Tiivistetyt ajatelmat

Välilasku Sveitsiin oli tuottoisa, sillä näimme (tai oikeastaan olimme aamupalatreffeillä) Aasian-kiertueelta palaavan BVB Dortmundin futajoukkueen kanssa. Näimme kaikki pelaajat (siis myös Reusin ja Hummelsin). Kummitäti osui myös samaan jonoon Hummelsin taakse (koska oli tietysti hänen aamupalaseuranaan). Otimme hieman valokuvia pelaajista ensin itse paparazzeina, ja sitten Kasperi uskaltautui poseeraamaan pelaajien kanssa.

Sveitsissä oli aikaa myös vetää yhteen Intian-matkamme kokemuksia, joista pähkinänkuoressa niitä tarjoillaan tässä...

Mitä enemmän kulkulehmiä jonossa, sitä paremmat markkinat tiedossa
Mitä harmaampi tukka, sitä oranssimpi muotiväri
Mitä kosteampi päivä, sitä kiharampi tukka
Mitä kamalampi reikävessa, sitä tukalampi hätä
Mitä vanhemmat eväät, sitä syvemmällä laukussa
Mitä useampi poika pöntöllä, sitä vähemmän vessapaperia
Mitä pidempi matka, sen täydempi auto
Mitä runsaammin vauhtia, sitä enemmän tööttäystä
Mitä enemmän mopoja, sitä vähemmän kypäriä
Mitä kovempi meteli, sitä kuuluvampi musiikki
Mitä hienompi taksi, sitä enemmän kaupustelijoita
Mitä useampi automaatti, sitä vähemmän toimivia automaatteja
Mitä runsaammin torakoita, sitä enemmän variksia
Mitä suurempi kaupunki, sitä enemmän kulkuapinoita
Mitä kovemmat aallot, sitä enemmän hiekkaa housuissa
Mitä lähempänä ranta, sitä kovempi sade
Mitä huonompi kampaus ja likaiset vaatteet, sitä enemmän kuvaajia
Mitä kovempi jano, sitä vähemmän vettä
Mitä vähemmän vettä, sitä tulisempi ruoka
Mitä tulisempi ruoka, sitä enemmän asiakkaita
Mitä kotkottavampi kanakauppa, sitä tuoreempi liha
Mitä hienompi hotelli, sitä helpompi syödä vahingossa pummilla
Mitä lähempänä lähtö, sitä paremmin piilotetut liput
Mitä hienompi ravintola, sitä suuremmat puklaukset
Mitä aikaisemmin lähdetään, sitä myöhemmin palataan
Mitä pilvisempi päivä, sitä palaneempi iho
Mitä hienompi temppeli, sitä likaisemmat varpaat
Mitä enemmän myöhässä, sitä enemmän myöhässä
Mitä enemmän kuvaajia, sitä enemmän kuvaajia
Mitä enemmän löydettyä rahapiiloja, sitä vähemmän aikaa lentokentällä

Mitä ihanimmin reissuterveisin Kasperi ja Konsta
(Kasperi on varannut jo kuulemma illaksi lennon takaisin Intiaan...)

Delhi-pyrähdys

Delhi-pyrähdyksemme jatkui aamuisella velttoilulla ensin vällyjen välissä ja sitten kylpyammeessa. Koska roiskutimme puolet ammeen vaahtovedestä myös eteisen kaapin alle, meille tuli hieman siivoushommia. Kun lattialla oli luisteltu ja se oli kuivattu, oli aika lähteä aamupalalle. Äiti oli jo etukäteen tiedottanut, että hän kustantaisi (jos onnistuisi vielä löytämään piilostaan sen verran seteleitä) kyllä myöhäisen aamupalabuffetin, mutta hotellista oli lounasta sitten turha mankua. Hinnat olivat nimittäin meidän makuumme aika suolaiset.

Aamupalabuffet oli taivaallinen (ja useamman kymmenen metrin mittainen): tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, puristettuja mehuja, seitsemää eri murolaatua, jogurtteja, puuroa, pekonia, röstiperunoita, erilaisia leikkeleitä, juustoja ja makkaroita sekä intialaisia palleroita ja kastikkeita. Lisäksi kokeilta sai tilata ainakin munakkaita ja vohveleita vaahterasiirapilla. Ja kyllähän me söimmekin niin paljon, että vähän alkoi pelottaa, pysymmekö enää uima-altaassa pinnalla. Kolmen tunnin polskimisen, merenneito- ja vikuroiva härkä -leikkien jälkeen olimme ryppyisen valmiita jättämään altaan. Kasperi harjoitti myös joogaa altaan reunalla joogaohjaajan oppien mukaisesti (kun me muut emme päässeet edes asentoihin).

Heitimme hotellin säilöön rinkkamme ja nappasimme hotellista kuskin ja auton nähtävyyskiertueelle. Hotellin palvelusväki kiikutti autoon myös kaksi jättisuurta luksussateenvarjoa ja vesipullot. Kävimme katsomassa punaista linnoitusta (Red Fort), jonka muurien yhteismitta on noin pari kilometriä. Parasta siellä oli kuitenkin tiirailla sateenvarjojen alta, kuinka putsaajamies pesi korkeaa muurin seinämää itsetehdyillä rakennustelineillä seisten. Kävimme myös Mahatma Gandhin muistomerkillä (Raj Khat) paljain jaloin läpsytellen, sillä kengät pitää aina pyhissä paikoissa jättää vartijoiden huomaan. Ennen seuraavaa varsinaista aikuisten nähtävyyttä kävimme viikareiden nähtävyydessä suuressa puistossa. Ostimme huikopalaksi muutaman minisipsipussin, joista myyjä pyysi kolminkertaista ylihintaa. Äiti ei suostunut maksamaan, ja englanniksi käytiin kiivasta sananvaihtoa. Lopulta äiti länttäsi kaupustelijan käteen sipsipusseissa lukevan summan, emmekä maksaneet pyydettyä summaa kovaäänisestä myyjästä huolimatta. Tässä vaiheessa äiti onnistui myös jotenkin katkaisemaan luksussateenvarjonsa varren, joten saimme sateenvarjon enää hädin tuskin enää kiinni.

