Piipahdus Norjaan!

Tänään suuntasimme Norjan puolelle, sillä vain Janne oli käynyt Norjassa aiemmin. Päämääränämme oli tutustua muutamiin nähtävyyksiin Norjan ensimmäisessä pääkaupungissa Trondheimissä. Sullouduimme aamupalan jälkeen autoon ja meillä oli hieman riitaa siitä, kuka joutuisi keskipenkille istuskelemaan muutamaksi tunniksi. Kun olimme selvittäneet kovaäänisesti asiaa, pääsimme ajelemaan keskelle jyrkkiä maisemia ja seurailemaan joenuomaa. Meitä viikareita eivät tosin maisemat juuri kiinnostaneet, sillä keskityimme lähinnä Aku Ankkojen ja vitsikirjan lukemiseen sekä kälättämiseen takapenkillä. Parin tunnin päästä äiti totesi kierrosten autossa nousseen sen verran mittaviksi, että tarvitsisimme pysähdystaukoa. Kuin taikaiskusta lähimaastossa oli tuttu ja turvallinen Ikea lihapullineen, joka huusi meitä kutsuvasti.

Kurvasimme pikapysähdykselle ja tilailimme ensihätään nälkäiselle kuskille ison grillilautasen ja meille muille lihapullia. Hieman oli norjalaisella kokilla hankaluuksia ymmärtää, kuinka monta lihapullaa kukin meistä lautaselleen halusi. Osa porukastamme kiskaisi ruuat suihin sen verran vauhdikkaasti, että ehdimme vielä kasvomaalausjonoon äidin estelyistä huolimatta. Linnealle maalattiin koko kasvojen peittävä pantterimaalaus ja Konstalle Kasperin suostutteluiden takia pellenaamio. Itse maalauksesta meni kuitenkin noin kymmenisen minuuttia, kun Konstaa alkoi kaivertaa hänen pellenaamansa. Kun saavuimme Nidarosin tuomiokirkolle, keskittyi Konsta kiertelyn sijaan kuuraamaan kasvojaan kirkon vessassa. 1070-luvun tienoilla rakennettua kirkkoa pidetään Norjan merkittävimpänä kirkkona, ja se onkin Pohjois-Euroopan suurimpia. Tällä kertaa emme kuitenkaan kivunneet torniin katselemaan kaupunkinäkymää emmekä laskeutuneet aavemaiseen kryptaan keskiaikaisia hautoja ihailemaan. Nidarosin katedraalissa on perinteisesti järjestetty Norjan kuninkaallisten kruunajaiset ja hautajaiset, ja lahjatavaramyymälässä olikin paljon matkamuistoja myös kuninkaallisista. 

Kirkolta lähdimme kävelemään kohti Nidelva-jokea ja vanhaa viikinkikoristeista kaupunginsiltaa. Sillalta oli hyvät näkymät vuonon varrella sijaitseviin perinteisiin venevajoihin ja rannan puutaloihin sekä Kristiansenin linnoitukseen. Kun olimme ylittäneet puisen sillan, alkoi sataa. Kiiruhdimme sateensuojaan odottelemaan, että kameramme ei kovasti ottaisi osumaa sateesta. 

Muutaman sadan metrin päässä häämötti jo ilmeisesti maailman ainoa tunnettu polkupyörähissi, jota meidän oli pakko päästä katsomaan. Trampe-polkupyörähissi kulkee jyrkkänousuista kadunvartta, mutta hissin ansiosta pyöräilijä pääsee 130 metrin matkan mäen päälle vaivatta. Seurailimme, kun pyöräilijät asettivat oikean jalkansa kiskoilla kulkevalle metallilevylle ja nousivat tyylikkäästi kohti mäen nyppylää. Samalla tietysti hurrasimme raivokkaasti kunnon turistien tavoin. Näimme myös vähemmän tyylikkäitä suorituksia, jolloin pyöräilijä ei selviytynyt edes alkukiihdytyksestä tai hän tipahti kyydistä jossain vaiheessa ylösnousuaan. Tällöin repesimme röhöttävään nauruun ja kannustimme pyöräilijää yhä uudelleen yrittämään. Olisimme voineet seurata tätä parasta Trondheimin nähtävyyttä kauemminkin, mutta vettä satoi aikamoisen kaatamalla.

Juoksimme kesäsateesta märkinä autoon ja starttasimme Google Maps seuranamme kohti Kristiansenin linnoitusta. Parkkipaikka oli aivan piripinnassa autoja, joten jätimme kulkupelimme poikittain bussin eteen ja suunnittelimme pikajuoksua kymmenessä minuutissa läpi 1600-luvulla rakennetun linnoituksen. Ihmettelimme linnoituskukkulalta, miksi norjalaisia perheitä kiipeää läheiselle nurmikentälle yhä enemmän kertakäyttöisissä sadetakeissaan. Kuvittelimme, kuinka kohta konserttilavalta kajahtaisi Marcuksen ja Martinuksen keikka, mutta äidin googlaillessa ilmeni, että tapahtumassa soitettaisiinkin muita norjalaisia listahittejä. Meillä ei ollut riittävästi asiantuntemusta aiheesta eikä kuivia vaatteita, joten käväisimme konsertin sijaan vielä vankityrmässä, jonne äiti yritti tietysti meidät jättää ja sulkea oven perässämme. Huomasimme äidin katalan suunnitelman emmekä suostuneet moiseen, joten sulostutimme hänen matkaansa vielä koko paluumatkan takaisin Åreen takapenkillä ruotsalaisvitsejä keksien ja kertoen. 

Ehdimme matkan aikana seurata alhaalla metsän lomassa vajuavia pilviä. Matkan aikana me viikarit kisasimme myös vesipullon tyhjennyskisassa, joten Janne joutui kurvaamaan huoltoasemalle ja P-paikalle, kun meillä alkoi olla jo aikamoiset kuplat otsissa. Pääsimme kuin pääsimmekin vielä kaupan kautta hotelille asti, ja sitten alkoivatkin ruokailut ja iltatoimet kolkutella meitä viikareita.