan, vesiputouksen, akvaarion ja satojen kauppojen kohti urheilukauppoja. Kenkäfriikkilapsi, jolla ei ole kotosalla kuin 30 paria kenkiä, oli jälleen kenkien tarpeessa. Lenkkarit olisivat kyllä löytyneet tällä kertaa Niken kaupasta, mutta maksumiehemme oli hieman eri mieltä hinnasta ja maksukyvystään.
Kello alkoi tikittää jo iltamyöhää, joten talsimme ruokakaupan kautta metroon satoja metrejä pitkiä putkia ja liukumattoja pitkin. Iskän mielestä olisimme metrolle kävelyn sijaan samassa ajassa kävelleet jo hotellillekin... Survouduimme tiivistunnelmaiseen metroon ja jäimme pois parin aseman päästä pimeään iltaan. Kaukana häämöttävä Wendy´s-kyltti sai kulkumme suuntaamaan jälkiruokaa noutamaan. Hyvällä ruokahalulla vedimme kermavaahtoiset pirtelömme ja tarvoimme hiekkakentillä ja rakennustyömailla puikkelehtien takaisin hotelliin. Iltamyöhään alkoi kuulua kuorsausta sängystä, vaikka meillä oli vielä kylpyammeilutkin kesken. Äidin kanssa sitten murkinoimme hieman iltapalaa ja katsoimme krikettiä ennen kaivautumista pöyhkeiden peittojen alle.
Loikkasimme onnistuneesti tihkusateeseen ja taivalsimme ehkä kohti hotelliamme, jonka näimme siintävän parin sadan metrin päässä. Ei-niin-hyvän-suuntavaiston omaava äiti laitettiin suunnistushommiin, joten onnistuimme jotenkin kuitenkin missaamaan Jumeirah Emirates Towers -hotellistamme kaikki sisäänkäynnit ja saavuimme takapihan/sivupihan kautta jonnekin evakointipaikalle. Hotellia kiertäessämme jälleen kiittelimme itseämme hyvästä valinnasta jättää isommat matkapakaasit kotiin. Lehtiä lakaisevan työntekijän ohjeistamana pääsimme viimein pääoville, mutta painelimmekin väärään tornirakennukseen. Lopulta meidät kierrätettiin oikeaan osoitteeseen suljetun kauppakeskuksen läpi. Hotellin aulassa saimme käsiimme heti vihreää limeltä, kiiviltä ja mintulta maistuvaa kirpsakkaa juomaa, jonka kaadoimme kurkuista alas. Näytimme luultavasti tässä vaiheessa aamukuudelta jo niin nuutuneilta, että meille annettiin huone, emmekä siis joutuneet odottelemaan iltapäivään asti. Hissasimme itsemme kerrokseen 24, tuijottelimme korkeuksista upeita aulatiloja ja Dubain valomerta ja pujahdimme hetkeksi peittojen alle. Äiti oli tietysti haltioissaan hotellin shampoo-, naamapesu-, suihkuvaahto-, rasvapurtilo- ja teevalikoimista.
Herättyämme meitä ei enää pidätellyt mikään ja sujahdimme pikavauhtia korvat lukitsevalla hissillä 24 kerrosta alaspäin uimashortseissamme. Nappasimme hotellin edestä taksin ja kaahasimme Wild Wadi -vesipuistoon. Iskä oli onnellinen, kun hotellimme asiakkaina pääsemme vesipuistoon ilmaiseksi vaikka ihan joka päivä. Huijasimme äidin ja iskän kanssamme moniin liukuihin. Miten sattuikin, että äiti pääsi aina jättirenkaissa istuessamme selkä menosuuntaan nauttimaan kyydeistä? Voi sitä ihastuksesta kiljunnan määrää! Me pojat kiipesimme myös puiston suurimpiin liukuihin, joissa lähtölaskennan siivittäminä putosimme putkista yhä alemmas ja yhä kovempaa. Äiti puolestaan yritti vältellä vedestä purskahtavaa perähuuhtelua singotessaan renkulaliukumäissä ylämäkeen ohi useiden uimavalvojien.
Vesipuistoreissun jälkeen kurvailimme lenkkariostoksille ja syömään Dubai Mall -ostoskeskukseen. Koska seurueemme oli aikamoisen erimielinen illan ruokatarjonnasta, oli pöydässämme lopulta kolmesta eri ravintolasta haettua ruokaa ja siltikin vielä yksi murjottava pikkupoika. Onneksi sapuskat kuitenkin upposivat kitusiimme vauhdilla ja pääsimme taivaltamaan valtavassa ostoskeskuksessa ohi luistinradan, vesiputouksen, akvaarion ja satojen kauppojen kohti urheilukauppoja. Kenkäfriikkilapsi, jolla ei ole kotosalla kuin 30 paria kenkiä, oli jälleen kenkien tarpeessa. Lenkkarit olisivat kyllä löytyneet tällä kertaa Niken kaupasta, mutta maksumiehemme oli hieman eri mieltä hinnasta ja maksukyvystään.
Kello alkoi tikittää jo iltamyöhää, joten talsimme ruokakaupan kautta metroon satoja metrejä pitkiä putkia ja liukumattoja pitkin. Iskän mielestä olisimme metrolle kävelyn sijaan samassa ajassa kävelleet jo hotellillekin... Survouduimme tiivistunnelmaiseen metroon ja jäimme pois parin aseman päästä pimeään iltaan. Kaukana häämöttävä Wendy´s-kyltti sai kulkumme suuntaamaan jälkiruokaa noutamaan. Hyvällä ruokahalulla vedimme kermavaahtoiset pirtelömme ja tarvoimme hiekkakentillä ja rakennustyömailla puikkelehtien takaisin hotelliin. Iltamyöhään alkoi kuulua kuorsausta sängystä, vaikka meillä oli vielä kylpyammeilutkin kesken. Äidin kanssa sitten murkinoimme hieman iltapalaa ja katsoimme krikettiä ennen kaivautumista pöyhkeiden peittojen alle.
Suomessa sataa lunta; sukset jalkaan!
VastaaPoista