Intian portilla seuraamme iskeytyivät kymmenet kaupustelijat, jotka vuorotellen ja yhtäaikaa kauppasivat meille kaikenlaista. Emme pystyneet edes rauhassa katselemaan muistomerkkiä, kun mieli teki jo takaisin autoon. (Myös siksi, että kummitäti hihitti hepuleissaan äidin katkennutta sateenvarjoa ja kastuvaa äitiä.) Portin kummallakin puolella on jättisuuret suihkulähteet, joissa oli paljon porukkaa peseytymässä. Meidän piti käydä vielä isossa ja kuuluisassa moskeijassa, mutta sinne oli liian vaarallista mennä kiristyneen turvallisuustilanteen vuoksi.

Kuskimme kyyditti meidät shoppailemaan Connaught Placelle. Kävimme syömässä vielä yhdet paikalliset maut suihimme paikallisessa Mäkkärissä... Rahoja kaivaessaan kummitäti löysi laukustaan haisevan ja homeisen eilisviikkoisen piirakankin. Sitten kävimme tinkaamassa jollakin torilla (jonka nimeä ei edes äiti enää saa päähänsä), jonka jälkeen menimme alikulkuja pitkin suomalaisiin kauppoihin. Niken kaupasta löysimme parhaat tuliaiset: Man Cityn koulurepun Konstalle ja Fc Barcan lippiksen Kapulle.

Otimme herttaisen moporiksakyydin hotellille tingittyyn 50 rupian hintaan. Kuuntelimme hotellin ala-aulassa flyygelimusaa ja ihastelimme ostoksiamme. Ennen lentokentälle lähtöä oli vuorossa vielä tunkijaiset, jossa loppuja ostoksia survottiin rinkkoihin.

Lentokentälle saavuimme parahiksi iltakymmenen aikoihin. Automatkan aikana näimme kymmenien metrien välein armeijan sotilaita, koska jonkinlaiseen turvallisuusuhkaan oli ilmeisesti varauduttu. Taksiin nukahtanut Konsta nostettiin pystyyn autosta ja hänelle lyötiin tylysti oma reppu selkään. Raahustimme kentälle, ja pöpperöisinkin Konsta heräili täyteen kukoistukseensa, kun hän sai ostaa lopuilla rupioillaan jättimäisen Tobleronen. Säästeliäs Kasperi ei meinannut ehtiä kuluttaa omia loppurupioitaan, sillä namusten hinnat olivat turhankin edulliset. Portille lähtiessä Kasperi osti itselleen lentokoneeseen niskatyynyn, jolloin Konsta jo imeskeli viimeisiä suklaahippusiaan pennosilla ostamastaan Kinderistä. Äidilläkin oli kulutusongelma, joten lopulta kuskasimme koneeseen paperikassillisen kaikenlaista lentokenttäroinaa, muun muassa Gulab Jamuneita. Shoppailuun väsähtäneestä porukastamme osa nukahti jo ennen lähtökiihdytystä.

Sukellus Delhin savusumuun

Herätyskello pirautti meidät hereille seitsemän maissa. Äidin huono olo oli onneksi tipotiessään, ja hän etsiskeli viimeisiä puhtaita vaatteita meille ja kasasi repuihimme vielä tavaraa. Kummitädin olo oli edelleen hutera, mutta niin vain hänkin joutui survomaan rinkkaan tavaransa. Shoklu saapui yhdeksältä hakemaan meidät kohti aamupalaa ja lentokenttää.

Raahasimme rinkat ja reput autoon, jossa kuskimme jo odotteli. Annoimme hänelle suklaarasian ja rahakirjekuoren. Myös Shoklu perheinensä sai samanmoiset.    Lisäksi Shoklu pakkasi hotellihuoneesta vielä mukaansa meidän jättämämme loput junaretkiruuat, jotka hän antaisi naapureilleen. Olimme nähneet aiemmin resuisissa ja kuluneissa vaatteissa pikkusinttejä jätepurosta pyydystelleen Shoklun iäkkään naapurin, joten uskoimme, että loput retkimurkinamme menisivät hyvään kotiin. Makumieltymykset tosin saattaisivat olla erilaiset...

Pysähdyimme matkan varrella aamupalalle ja uskalsimme tilata vain paahtoleipiä ja mehuja aikuisten mahdollisten vatsakorahdusten takia. Konsta tilasi omenamehua, joka oli aivan kaljamaisen ruskeaa. Kuskimme Umesh soitti meille seuraavasta hotellista auton suoraan Delhin kentälle, jotta meidän ei tarvitsisi palloilla taksikojuilla hintoja sopimassa. Jatkoimme lentokentälle, ja me halusimme vielä kerran pitää automme ikkunoita auki ja tuoksutella Goan tunnelmaa. Hymyilevien ja itkuisten halausten ja vilkutusten jälkeen astuimme Goan uudelle kentälle. Saimme lentokentän työntekijän roudaamaan rinkkojamme ja opastamaan meidät oikealle tiskille. Lähtöselvittelyiden ja läpivalaisujen jälkeen pääsimme odottamaan myöhässä olevaa konettamme pitkille penkkirivistöille. Kertaalleen sulaneet suklaapatukat, jotka kävimme ostamassa kioskista, olivat jo aivan Suomen hinnoissa.

Lentokentällä oli seitsemisen porttia, joista lennot lähtivät. Meidän porttimme eteen oli muodostunut pitkä jono, mutta ilmeisesti siitä lähti lentoja myös muualle. Meille ei oikein selvinnyt, milloin meidän tulisi kurvata muiden ohitse lennollemme. Lopulta oli onni, että survoimme itsemme läpijoukon läpi, vaikka näyttötaulu näyttikin lentoa Hyderabadiin. Delhin-koneeseen menevästä putkesta käännytettiin vielä takaisin muutamia, jotka olivat tulossa väärään koneeseen. Spicejet-yhtiön koneilla on jokaisella oma nimensä, ja meidän lentokoneemme nimi oli Salvia. Salvian kyyti oli oikein tasaista nousun ilmakuopista huolimatta, mutta ilmaista ruokatarjoilua siellä ei ollut. Äiti ja kummitäti yrittivät haarukoida tulisia kuppinuudeleitaan, jotka eivät lentoemännän mukaan olleet lainkaan tulisia.

Delhin-kentällä oli vastassa kuski hotellistamme. Matkan varrella ihastelimme viekkaita apinoita pikkuapinoineen ja kulkusikoja. Iskä oli näköjään varannut meille oikein luksushotellin. 29-kerroksisessa hotellissamme oli vastassa kaksi turbaanipäistä ovenavaajaa ja kaksi laukunkantajaa. Metallinpaljastimen jälkeen hotellin aulassa seisoi kymmenisen muuta työntekijää tervehtimässä meitä. Huoneeseemme meidät johdatti kerroksemme oma huolenpitäjä, joka saapuisi paikalle ilmeisesti vain sormia näpäyttämällä. Illalla kävimme toteamassa, että hotellimme ravintolahinnat olivat jopa Suomen hintoja korkeammalla, mutta onneksi puljaaminen uima-altaalla oli ilmaista. Loppuillan uimme kauniissa ulko-altaassa Delhin savusumun alla pimentyneessä illassa ja pohdimme epäreilua maailmanmenoa.

Kaupustelusta illan riemuihin

Viimeinen päivämme Goalla valkeni. Kömmittyämme ylös sängyistä oli äiti jo pakannut suurin pirtein kaikki matkatavarat - paitsi parvekkeella lojuvat simpukka-aarteet. Kummitäti päätti jättää pakkaamisen vasta iltaan, joten hänellä oli urakka vasta edessä. Aamupalalla saimme jälleen seuraksemme harvasanaisen Arianin, jolle tilasimme puristettua mehua ja hillopaahtoleipää. Arian kyllä lähinnä voiteli itsensä ja kummitädin hillolla. Vauhdikkaan aamupalan jälkeen lähdimme Shoklun kyydissä vielä kerran futapaitakauppaan, koska meillä puuttui suorastamme vielä Neymarin ja Rooneyn pelipaidat shortseineen. Samalla ostimme Messin pelipaidan Lazydaysin tarjoilijalle.

Paitaostosten jälkeen lähdimme heittämään pikku-Ariania Shoklun naapurin huomiin. Shoklun luona saimme pikaisen intialaisen teenkeittokurssin ennen kuin Shoklu ryntäsi hakemaan Angelia koulusta. Hän jätti meidän vahdittavaksemme sekä kaasulevyllä kuplivan mausteisen teen että Arianin. Arianilla oli heti metkut mielessään. Hän juoksi äitiä pakoon naapuriin ja talon ympäri niin, että äidillä oli aika kova kiire pysyessään pojan perässä läpsyköissään. Tässä vaiheessa kummitäti yritti selvittää kaasulieden salaisuuksia kera kanojen, jotka kurkkivat keittiön ovesta kummitädin puuhasteluja. Kun äiti toi Arianin sisälle, tämä varasti äidin kengät ja lähti pakoon. Äiti ymmärsi, että Arianilla taisi olla pissahätä, kun tämä repi raivokkaasti housujaan naapurin pihapolulla. Äiti päätti vain pitää parin metrin turvavälin, joka ei riittänyt, kun poika lorotti äitiä sääreen ja nauroi päälle. Äiti oli aivan valmista kauraa vaihtamaan kummitädin kanssa teen ja pojan vahtivuoroja, sillä sylissä poikaa pitäessä tämä lähinnä kiljui, löi ja rimpuili. Seuraavaksi Arian raahasi pyykinkuivatustelineen ja laudanpätkän sammaloitunutta muuria vasten ja yritti kiivetä niitä pitkin pakoon. Onneksi Shoklu tuli viimein paikalle...

Hörpättyämme kauan kiehuneet ja vahvat teemme lähdimme Ritzt-ravintolaan lounaalle. Paikka oli paikallisten suosiossa, ja jouduimme odottamaan pöytää tovin. Shoklu tilasi aikuisille fish curryt ja meille pojille voikanat. Ruokailun jälkeen lähdimme viemään Äiti Teresan Panjimin hoivakotiin vihkoja, englanninkielisiä satukirjoja ja leluja. Iäkkäät nunnat pitivät huolta lapsista, joista muutama konttasi lattialla, yksi istui pyörätuolissa, yksi vauva oli syntynyt silmättömänä ja istui nunnan sylissä, yksi vauva nukkui pinnasänkyrivistössä ja yksi tyttö istui jalka kipsattuna penkillä. Eräs konttaava vauva kiipesi heti kummitädin syliin, ja Konsta leikki pyörätuolissa istuvan samankokoisen pojan kanssa helistimen heitto- ja nostoleikkiä. Äidillä oli pala kurkussa, kun nunna kertoi meille jokaisesta lapsesta jotakin. Hoivakodin keskellä ulkoilmassa oli lapsille pieni puisto ruostuneine vempeleineen.

Toisella puolella hoivakotia oli vammaisten ja vanhojen naisten puoli. Heitä olikin penkillä istumassa kolmisenkymmentä. Innokkaasti he vilkuttelivat ja kättelivät äitiä ja kummitätiä, kun kuljimme heidän ohitsensa. Ilmeisesti he odottelivat ruokaa, koska kaikki olivat tulleet jo käytävän pitkille penkeille ulkoilmaan istuskelemaan. Näimme myös pöydän, jonne lahjoitustavarat jätetään ja sitten kilistellään kelloa. Pöydälle jätetään myös lapset, joista vanhemmat eivät syystä tai toisesta voi pitää huolta.

Jatkoimme hoivakodista mietteliäinä matkaa rantaan, mutta sitten alkoi sataa. Ehdimme vain hieman polskahtaa ja käydä isossa rakettiliukumäessä. Kotimatkalla kummitädille alkoi tulla huono olo, ja jouduimme kaartamaan tien sivuun, kun hän kaaressa lennätti fish curryt sulkeutuneen kauppakojun eteen. Painelimme ostamaan vielä läksiäislahjaksi kuskillemme ja Shoklulle suklaarasioita, kun alkoi äidin naama vihertää. Hän yritti rennosti hengailla täydessä oksennusvalmiudessa kaupan pihalla kummitädin shoppaillessa herkkurasioita. Päästyämme viimein Lazydaysiin äidinkin oli pakko sananmukaisesti juosta vessaan. Äiti ei ollut tiennytkään syöneensä noin kuutta litraa, sillä sen verran hänestä näytti tulevan aika paineella. Äiti ja kummitäti uskalsivat tilata vain laihaa vihanneskeittoa ja limesoodat meidän ahmiessamme hyvillä ruokahaluilla friteerattuja banskujamme. Äiti joutui kiitämään vessaan aterian aikana kolme kertaa, ja yhdellä kerralla vihanneskeiton palasia tuli myös ratkiriemukkaasti nenästä. Lähdimme matelemaan pimeässä illassa kotiin neljä vesipulloa mukanamme. Jouduimme pysähtymään vain kerran kummitädin oksentaessa jalkapallostadikan viereen.

Yön hämärässä näimme hotellimme yläkäytävällä liskon, joka paineli viereisen huoneen oven alitse. Meno hotellissa alkoi rauhoittua, kun me katsoimme piirrettyjä ja hoidimme omat iltatoimemme sillä välin, kun äiti ja kummitäti keskittyivät pitämään itsensä kasassa. Jouduimme tekemään hieman uudenlaisia nukkumisjärjestelyjä, jotta aikuisilla olisi esteetön kulku nopeasti vessaan. Yön aikana äiti nukkui tukkina, mutta kummitäti poukkoili vessassa tämän tästä. Onnea siis meidän lentoseurueellemme! (Kone lähtee alkuiltapäivästä kohti Delhiä ja uutta hotellia...)

(Nyt nopea päivitys Delhistä: perille on päästy ja ollaan juuri lähdössä uimaan. Aikuiset eivät ole enää juuri puklailleet.)

Shoppailukiireitä!

Tänään oli toiseksi viimeinen kokonainen päivämme Goalla, joten äiti ja kummitäti ovat pikkuhiljaa alkaneet tehdä valmisteluja lähtöön liittyen. Se tarkoittaa sitä, että olemme etsineet sopivia kotiin kuskattavia juttuja ja ähränneet niitä rinkkoihin. Koska jätämme matkalaukun Shoklulle, meillä on puolet vähemmän tilaa viedä tavaraa kuin tullessa. Shoklun tulevaan matkalaukkuun on jo pakattu ainakin sadeviitat, vedenkeitin, sateenvarjot, viidet kengät, vaatteita, vihkoja, pyyhe, loput hyttysmyrkyt... Eli kaikki se, mitä emme aio enää Delhiin viedä.

Nopean aamupalan Lazydaysissä napsaistuamme aloimme odottaa ikuisuudelta kestävän ajan kyytiämme. Olimme lähdössä Panjimiin tekemään ostoksia ja pyörähtämään vielä toisen kerran Mapusan markkinoilla. Olimme pyytäneet Shoklua osoittamaan meille futavermeiden kaupan, ja niin me kaarsimmekin ilmeisesti suoraan johonkin "tehdasmyymälään" hinnoista ja lattialle pinotuista korkeista vaatepinoista päätellen. Me pojat löysimme itsellemme Messin neonkeltaisen ja sinivalkoraidallisen asun ja Agueron vaaleansinisen asun. Lisäksi ostimme muutamalle futakaverille Real Madridin asut. Kun olimme valmiit, alkoi äiti oikein urakalla sovitella itselleen sopivia vaatteita (ei siis futavaatteita). Hän ostikin aika monta aika kivaa.

Kävelimme Shoklun viittomaan suuntaan autotietä pitkin, kyselimme poliisilta suuntaa, kurvasimme bussiaseman kohdilla portista sisään ja pysähdyimme nääntyneinä (tänäänkin yli 30 astetta paahdetta) äidin vaatenyssäköitä raahaten limesoodille. Konstan mielestä hän voisi katsoa markkinoita vaikka ilmastoidusta taksista käsin, mutta päätimme mennä kuitenkin yhdestä vastarannan kiiskestä huolimatta sokkeloisille markkinakujille. (Äiti lahjoi Konstan mangomehulla.) Kummitäti osti markkinahumuissaan sekä rannerenkaan että huiveja. Kasperi shoppaili granaattiomenan ja banaaneja. Markkinoilla näimme myös hauskoja - mutta haisevia - kuivattuja kaloja, joita emme ennen olleetkaan nähneet. Äiti katseli pienten intialaisnaisten kanssa vaatteita, mutta ei uskaltanut tunkea niitä päällensä. Kasperin loistava GPS-vainu sai meidät löytämään paikalliset karkit ja saattamaan meidät vielä uloskin markkina-alueelta. Äiti ja kummitäti sen sijaan olisivat ehkä pyörineet markkinoilla vielä pimeän tultuakin.

Kuskimme saapui hakemaan meitä kreivin aikaan. Jatkoimme autolla syömään paikalliseen pikaruokapaikkaan, jota kuskimme suositteli. Kanapaikka olikin yli puolet KFC:ä edukkaampi, ja vähintään yhtä hyvä. Me pojat tilasimme lasten annokset, joihin kuului kanatikkarivarras, ranskalaiset, hampurilainen, limppari, kaksi kanapyörykkää, kerrosjälkiruoka ja lelu. Kaikki tämä maksoi euron! Kello alkoi käydä taas jo alkuiltaa, joten haimme Shoklun seuraksemme takapenkille ja lähdimme kohti veneristeilyä.

Kerrottakoon, että kummitäti hukkasi Shoklun lipun aivan viime metreillä, joten olimme myöhästyä laivasta. Lopulta lippu onneksi löytyi kummitädin lompakosta, jonka hän oli jo kertaalleen tutkaillut. Veneristeilyllä olimme kuin julkkikset paistatellessamme auringossa ylimmässä kerroksessa ihmisten valokuvatessa. Linssilude-Konstalla oli vaihteeksi vauhti päällä, joten päätimme lähteä alemman kerroksen discoon kuvaushumuun kyllästyttyämme. Mahtaapa olla mukava kiinnittää perhealbumeihin kuvia irvistelevästä ja kieroon katsovasta suomalaisviikarista...

Tanssilattialla esittettiin ensin goalaisia kansantansseja, jonka jälkeen oli miesten tanssivuoro. Me pojat kävimme myös pyörähtämässä Gangnam Stylen tahdissa. Hikisen ja riemukkaan miesten tanssikohtauksen jälkeen oli vuorossa portugalilaisia kansantansseja sekä naisten tanssit. Valtasimme tanssilattiaa myös naisten vuorolla äidin ja kummitädin ketkutellessa vieressämme. Ehdimme myös hieman tsuumailla maisemia risteilyn aikana.

Rantauduttuamme alkoi tulla pimeää, joten kapusimme autoon ja huristelimme kohti hotelliamme. Lähdimme vielä pimeässä yössä kiikuttamaan ostamaamme futapalloa Lazydaysin nuorelle tarjoilijapojalle, joka aina ihaili meidän futapaitojamme. Matkalla äiti tuhlasi loput rahansa (ja vararahansa) läheiseen kauppaan, sillä hänen silmiinsä pisti vielä muutama kivannäköinen vaaterytky. Tarjoilija oli hyvin hymyileväinen ja kiitteli kovasti saadessaan meidän futapallomme, jolla olemme täällä ollessamme treenailleet. Iltamme huipensivat hotellin pimeydessä kiitävä jättimäinen torakka ja läpikuultava lisko.

Hurjat kyydit ja vesipuisto

Ampaisimme ajoissa peittojen alta, sillä tänään olisi ihana retkipäivä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti lähteä parin tunnin päähän Ambolin viidakkoon katsomaan apinoita ja vesiputouksia, mutta suunnitelmiin tuli hieman mutkia matkaan. Istuskelimme vakiokuppilassamme aamupalasta nauttien, kun ihmettelimme, miksi hiekkatiellä näkyi muutamiakin matkalaukkujaan vetäviä ja rinkkojaan kantavia ihmisiä. Emme olleet aikaisemmin edes nähneet niin montaa turistia. Syykin selvisi Shoklun soitettua meille: tänään taksit olivat lakossa. Joutuisimme siis perumaan retkemme, joten muutimme nopeasti suunnitelmaksi vesipuistolilluttelun.

Kyyti vesipuistoon oli meille yhä arvoitus, kun vitsailimme keskenämme pyytävämme ravintolan portille ilmestyneen komean nuorukaisen heittävän meidät moottoripyörällä perille. Emme olleet täysin väärässä... Muutaman minuutin kuluttua Shoklu kaartoi paikalle skootterilla, ja kehotti kummitätiä hypähtämään moottoripyörän kyytiin. Shoklun, äidin ja meidän poikien oli puolestaan määrä päästä perille skootterilla. Pakkauduimme siis tähän äiti-lapsi -kuljetukseen niin, että Kasperi oli etummaisena, Shoklu ajoi, Konsta istui hänen takanaan ja äiti roikkui Konstasta taaimmaisena samaan aikaan, kun kummitäti viiletti tukka hulmuten moottoripyörällä. Pääsimme loistavasti perille, vaikka äitiä hieman hirvittikin tämä paikallinen kuljetusmuoto paikallisen liikenteen ja lehmien seassa.

Anjunassa sijaitseva Splashdown-vesipuisto oli aika pieni, mutta meitä se ei haitannut. Portilla suoritettavien maksujen ja meidän poikien mittausten jälkeen pääsimme liukuihin. Yletyimme pohjaan vesipuiston kaikissa altaissa, ja liukujen päissä altaiden vesi oli jopa niin matalaa, että äiti otti suoraan takapuolellaan pohjakosketuksen liukuessaan isosta liu'usta. Äiti ei myöskään lainkaan ollut huomannut, että liukumiseen käytetty matto oli lentänyt hänen altaan jo puolivälissä vesiliukumäkeä pois ja jäänyt jumittamaan meidän muiden eteen. Me pojat ja kummitäti yritimme napata laskiessamme äidin peflettiä, mutta ilmeisesti äiti oli ehtinyt liimata sen kiinni liukumäen kaarteeseen. Viiletimme myös korkeasta rengasliukumäestä alas yksin ja pareittain. Parhaat kyydit saimme, kun laskimme jonkun painavan, kuten äidin, kanssa samaa matkaa.

Ilma (ja laatat, joilla yritimme nopeasti sipsutella) oli aika tukalan kuumaa, ja lähdimmekin viilentymään isoon uima-altaaseen. Koska vesi oli 30-asteista, se ei suoranaisesti lainkaan viilentänyt, vaan tunsimme kiehuvamme. Menimme suuren aurinkovarjon alle, ja kummitäti lähti ostostelemaan 100 rupian (n. 1,30 €) kanssa ja palasi takaisin kädet täynnä sipsipusseja ja mangomehua. Koska kummitädin raha oli ollut niin iso, ei työntekijöillä ollut antaa niin paljoa vaihtorahaa. Napostelimme herkkuvälipalojamme ennen lastenaltaassa lillumista. Näimme toisiaan valokuvaajan rakastuneen (tai ainakin naimisiin menneen, koska osa liitoista on täällä vanhempien sopimia) pariskunnan, jonka vaimon jalkapohjat oli värjätty punaiseksi hennalla. Naisen käsissä keikkuivat miltei kyynerpäihin asti ulottuvat rannerenkaat osoittamassa tuoretta vihkiytymistä.

Vesipuistoilun jälkeen kuskimme tuli hakemaan meitä pikaisesti, koska hänellä oli kiire takaisin jatkamaan hautajaisia, joissa hän oli ollut aamusta alkaen. Kiiruhdimme Anjuna-rannalle ja sen suosittuun Curlie's-ravintolaan. Anjunassa on päivittäin myös suuret markkinat, mutta näin monsuuniaikana näimme vain hylätyt kojut. Curlie'sissa tilailimme ruokaa jokaisen makuun, joten tovin päästä pöytäämme koristivat kalapuikot ja ranskalaiset, friteeratut katkaravut, kanahampurilainen, kasvispiryjani, nauta-vihanneskastike ja neljä lassia. Kummitädin vesilasissa oli joitakin pipanoita, joita arvelimme pippureiksi, mutta emme olleet varmoja, joten vesilasit jäivät tyhjentämättä.

Ruuan jälkeen hengailimme rannalla ja yritimme selvittää pulputtavan hiekan arvoitusta. Kasperi löysi yhdestä kohtaa kuplivaa hiekkaa, jonne myös aallot juuri ja juuri ylsivät. Kaivoimme tohkeissamme kuplinnan lähdettä, mutta kuplinnan alkuperä ei selvinnyt meille. Kummitäti tunki myös jalkansa kuplien joukkoon, mutta onneksi rapu ei napsaissut häntä, sillä hetkeä myöhemmin kuplien seasta kaivoimme ylös sellaisenkin. Kuplinta jatkui edelleen, mutta meidän oli lähdettävä rannalta hämärän laskeuduttua. Kotimatkalla jäimme lehmien saartamaksi, joten meidän piti käyttää kiertotietä päästäksemme takaisin kotihotelliin.

Vagator-ranta sekä rapu- ja rottaralli

Aamumme alkoi sähkökatkoksella. Me muut olimme vielä umpiunessa, mutta äiti istui kätevästi pilkkopimeässä vessassa, koska ei ollut osannut varautua otsalampulla. Aamu-uinnin jälkeen lähdimme metsästämään aamupalaa ja nettiä Lazydaysistä. Koska aamupalaruokavaliomme on hyvin samankaltaistunut, saimme tilata tänään suomalaisittain friteerattua banskua jädepalloilla kummitädin vedellessä joka-aamuista masala-munakastaan ja äidin litkiessä teetään. Oi, frittibansku veikin kielet mennessään! Samalla tuijotimme Chile-Argentiina -finaalia telkkarista. Voiko aamu enää paremmin alkaa..? Muistelimme, että tänään alkaa myös Suomessa Hesa Cup, jonne toivottelimme valmennuspuuhiin jääneelle isille onnet.

Lähdimme kuskin matkassa Vagator-rannalle. Matkalla vaihdoimme loput euromme, ja kummitäti kumosi avonaisen vesipullon laukkuunsa, kun hän ei yhtään huomannut pullon olevan korkitta. Ohitimme ajaessamme pienen vesipuiston, jonne meidän on selvästi lähipäivinä päästävä. Vagator-rannan hiekka oli mustakultaisen kimmeltävää, ja hietikon pienistä koloista kurkkivat kymmenet pienet taskuravut, jotka vipelsivät rannalla. Rannan kivikkoisessa päässä pitäisi olla näkyvissä Shivan kasvot, mutta emme löytäneet niitä ainakaan kivikossa hypähdellen. Jaoimme yhdessä seitsemän muun vaalean turistin kanssa myötätuntoisesti hymyillen paparazzien vitsaukset. Tällä rannalla oli myös enemmän iholle tunkevia kaupustelijoita kuin aikaisemmilla rannoilla.

Kroolailimme rantavedessä pitkän tovin. Äidin kysyessä meiltä kelloveikkauksia Konstan arvaus oli 19, Kasperin 16 ja kummitädin 14. Oikeasti kello kävi jo puolta viittä. Emme olleet syöneet vielä lounastakaan, joten kiiruhdimme rantaravintolaan omaan loossimme, josta oli avoin kallionäkymä aaltoilevalle merelle. Tilasimme varman voikanavalinnan, joka ei tällä kertaa ollutkaan varma valinta chilisessä tulisuudessaan. Onneksi edes äidin ja kummitädin ruoka oli nieltävää. Saimme jälkiruuaksi ananasletut, joihin kaivettiin myös jonkun aamupalasuklaat päälle. Ruokailun jälkeen tarjoilija opasti meidät takapihan vessoihin, joiden vieressä asui pieni punainen käärme, jonka he olivat pyydystäneet. Tarinan kuultuamme meillä ei ollutkaan enää pakottavaa vessatarvetta - paitsi kummitädillä.

Odottelimme kyytiämme ja kiersimme ainoina potentiaalisina asiakkaina muutamia rantakojuja ja ostimme yhä nälkäiselle Konstalle maissivartaan. Äiti ja kummitäti hieroivat kauppoja myös nilkkakoruista. Yhtäkkiä kaupustelijanainen vei pussukkansa puskaan piiloon rantaan ajaneilta poliiseilta. Kyytimme saapui vinhaa vauhtia, joten oli aika lähteä ennen pimeää hotellille. Pysähdyimme matkan varrella ostamaan iltapalaksi samosoita ja wadda paw -nimisiä täytettyjä pallukoita. Ihailimme iltapalaa napostellessamme kauniita suihkulähteitä ja niihin heijastettuja valoja. Me halusimme ottaa juoksukisan suihkulähteiden ympäri, joten ampaisimme matkaan. Toisella kierroksella kisasimme voitokkaan äidin kanssa ja kolmannella kummitädin. Autoon istahduttuamme olimme hiestä märkiä ja katselimme tyytyväisenä kauniita maisemia palatessamme hotellille.

Kummitäti kävi illalla täydentämässä ala-aulasta vesivarantojamme. Hän ihmetteli, miksi respan mies teki oudon kurvauksen lähtiessään hakemaan meille vesipulloja. Sieltähän se mehevä syykin sitten paljastui, kun lattian poikki viipoitti musta jättirotta. Ala-aulaa eivät rajaa pihasta mitkään ovet tai seinät, joten olikin ihme, että näinkin kauan kesti ennen kuin bongasimme rotan kotikonnuiltamme.

Retki Murudeshwariin ja Om-rannalle (sekä autoiluvinkit)

Täällä sitä herättiin jo anivarhain klo 4.45 pitkälle retkelle. Äiti ihmetteli, miksi toisen sänkymme päällä oli paikallisen pikaruokaketjun täpötäysi muovipussi täynnä ruokaa. Tajusimme, että kummitäti oli napannut sen eilisen kyytimme takaluukusta ottaessaan omia markkinaostoksiaan. Mietimme, kuinka peittelisimme kummitädin rikoksen pilaantuneet jäljet. Otimme pussin mukaan hotellin ala-aulaan, jotta voisimme todistaa kuskillemme, ettei kummitäti ollut ahneuksissaan syönyt kuskimme ruokia. Kuski oli (intialaiseen tapaan) nelisenkymmentä minuuttia myöhässä, mutta torkuimme sen ajan hotellin ala-aulassa. Respan työntekijäkin oli käpertynyt penkille niin maittavaan sykkyrään, ettemme saaneet häntä hereille, kun yritimme jättää hänelle huoneemme avainta. Hiivimme respapöydän taakse ja piilotimme avaimemme visusti. Jätimme hänen tulevaksi ihmetyksekseen ala-aulaan myös pikaruokapussin.

Kurvailimme hakemaan Shoklua, ja pimeän turvin alkoikin yli viisituntinen automatkamme kohti maailman toisiksi suurinta Shiva-patsasta ja hindutemppeliä (Murudeshwar). Torkahtelimme äidin ja kummitädin sylissä mutkaisilla teillä. Kuskimme kuvitteli selvästi olevansa Kimi Räikkönen, joten ohitimme menomatkalla yli 300 muuta kulkuneuvoa (ja yli 700 lehmää). Olemme muutenkin tulleet autoilussa seuraaviin tuloksiin empiiristen tutkimusten perusteella:

- Mitä huonompi näkyvyys, sitä parempi ohituspaikka
- Mitä huonompi ohituspaikka, sitä enemmän kannattaa töötätä
- Tööttäys voi tarkoittaa esimerkiksi "Täältä tullaan!", "Varo/Katso!" tai "€&/$#:n idiootti!"
- Jos autossa huudetaan jo muutenkin kolmella eri kielellä, kannattaa musiikkia laittaa vielä hieman kaikkea muuta kovemmalle
- Auton ikkunoista ei kannata roikottaa mitään ruuminjäseniä, sillä ohitustilanteissa pää voi lähteä irti (äidin sanoin)
- Jos on kuuma, kannattaa avata ikkuna (paisi silloin, kun on kuuma ja sataa vettä)
- Auton voi ohittaa kiilaamalla joko ohitettava auto pientareelle (kun vastaan tuleekin auto) tai siirtymällä vastaantulijan kaistalle (huolimatta siitä, että vastaan tulee auto) ja räpsyttelemällä valoja (ja toivomalla parasta)
- Auton ikkunasta voi heittää kaiken tarpeettoman tienpenkalle
- Auton penkit eivät ime sitä kaikkea peppuhikeä, jota siellä kuumassa autossa erittyy (ilmastoinnista huolimatta)

Huvipuistomaisen ajokokemuksemme jälkeen olimme edelleen hengissä ja perillä Karnatakan osavaltiossa. Hopeakultainen patsas oli valtaisa! Sen etupuolella oli valtava 19-kerroksinen kaiverruksilla koristeltu suorakaiteen muotoinen pyhä torni, jonne pääsimme ihailemaan maisemia. Sen jälkeen kävimme hindutemppelissä katsomassa jumalpatsaita, alttareita ja munkkien elämänmenoa. Äiti ja kummitäti saivat otsiinsa punaisella jauheella merkit, ja me saimme jonkinlaiset siunaukset. Siunaukseen kuului myös pyhän veden hörppiminen, mutta me vain esitimme juovamme mallikkaasti. Shiva-patsaan sisään ei päässyt, mutta sen alle oli rakennettu tarunhohtoinen kertomus hindujumalista.

Kun olimme kuvanneet joka paikan (myös sähkötolpissa keikkuvat työmiehet), jatkoimme parituntisen matkan Om-rantaan. Om-ranta on saanut nimensä sen muodosta, ja siellä myös aallokko oli selvästi matalampaa kotirantaamme verrattuna. Polskimme nyt aika syvälläkin ja metsästimme taskurapuja. Kun keikuimme rantakivillä ja -kalliolla, näimme tosi isojakin taskurapuja piilossa kallion onkaloissa. Kasperi kaivoi rantahietikosta esiin yhden pienenpienen taskuravun, joka esitti kuollutta, mutta hetken päästä kuitenkin salamannopeasti kaivautui takaisin hiekan uumeniin. Kotihotellilla olimme vasta puoliltaöin, ja Konstalla ei paluumatkasta tainnut syntyä laisinkaan mielikuvia - niin hyvin uni maittoi takapenkin jalkatilassa.

Perjantaimarkkinat ja viidakkoretki

Heti aamutuimaan oli päidemme menoksi jo suunniteltu retkeä perjantaimarkkinoille. Ensiksi meidän tuli kuitenkin käydä aamupalalla. Shoklun piti vielä ennen retkeämme käydä töissä, joten hän toi Arienin vahdittavaksemme ravintolaan. Kun äidin sormitemput ja tyhmät viihdytykset alkoivat kenkuttaa meidän lisäksemme myös Arienia, kummitäti alkoi lapata pikkumiehelle paahtoleipähilloaan suun täydeltä. Arien kauhoikin sormillaan hymyssä suin hilloa suuhunsa. Pohdimme, mitä ihmettä keksisimme seuraavaksi, sillä konkanin sanavarastomme oli hieman päässyt ruostumaan, mutta onneksi Shoklu pelasti meidät tunnin päästä pinteestä. Olimme siihen mennessä valjastaneet jo tarjoilijatkin kyselemään harvasanaisen pikkumiehen kuulumisia konkaniksi.

Lähdimme kiireenvilkkaa matkaan ensin automaatille, jotta torivaramme olisivat kunnossa, ja se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Kiersimme kolmella eri automaatilla, mutta yksikään niistä ei toiminut. Neljännestä automaatista äiti sai pumpattua noin  50 euron verran rupioina, mutta kummitäti jäi edelleen ilman rahojaan. Torilla kiertäessä oli kieltämättä 40-asteisessa paahteessa äidin ja kummitädinkin välillä vaivalloista näyttää innokkailta ja virkistyneiltä. Kiersimme isoa aluetta, jonne oli tullut satoja myyjiä. Esillä oli ainakin erilaisia hedelmiä, vaatteita, pikkusälää, huiveja, mausteita, herkkuja, kankaita, leffoja ja kaikkea muuta mitä vain kuvitella saattoi...

