Aamumme alkoi sillä, että aikuiset pakottivat meidät viikarit viettämään karkkipäivää. Päivästä olisi siis tulossa rankka, sillä Kasperi oli edellisiltana ratsannut ICA-myymälän irtokarkkilaarit ja halvat hinnat. Aamupalan jälkeen me pojat painelimme kauppaan heti aamutuimaan herkkuvalintoja tekemään. Muutkin lampsuttelivat perässä täydentämään ruokavarastojamme ja toimimaan meille viikareille maksumiehinä. Vaikka karkit jo polttelivatkin paperipusseissa, jouduimme silti lähtemään yhtä kyytiä tutustumaan Åren suklaatehtaaseen. Onneksi matka oli lyhyt, sillä pahin pelkomme oli, että irtokarkit sulaisivat tunnistamattomaksi mössöksi auton kuumuudessa.
Åren suklaatehdas oli valloittava; ahmimme ainakin vanilja-, appelsiini-, minttu-, raparperi-, karamelli-, mansikka-, capuccino- ja päärynäsuklaita sekä hypistelimme ihania suklaakääreitä ja purnukoita. Näimme myös - sen, mitä suklaansyönniltä ehdimme - myymälän lasin takaa suklaan valmistusta. Ahkeroimme tiukasti yhä enemmän suklaita suihimme, mutta ovelat suklaatehtailijat toivat tarjolle lisää suklaata. Meillä alkoi olla jo varsin täysi olo, ja oli jo hieman vaikeaa auttaa äitiä majoituspaikkaamme matkaavien suklaiden valinnassa.
Äidillä ja Jannella oli selvät suunnitelmat meidän höykyttämiseksemme, sillä seuraavaksi ajelimme Ullådalenin nousuille. Kävelimme parkkipaikalta kohti puromaista koskea, jossa viihdyimmekin miltei ensimmäisen tunnin. Poukkoilimme kiveltä toiselle, kahlailimme vuorilta tulevassa viileässä vedessä ja pudotimme pikkuhiljaa yhä enemmän vaatteitamme kivien hiomille kalliolle. Osa meistä olikin jo parinkymmenen metrin päästä sillasta aivan nakupettereinä… (Blogiyleisön suojelemiseksi osa kuvista on sensuroitu.)
Kun olimme plutranneet vedessä, lähdimme kapuamaan yhä korkeammalle. Meillä oli hyvät suunnitelmat huiputtaa ympärillämme kohoavat isot vuoret, mutta totesimme noin kilometrin jälkeen korkeuserojen verottavan osaa porukastamme sen verran, että emme ehkä saavuttaisikaan huippuja sulassa sovussa aivan käden käänteessä. Etenimme alkupätkän pitkospuita pitkin läpi lakkasoiden suuremmille kallioille ja lisäsimme myös omat kivemme ihmisten kokoamiin kivikasoihin. Arvuuttelimme kiivetessämme, missä mahtaa sijaita Zlatanin kesämökki, josta Kasperi on lukenut netistä. Aurinko paistoi sen verran kuumasti, mieliämme askarruttavat karkit olivat jo sulaneet autossa ja jalkojamme painoi sen verran, että päätimme tietysti edetä alamäkipolkujuoksua takaisin autolle.
Kurvailimme Åren rinteiden lähelle katsastamaan hurjaa alamäkipyöräilyä. Ilmassa raikuivat kysymykset, miksemme pääsisi HETI viilettämään alas laskettelurinteitä. Ei kuulemma edes haittaisi yhtään, jos illan Ranska-Kroatia -finaali menisi sivu suun. Anelun, vonkumisen ja tiukkojen kuulusteluiden jälkeen meidät viikarit selvästi huijattiin uimaan huoneistomme takapihan järvelle, jota reunustavat jylhät maisemat. Janne ei uskaltautunut kastautumaan kameransa kastelun pelossa, mutta kaikkien yllätykseksi äiti heitti vihdoin talviturkkinsa. Emme tietenkään olisi halunneet lähteä uimasta kohti ruokailua ja MM-futismatsia, mutta kello kävi. Raivokkaan kannustuksen ja kännykkäpelailun jälkeen lähdimme juhlimaan Ranskan voittoa Åren torille. Lainasimme hotellin respasta skuutit, joilla viiletimme pitkin poikin keskustaa. Useampikin ihminen kävi ihmettelemässä meidän vauhtiamme poukkoilevilla esteillä. Äidin mielestä meidän olisi kannattanut vaihtaa suuntaa aina sadan kierroksen jälkeen, jotta pää ei menisi liikaa pyörälle hurjassa vauhdissa.
Parin tunnin keskustassa pyörimisen ja skuuttailun aika tuli päätökseensä meidän mielestämme liian nopeasti, joten jouduimme lähtemään kohti saunaa ja iltapalaa. Kaikkien ihmetykseksi emme saaneet enää myöskään mennä hotellin leikki- ja urheiluhalliin, vaikka vähän ja vähän enemmänkin tiedustelimme asiasta klo 22.30. Saunan ja päivän pölyjen pesujen jälkeen tuhisimme kuitenkin tyytyväisinä sängyissämme.
Åren suklaatehdas oli valloittava; ahmimme ainakin vanilja-, appelsiini-, minttu-, raparperi-, karamelli-, mansikka-, capuccino- ja päärynäsuklaita sekä hypistelimme ihania suklaakääreitä ja purnukoita. Näimme myös - sen, mitä suklaansyönniltä ehdimme - myymälän lasin takaa suklaan valmistusta. Ahkeroimme tiukasti yhä enemmän suklaita suihimme, mutta ovelat suklaatehtailijat toivat tarjolle lisää suklaata. Meillä alkoi olla jo varsin täysi olo, ja oli jo hieman vaikeaa auttaa äitiä majoituspaikkaamme matkaavien suklaiden valinnassa.
Äidillä ja Jannella oli selvät suunnitelmat meidän höykyttämiseksemme, sillä seuraavaksi ajelimme Ullådalenin nousuille. Kävelimme parkkipaikalta kohti puromaista koskea, jossa viihdyimmekin miltei ensimmäisen tunnin. Poukkoilimme kiveltä toiselle, kahlailimme vuorilta tulevassa viileässä vedessä ja pudotimme pikkuhiljaa yhä enemmän vaatteitamme kivien hiomille kalliolle. Osa meistä olikin jo parinkymmenen metrin päästä sillasta aivan nakupettereinä… (Blogiyleisön suojelemiseksi osa kuvista on sensuroitu.)
Kurvailimme Åren rinteiden lähelle katsastamaan hurjaa alamäkipyöräilyä. Ilmassa raikuivat kysymykset, miksemme pääsisi HETI viilettämään alas laskettelurinteitä. Ei kuulemma edes haittaisi yhtään, jos illan Ranska-Kroatia -finaali menisi sivu suun. Anelun, vonkumisen ja tiukkojen kuulusteluiden jälkeen meidät viikarit selvästi huijattiin uimaan huoneistomme takapihan järvelle, jota reunustavat jylhät maisemat. Janne ei uskaltautunut kastautumaan kameransa kastelun pelossa, mutta kaikkien yllätykseksi äiti heitti vihdoin talviturkkinsa. Emme tietenkään olisi halunneet lähteä uimasta kohti ruokailua ja MM-futismatsia, mutta kello kävi. Raivokkaan kannustuksen ja kännykkäpelailun jälkeen lähdimme juhlimaan Ranskan voittoa Åren torille. Lainasimme hotellin respasta skuutit, joilla viiletimme pitkin poikin keskustaa. Useampikin ihminen kävi ihmettelemässä meidän vauhtiamme poukkoilevilla esteillä. Äidin mielestä meidän olisi kannattanut vaihtaa suuntaa aina sadan kierroksen jälkeen, jotta pää ei menisi liikaa pyörälle hurjassa vauhdissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti