Joulupäivänä päivä alkoi vauhdikkaasti, kun me muut heräsimme iskän laulamiin sävelmiin aamuviiden aikoihin. Peiton alta kuuluivat uniset balladit: "Tilulilulii, nyt se on auki ja nyt se on kii!" Taisipa olla siis kuume ja houreet vaikuttamassa lauluesityksiin. Jätimme iskän huoneeseen vilvoittelemaan ja lähdimme aamupalametsästykselle. Koska mikään paikka ei tuntunut olevan auki joulupäivänä, raahustimme pitkin poikin katuja. Kasperi-vainukoira sai onneksi vainun eräästä Starbucks-kahvilasta, joka olikin yllättäen auki. Herkuttelimme hedelmäsalaateilla ja muffareilla. Me viikarit olisimme halunneet mennä samantien luistelemaan näkemällemme luistinradalle, mutta äidillä oli muita suunnitelmia.
Köröttelimme taksilla satamaan katsomaan merileijonia, joita oli varmasti yli sata loikoilemassa laitureilla. Suurin osa elukoista otti vain aurinkoa, mutta selvästi muutama veljespari paini toistensa kanssa työntäen vuorotellen toisiaan veteen. Eräällä laiturilla pikkupoikamerijellona puri koko ajan iskäänsä takapuolesta ja sitten sukelsi veteen pakoon. Se oli meistä varsin hauskaa - harmi, että meidän iskä missasi tämän! Kun olimme vasta tunnin seuranneet eläinten touhuiluja, alkoi äidin menojalka vipattaa kohti ruokapaikkoja ja laitureiden putiikkeja. Onneksi menimme kiertelemään satamakauppoja pitkin poikin, sillä löysimme ehkä maailman ihanimman karkkikaupan, jossa oli valtavasti sellaisia karkkeja, joista emme olleet ikinä osanneet edes unelmoida. Ostimme omilla rahoillamme syötäviä karkkilegoja ja pitkän pohdinnan ja valintavaikeuksien jälkeen Milka Cherry -suklaata. Samalla käväisimme myös Fudgery-tehtaanmyymälässä hakemassa isille tuliaisia (jotka tosin söimme myöhemmin, koska iskälle ei ruoka maistunut). Söimme eräässä täpötäydessä herkkuravintolassa, jossa äiti tilasi meille "pienet" ruuat. Onneksi äiti ei tilaillut kuin yhden lasten hodariannoksen (30 senttimetrin hodari ja kulhollinen ranskiksia) sekä pikkuruisen nachoalkupalalautasen (halkaisijaltaan 25 sentin lautanen kukkurallaan nachoja täytteineen, juustoineen ja kastikkeineen).
Kierimme siis jälkiruualle, koska äiti oli luvannut meille myös churrot. Ostimme viereisestä kojusta churroranskikset, joita oli kuvan mukaan noin reilu kymmenen pötkylää sopivasti meille viikareille jaettavaksi. Viidellä dollarilla saimme kuiten KUUSIKYMMENTÄ churroa. Meille tuli niin huono olo, vaikka emme edes syöneet kaikkea, että churrokiintiö taitaa olla nyt hetkeksi täytetty. Satamakojuista pistäytymisen arvoisia olivat myös ainakin 7D-näytös, taikakoju ennustuksineen ja huimine taikatemppuineen sekä peilisokkelo...
Nappasimme taksin satamasta ja kurvailimme kädet täynnä ostoksia takaisin hotellille iskää katsomaan. Konsta onnistui riehuessaan kolauttamaan päänsä pöydän kulmaan niin, että veri roiskui avoimesta takaraivon viillosta. Äiti painoi nopeasti pyyhkeellä Konstan haavaa, nappasi matkaan passit ja matkavakuutuskortin ja lähti kiikuttamaan Konstaa alakertaan hotellin respaan. Kadulta saimme onneksi näppärästi taksin kohti läheistä sairaalaa. Sairaalassa Konstan päätä tutkailtiin, ja samalla äiti pääsi tutustumaan kaikkeen siihen paperityöhön, joka haavan paikkaamiseen liittyi. Ensiapuosastolla oli aivan kuin leffoista. Omassa verhohuoneessamme meitä kävi moikkailemassa ainakin pari sairaanhoitajaa, Konstan sairaalarannekkeen piippaaja, puudutuksen antaja, lääkäri ja vakuutuspapereiden setvijä. Puudutuksen jälkeen Konsta odotteli puolisen tuntia jääpalaturbaani päässään puudutevoiteen vaikuttamista, jonka jälkeen annettiin vielä varsinainen puudutepistos ennen haavan nitomista. Ja haava todellakin kurottiin neljällä niitillä kiinni. Samalla äiti setvi vakuutusta ja soitteli Suomeen sekä Köpikseen puhelinpäivystyksiin. Paperiasiat selvisivät ilmeisesti suhteellisen hyvin, koska emme joutuneet pulittamaan itse mitään reissusta. Konsta oli lopulta suhteellisen iloinen, koska oli saanut valita lelulaatikosta Jetsien futiskypärän, vaikka hän ei pääsisikään lainkaan matkalla uimaan. Loppuilta kului rauhallisessa merkeissä hotellilla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti