Unihiekat karistettiin aamulla vikkelästi, sillä meillä oli aikaa pyyhältää takapenkille heräämisestä vain viisi minuuttia. Koska aamupalaksikin luvattiin jo TacoBell-murkinoita, olimme valmiit haasteeseen. Kävimme nappaamassa ensin siis Walmartista viimeiset eväät ja ostokset sullottavaksi matkalaukkuihin. Äidillä meinasi mennä uimalasiostostensa valikoinnissa niin kauan, että meillä meinasi jo mennä hermo. Onneksi tämä ei kuitenkaan kokonaisvaltaisesti haitannut keskittymistä omiin karkkituliaisiin, joita aiomme roudata Suomeen laukku väärällään.
Kurvasimme aamupalaksi tacoilemaan, nam! Tietysti yhdellä meistä oli vaikeaa valita omaa tilaustaan kaikkien valintojen edessä, joten mies käskettiin pöytään ja äiti tilasi hänellekin herkkuaterian, joka sisälsi burriton, kovan ja pehmeän tason, nachoja kuumalla juustokastikkeella ja limpparin. Tämä kaikki vain 7 dollarilla! Janne oli tietysti tutustunut taas Walmartissa johonkin uuteen tuttavuuteen, joka kaartoi nyt perässämme myös syömään. Siellä he sitten toisilleen hymyillen taas morjestelivat ja ahtoivat ruokia masuihinsa.
Kävimme viemässä ostokset hotellille ja lähdimme ajelemaan kohti Tampaa. Meillä olikin siellä paljon odotettavaa, sillä aioimme käydä sekä Bass Pro shopissa että aikuisten tutuilla kylässä. Kartturi oli valmis haasteeseen, vaikka hän ei luvannutkaan reitittää meitä välttämättä kohteisiin ilman tulliteitä. Sanottakoon, että kartturin työtä toisinaan haittaa pitkälti myös se että hän ei ole yhteydessä nettiin. Silti pääsemme useimmiten perille! Tunnin ajelun jälkeen kävikin siis niin hyvä tuuri, että olimme kertalaakista taivaassa...
Aivan kerrassaan oli ihan hullua meininkiä! Emme edes pysyneet enää laskuissa, kuinka monta lippistä ostimmekaan kotiin vietäväksi. Kodelle oli nimittäin jo pelkästään kuusi lippistä kassissaan kassalla... Äiti löysi grillimaisterille possun peppurupi- ja mummon pieru -mausteita. Kuinka hyviä Jannen seuraavat pihvit tulevatkaan siis Suomessa olemaan...? Lisäksi olisimme halunneet viedä koirillemme Karmalle ja Hornalle tuliaisiksi joko sorsan tai ison kasan luita, mutta äiti arveli meidän juuttuvan tulliin selittelemään tuliaisimme. Viskasimme ostoksemme takakonttiin ja jatkoimme hyväntuulisina matkaa.
Kohta olimmekin jo pitkällä Tampan sydämessä Harbour Islandilla parkkeeraamassa, koska määränpäämme siinsi saarella. Jalkauduimme etsimään oikeaa osoitetta ja saavuimmekin mielestämme oikeaan paikkaan, joka tosin vaikutti hienoine alakertoineen ja ovimiehineen hotellilta. Koska äidin luuri ei halunnut juuri sillä hetkellä yhdistää soittoa tai mennä wifiin, meillä oli pienoinen pulma aulassa töröttäessämme lähteä navigoimaan oikeaan asuntoon, jossa oletettavasti ystäväperheemme majaili. Siinä vaiheessa, kun aulan vahtimestari ei tunnistanut suomeksi hyvin lausuttua Susannan nimeä, aloimme epäillä suunnistustaitojamme - onneksi fiksu äiti kokeili myös vahtimestarin tunnistusta myös muilla perheen nimirepertuaareilla, ja meidät päästettiin hissiin.
Löysimme perille ja kuulumisten vaihdon jälkeen suuntasimme koko porukalla mahdollista pään päälle ajelehtivaa ukkosrintamaa uhmaten vanhoihin puisiin ratikoihin ja matkalle vanhaan kaupunkiin koko porukalla. Ratikkakuski oli hyvin innokas soittelemaan jatkuvasti korviin kalahtelevaa kelloaan, mutta matka taittui kyllä perin mukavasti tällä kulkuneuvolla. Kuulimme mielenkiintoisia juttuja länkkärielokuvalta vaikuttavilla kaduilla ja näimme rauhoitettujen kanojen, kukkojen ja tipujen painelevan jalkakäytävillä. Kuulimme myös, kuinka astelimme suosittuja bilekatuja pitkin - olimme siis aivan trendien aallonharjalla!
Takaisin ihanaan tampalaiseen kotiin matkaa taitettuamme Janne ja Jussi lähtivät grillailemaan, Linnea uimaan, poikakolmikko pelaamaan ja Susanna alkoi valmistella hampurilaisen tykötarpeita. Äidin rooliksi jäi siis nauttia ihanan raikkaita ja makuisia kivennäisvesiä ja toki höpötellä Susannan kanssa. Hampurilaisten grillausoperaatio piti sisällään myös pari folioheittoa viidennestä kerroksesta... Ahmittuamme herkkuhampurilaisia söimme vielä jäätelöä, nami! Pojat pitivät myös huolen siitä, että Mountain Dew -tölkit kaadettiin kurkkuihin perin tehokkaasti. Kellon käydessä jo yli kahdeksaa lähdimme vielä tutustumaan kotitalon muihin paikkoihin. Se oli taivaallista: alakerrassa oli valtava kuntosali, leffateatterihuone sekä iso chillailupaikka, jossa oli ilmainen juoma-automaatti, biljardipöytä ja kaikenmoisia muita tunnistamattomia pelialustoja. Vedimme siellä sitten vielä loppupelit illan pimetessä. Meistä 5/5 oli valmiina muuttamaan heti Floridaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti