Aamun sarastaessa oli äänekäs seurueemme hotellihuoneessa jo viihdyttänyt itseään hyvän tovin ennen aamupalan alkamisajankohtaa. Puoli kahdeksalta siis viimein pääsimme marssimaan runsaiden aamupalatarjottiemme äärelle. Kullekin tarjottimelle oli kasattu tuoremehua, kuumaa juomaa, croisant, rapeakuorinen sämpylä, paahtoleipiä, jogurtti, omenahillo, hunaja, marmeladeja ja Nutella-suklaata. Aloimme tietysti ahtaa näitä kaikkia kitoihimme, ja aika mallikkaasti urakasta selvittiinkin.
Aamupalan jälkeen lähdimme kohti PSG-stadionia etsiskelemään UEFAn lipunmyyntikojua, josta saisimme lunastaa lippumme illan Portugali-Itävalta -matsiin. Konsta-kartturi johdatti meidät metrosta oikealla asemalla pois ja siitä suoraan stadikalle. Paluumatkalla kävimme tahtojen taistelua siitä, mentäisiinkö paluumatkalla sotamuseoon. 3/4 porukastamme oli myötämielisiä, mutta neljännes pisti hanttiin ja uhkasi loppumatkasta vain murjottaa, jos painelisimme nyt museoon. Onneksi känkkäränkkä saatiin taltutettua, kun sotamuseon haarniskanäyttely avautui silmiemme eteen. Museon alueella sijaitsevassa kirkossa oli myös Napoleonin hauta, jota kävimme katsomassa. Museossa viihdyimme loppujen lopuksi kolmisen tuntia, eivätkä kaikki olleet sittenkään vielä valmiita lähtöön.
Museosta pyörähdimme valtavaan ostoskeskukseen katsomaan, löytyisikö Kasperille mieleistä pelipaitaa illan peliin. Pelipaitaa ei haaviimme tällä kertaa jäänyt, mutta sen sijaan myöhäislounastimme ostarilla. Näimme myös, kuinka ihmiset olivat katsomassa elokuvateatterissa virtuaalilaseilla leffaa.
Koska iskä ja äiti alkoivat olla väsyneitä ja me pojat emme olleet vielä lainkaan väsyneitä, suuntasimme hotellille keräämään voimia illan pelikarkeloihin. Kohta kuuluikin
kuorsausta kaikista vanhimman ja nuorimman pedeistä, vaikka Konsta kuulemma vain esitti
toista tuntia...
Valmistauduimme illan peliin pukeutumalla lämpimästi ja murkinoimalla ravintolassa. Me pojat
otimme suomalaista herkkulasagnea, kun taas iskä ja äiti sortuivat etanoihin. Ensin heille tuotiin jotkin kummalliset härvelit, joilla iskän mukaan piti murskata kotilot, kun taas äiti oli huolissaan siitä, jäisikö hänen kielensä puristuksiin metallien väliin. Kun kuumat kotilot saapuivat pöytäämme, äiti ja iskä eivät onneksi nolanneet meitä tunaroimalla metallipihtien kanssa, vaan selvisimme mallikkaasti ruokailusta.
Koska olimme harjoitelleet stadikalle vievän metroreitin jo aamusella, hyppäsimme nyt vain muiden fanien tavoin kyytiin rennon lupsakkaasti fanilauluja virittelemään. Meteli itävaltalaisfanien keskellä yhden Saksa- ja yhden Portugali-fanin kanssa oli korvia huumaavaa. Saimme onneksi hyväksyviä peukutuksia fanikaulahuiveistamme sekä istumapaikat. Stadikan liepeille päästyämme liityimme stadionille virtaavaan ihmismereen ja ajelehdimme turvatarkastukseen 2,5 tuntia ennen pelin alkua. Turvatarkastuksessa äiti ohjattiin eri jonoon, vaikka hän ilmeisesti yritti soluttautua samaan jonoon
meidän kanssa miehen kopeloitavaksi. Jouduimme sitten odottelemaan hieman äitiä, koska hänen
epäilyttävä Mynthon-askinsa vaati koko laukun kääntämistä ylösalaisin.
Löysimme vaivatta paikat ja olisimme halunneet lähteä koluamaan stadikan uumenia, mutta jokainen alue oli suljettu siten, ettei muille alueille päässyt. Niinpä sitten nautimme tunnelmasta parisen tuntia seuraten pelaajien bussien tuloa kentälle, fanikatsomoiden täyttymistä, pusukameroita, joukkueiden alkulämmittelyjä ja turvamiesten edestakaisin ravaamista. Äiti oli huolissaan joutumisesta pusukameraan viereisensä tuntemattoman itävaltalaisfanin kanssa, kun taas Kasperi pelkäsi joutuvansa kuviin äidin kanssa. Kun Portugali-Itävalta-peli alkoi, poikakaksikko keskittyi seuraamaan tiiviisti peliä. Konsta eli muiden portugalilaisfanien tavoin tempperamenttisesti mukana pelin käänteissä samalla kaulahuiviansa pyörittäen pään yläpuolella. Äiti seurasi pelin lisäksi kaikkea , ja iskän mielestä päätykatsomon sijaan screeniltä näki useimmat tilanteet paremmin. Äiti uhkasi jättää iskän seuraavan kerran kotisohvalle EM-futista tiirailemaan, jos katse ei pian kääntyisi takaisin kentälle. Itse pelissä oli monta jännittävää hetkeä, jolloin toivoimme pallon livahtavan maaliin, mutta lopulta peli päättyi 0-0. Tunnelma stadionilla oli valtaisa tasatuloksesta huolimatta.
Pelin päätyttyä ryntäsimme tuhansien muiden tavoin kohti metroa reippaasti kipittäen. Pääsimme ohittamaan väkijoukkoja juoksemalla hieman eri asemalle kuin suurin osa muista metromatkaajista. Meidän kulkupeliimme jäi loppujen lopuksi vielä tilaakin, vaikka väkeä olikin runsaasti. Kun palasimme hotellille, onnellinen tuhina sängyissä alkoi miltei samantien.
Aamupalan jälkeen lähdimme kohti PSG-stadionia etsiskelemään UEFAn lipunmyyntikojua, josta saisimme lunastaa lippumme illan Portugali-Itävalta -matsiin. Konsta-kartturi johdatti meidät metrosta oikealla asemalla pois ja siitä suoraan stadikalle. Paluumatkalla kävimme tahtojen taistelua siitä, mentäisiinkö paluumatkalla sotamuseoon. 3/4 porukastamme oli myötämielisiä, mutta neljännes pisti hanttiin ja uhkasi loppumatkasta vain murjottaa, jos painelisimme nyt museoon. Onneksi känkkäränkkä saatiin taltutettua, kun sotamuseon haarniskanäyttely avautui silmiemme eteen. Museon alueella sijaitsevassa kirkossa oli myös Napoleonin hauta, jota kävimme katsomassa. Museossa viihdyimme loppujen lopuksi kolmisen tuntia, eivätkä kaikki olleet sittenkään vielä valmiita lähtöön.
Museosta pyörähdimme valtavaan ostoskeskukseen katsomaan, löytyisikö Kasperille mieleistä pelipaitaa illan peliin. Pelipaitaa ei haaviimme tällä kertaa jäänyt, mutta sen sijaan myöhäislounastimme ostarilla. Näimme myös, kuinka ihmiset olivat katsomassa elokuvateatterissa virtuaalilaseilla leffaa.
Koska iskä ja äiti alkoivat olla väsyneitä ja me pojat emme olleet vielä lainkaan väsyneitä, suuntasimme hotellille keräämään voimia illan pelikarkeloihin. Kohta kuuluikin
kuorsausta kaikista vanhimman ja nuorimman pedeistä, vaikka Konsta kuulemma vain esitti
toista tuntia...
Valmistauduimme illan peliin pukeutumalla lämpimästi ja murkinoimalla ravintolassa. Me pojat
otimme suomalaista herkkulasagnea, kun taas iskä ja äiti sortuivat etanoihin. Ensin heille tuotiin jotkin kummalliset härvelit, joilla iskän mukaan piti murskata kotilot, kun taas äiti oli huolissaan siitä, jäisikö hänen kielensä puristuksiin metallien väliin. Kun kuumat kotilot saapuivat pöytäämme, äiti ja iskä eivät onneksi nolanneet meitä tunaroimalla metallipihtien kanssa, vaan selvisimme mallikkaasti ruokailusta.
Koska olimme harjoitelleet stadikalle vievän metroreitin jo aamusella, hyppäsimme nyt vain muiden fanien tavoin kyytiin rennon lupsakkaasti fanilauluja virittelemään. Meteli itävaltalaisfanien keskellä yhden Saksa- ja yhden Portugali-fanin kanssa oli korvia huumaavaa. Saimme onneksi hyväksyviä peukutuksia fanikaulahuiveistamme sekä istumapaikat. Stadikan liepeille päästyämme liityimme stadionille virtaavaan ihmismereen ja ajelehdimme turvatarkastukseen 2,5 tuntia ennen pelin alkua. Turvatarkastuksessa äiti ohjattiin eri jonoon, vaikka hän ilmeisesti yritti soluttautua samaan jonoon
meidän kanssa miehen kopeloitavaksi. Jouduimme sitten odottelemaan hieman äitiä, koska hänen
epäilyttävä Mynthon-askinsa vaati koko laukun kääntämistä ylösalaisin.
Löysimme vaivatta paikat ja olisimme halunneet lähteä koluamaan stadikan uumenia, mutta jokainen alue oli suljettu siten, ettei muille alueille päässyt. Niinpä sitten nautimme tunnelmasta parisen tuntia seuraten pelaajien bussien tuloa kentälle, fanikatsomoiden täyttymistä, pusukameroita, joukkueiden alkulämmittelyjä ja turvamiesten edestakaisin ravaamista. Äiti oli huolissaan joutumisesta pusukameraan viereisensä tuntemattoman itävaltalaisfanin kanssa, kun taas Kasperi pelkäsi joutuvansa kuviin äidin kanssa. Kun Portugali-Itävalta-peli alkoi, poikakaksikko keskittyi seuraamaan tiiviisti peliä. Konsta eli muiden portugalilaisfanien tavoin tempperamenttisesti mukana pelin käänteissä samalla kaulahuiviansa pyörittäen pään yläpuolella. Äiti seurasi pelin lisäksi kaikkea , ja iskän mielestä päätykatsomon sijaan screeniltä näki useimmat tilanteet paremmin. Äiti uhkasi jättää iskän seuraavan kerran kotisohvalle EM-futista tiirailemaan, jos katse ei pian kääntyisi takaisin kentälle. Itse pelissä oli monta jännittävää hetkeä, jolloin toivoimme pallon livahtavan maaliin, mutta lopulta peli päättyi 0-0. Tunnelma stadionilla oli valtaisa tasatuloksesta huolimatta.
Pelin päätyttyä ryntäsimme tuhansien muiden tavoin kohti metroa reippaasti kipittäen. Pääsimme ohittamaan väkijoukkoja juoksemalla hieman eri asemalle kuin suurin osa muista metromatkaajista. Meidän kulkupeliimme jäi loppujen lopuksi vielä tilaakin, vaikka väkeä olikin runsaasti. Kun palasimme hotellille, onnellinen tuhina sängyissä alkoi miltei samantien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti