Rantaa ja joululahjaostoksia!

Tänä aamuna aamupala katosi suihin nopeasti, sillä olimme lähdössä ottamaan taas rantaa haltuun. Äiti oli eilisten vesileikkien seurauksena jo sen verran ravunpunainen, että hän aneli meidän viipyvän rannalla vain aamupäivän. Saavuttuamme rantahietikolle tervehti hiekalla meitä jo tuttu taskurapu. Lähdimme tietysti pyydystämään ravulle kavereita merestä. Löysimme hyvät rapuapajat, vaikka samalla eilistä päättäväisempi ulappaimu veteli meitä syvemmälle. Pyydystimme muutaman simpukassa lymyilevän ravun ja veimme ne uimaan kaivamaamme kahluualtaaseen. Ihan näin seesteistä meillä ei tosin koko aikaa ollut, sillä Kasperin haaroja kirveli ja hän päätyi uimaan ilman shortsejaan, Konsta ei halunnut koskea pohjaan vieläkään, joten hän katsoi parhaaksi roikkua muissa, äiti ei halunnut koskea rapuihin ja eräs mies yritti tehdä jatkuvasti tuttavuutta Jannen kanssa.

Meillä oli taas hirvittävän turvallista uida, sillä armeijan pojat harjoittelivat yläpuolellamme neljän taisteluhelikopterin ja yhden miehistön kuljetushelikopterin voimin. Parin sadan metrin päässä seilasi myös kaksi valtavaa armeijan laivaa, joista toisella oli jo valmiina tykitkin ojossa. Näimme myös, kuinka yhdestä helikopterista laskeutui sotilas köysiä pitkin. Äiti tosin välillä ihmetteli, olikohan meidän rantalöydöksemme aivan julkinen biitsi vai jokin armeijan tukikohta…

Vaihdoimme polttavan kuumalta rantahietikolta hotellin uima-altaalle, koska halusimme kuvata vedenalaista uima-altaan elämää eli toisiamme. Samalla pääsimme uuvuttavan kuumalta rantahietikolta varisuttamaan uikkareissamme piilottelevat hiekkadyynit kätevästi hotellin lattialle ja uima-altaan pohjalle. Koska Go Pro -kameroita oli vain yksi ja meitä viikareita kolme, meinasi välillä meno yltyä turhankin kiivaaksi. Onneksi Janne keksi heitellä välipalaohjelmistona altaaseen kukkapenkistä pöllittyjä koristekiviä, joita kilvan haimme, sillä muutoin olisimme kohta varmasti mitelleet vedenalaispainissa. Satojen sukellusten, vedenalaiskuvausten, härkäleikkien, kivien hakujen ja uintitreenien jälkeen emme tietenkään olisi halunneet syömään, vaikka nälkä poltteli jo mahalaukussa. Aikuiset onnistuivat jotenkin kuitenkin huijaamaan meidät lasagnelle huoneistoomme.

Pienen murkinatauon ja vaatteiden vaihdon jälkeen olimme valmiita kävelemään Sheikki Zayed moskeijaan. Kävelymatka oli onneksi lyhyt, sillä äiti alkoi paahtua hiljalleen pitkissä housuissaan, pitkähihaisessa paidassaan ja huivissaan. Tulimme ensimmäiselle ovelle ja kysyimme paikallisilta puutarhan kuopsuttajilta, mistä pääsisimme oikein sisään. He neuvoivat kiertämään moskeijan vasemmalta puolelta. Astelimme ympäri moskeijaa seuraavalle ovelle ja hetken jo elättelimme toivoa sisäänpääsystä, mutta toinen mies kehotti meitä etenemään edelleen eteenpäin. Ollessamme vastakkaisella puolella meille valkeni, ettemme tulisi pääsemään sisään, sillä moskeijaa remontoitiin ja sisäänpääsy oli vain muslimeille. Saimme kuitenkin napsittua hyviä kuvia ja me viikarit virkistäydyttyä salaisen vauhdikkaasti nurmikon sadettajassa, minkä jälkeen otimme lennosta taksin.

Taksimatka City Centre -ostoskeskukseen sujahti paikallisen Kimi Räikkösen kyydissä, sillä kuski veti shikaanit vauhdikkaasti suoriksi. Meitä takapenkkiläisiä hihitytti, kun Janne edestä vielä selosti ratakisaa. Pian olimmekin perillä ja pääsimme nauttimaan kaupoissa kiertelystä. Me pojat narutimme äidin tietysti ostamaan meille uuden Adidaksen repun ja laukun, sillä anelimme hymyssä suin jo varhaisia joululahjoja. Linnea sai uimapaidan ja aikuiset eivät mitään. Ruokakaupassa he tosin lappasivat mausteista maistiaislammasta suihinsa pariinkin otteeseen ikään kuin he olisivat sattumalta taas osuneet maistiaistiskille. Onneksi mekin saimme jotakin popsittavaa, kun kävimme vuorotellen viemässä punnittavaksi hedelmiä, ja punnitsijamies antoi meille jokaiselle omenan. Kaupan vieressä saattoi osallistua kuitin kanssa arvontaan, jossa pääpalkintona oli 15 kiloa kultaa. Pohdimme, kuinka saisimme jättipotin Suomeen arpaonnen osuessa kohdalle, mutta Janne lupasi vaikka syödä koko satsin kuljetuksen ajaksi. Harmi, ettemme voittaneet, sillä näimme jo silmissämme Jannen nielevän kultaharkkoja…

Koska äiti oli vinkunut jo koko päivän herkkuruokia ja painostanut Jannea mukaansa hotellin illallisbuffaan, me viikarit pääsimme pelailemaan hotellin pelipöytään. Aikuiset ahtoivat napoihinsa sapuskaa ja sen jälkeen noutivat meidät nukkumaan. Meitä kaikkia harmitti, kun aikuiset olivat selviytyneet buffasta liian nopeasti ja emme saaneet jäädä riekkumaan pidempään.