Kun hiki valui noroina selkiämme pitkin, äiti ja kummitäti vain syytivät rahojaan mausteisiin ja teelaatuihin. Vihdoin ja viimein he olivat valmiita, joten lähdimme ilmastoituun kahvilaan. Puri-leivän kanssa tuli yhdeksää eri soossia söpöissä pikkukipoissa, joten kaikille riitti maisteltavaa. Yhdeksän leivän, kipollisten ja kuuden euron jälkeen ajelimme viidakkoon.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli padolla, jonne oli tullut myös pyykkärinainen pesemään pyykkejään. Kuljimme kohti patoa metsäistä reittiä, ja me pojat olimme aivan varmoja, että puiden välissä olisi alkuasukas. Mies paljastui kuitenkin tavalliseksi puunhakkaajaksi. Lisäsimme läpi matkan hammastahnatuubilta näyttävästä tuubista hyvähajuista hyttysmyrkkyä, jotta saisimme olla itikoilta rauhassa. Kun olimme kahlanneet nilkkasyvyisessä, virkistävässä joen sivuhaarassa, matkasimme takaisin autolle. Autolla kaarsimme eteenpäin kohti leveitä jokia, ja niitä ylittäviä siltoja. Napsimme hienoja kuvia hikisistä pärstöistämme ja viidakkoon levittäytyvistä vesimassoista. Onneksi emme nähneet yhtään isompaa eläintä, kuten leopardeja, jotka asuivat samassa viidakossa ja kävivät kuulemma läheisissä kylissäkin silloin tällöin. Shoklu osti banaanipuiden alta vaeltaessamme eräältä mieheltä koko kepillisen (siis monta tertullista) raakoja banaaneja tosi edullisesti, nam!

Kun lähdimme ajelemaan takaisin kohti hotellia, näimme erään kylän talojen reunuksilla kiipeilevän apinoita. Meillä oli hauskaa, kun seurasimme niiden touhuja tien reunassa. Yritimme myös tarjota niille banaaneja, mutta ne olivat kovin ujoja. Yksi apinoista kiipesi sähköjohtoa pitkin parvekkeelle ja keikkui siellä huolettomana. Isommilla apinoilla oli selässään myös söpöjä pieniä poikasia.

Iltapimeällä halusimme vielä syömään kaatosateessa ja katsomaan samalla sitä eilistä rottaa, jonka päälle kummitäti oli aikonut astua. Aikuiset söivät ravintolassa herkullista hummeria, ja me kaikki saimme jälleen panna cotat jälkiruuaksi. Me pojat matkustimme reppuselkäkyydeillä samaa rottatietä pitkin, kun koira saartoi meidät. Häntä heiluen koira yritti hyppiä heiluviin jalkoihimme, joten muutama mopokuski joutui ajamaan koiran ja kantajiemme väliin useammankin kerran, jotta matkamme saattoi jatkua. Koska mopon etuvaloissa oli myös helpompi nähdä möykkyistä tietä, varsinkin äiti juoksi kikattaen Konsta reppuselässä tosi lujaa, jotta ei itse astuisi minkään päälle pilkkopimeässä. 

Kylässä herkkupatojen äärellä

Polskutusjalkojamme alkoi heti kutittaa, kun heräsimme aamulla aurinkoiseen päivään. Hotkaisimme rutiininomaisen aamupalamme vikkelästi ja molskahdimme uima-altaaseen. Äiti ja kummitäti istuivat altaan reunalla keittiöväeltä varastamillaan muovituoleilla ja lukivat kirjojaan. Heidänkin tukalaan kuumuutensa oli onneksi tulossa helpotusta, sillä siivoojat pirskottelivat likavetensä heidän päällensä ylemmistä kerroksista.

Pikaisten pesujen jälkeen meitä tultiinkin jo hakemaan hotellilta Shoklun luokse juhlimaan. Kurvailimme Calanguten keskustasta syrjemmälle ohi riisipeltojen, liikenteenjakajana toimivan kirkon sekä vihreiden kukkuloiden. Saavuimme Shoklun talon lähelle ja jatkoimme vielä jalan yli jätevetisen puron ja mango- ja kookospähkinäpuiden editse vähän matkaa. Matkan varrella näimme kaksi kaivoa, jotka olivat syviä ja täysin peittämättömiä. Shoklu kertoi, että vuosi sitten toisessa kaivossa majaili iso 1,5-metrinen lisko (varaani?), eikä sen vettä voinut juoda. Hän kertoi, että juomavesi nostettiin toisesta kaivosta, minkä jälkeen se keitettiin ja suodatettiin. Pihassa oli nähty viime vuonna myös iso kobra. Taloa ympäröivää kaistaletta rajasivat toiselta puolelta viidakko ja yhdeltä reunalta iso peltomainen ja vetinen alue, josta saisi kuulemamme mukaan napattua hyvää kalaa. Näin sadekauden aikaan polvisyvyisessä vedessä uiskenteli myös paljon käärmeitä. Koska jätekierrätystä ei ollut, roskat heitettiin joko pihan reunaan poltettaviksi tai koirille.

Shoklu oli jo etukäteen hieman nolostuneen pahoillaan kertonut, ettei hänellä ollut hienoa kotia, mutta olimme sydämellisen tervetulleita syömään lounasta heidän kanssaan. Shoklun ja hänen neljän lapsensa koti oli vanha talo, jossa oli kaksi pikkuruista ja yksi isompi, viihtyisä huone, joka toimitti ilmeisesti eteisen, makuuhuoneen ja olohuoneen virkaa. Toisella puolella taloa asuivat naapurit lapsikatraansa kera. Isoimmassa huoneessa ei ollut lainkaan huonekaluja tv-tasoa ja televisiota lukuunottamatta, joten istuuduimme lattialle, jossa hekin joka päivä ruokailevat. Hiljalleen sukulais-, naapuri- ja ystäväväkeä kerääntyi yhä enemmän paikalle, ja lapsetkin pyyhälsivät koulusta kotiin. Meteli oli aika kovaa, sillä pienimmät lapset tappelivat värikynistä, joita olimme kyllä tuoneet jokaiselle oman paketin ja aikuiset muuten vain selittivät kukin omaa asiaansa toistensa suuhun osa englanniksi, osa konkaniksi ja me suomeksi.

Shoklu oli taikonut pikkiriikkisessä keittiössään upeat herkut juhlalounaalle. Tarjolla oli chapati-leipää, maustettua ja friteerattua kalaa, maustettua riisiä, paistettuja tomaatteja, vihreää kanaisan lihaisaa ja luista kastiketta, kanapaloja sekä maustettuja katkarapuja. Shoklu kertoi maustaneensa kaiken vain miedosti, joten pystyimme hyvällä ruokahalulla rouskimaan herkkuruokaa isohkot annokset. Kaikki muut söivät lautasensa sormillaan tyhjäksi, mutta meille löytyi jostakin lusikat. Meille oli myös varattu pullovettä ja mangomehua. Jälkiruuaksi nautimme ihanan tuoreita banaaneja, mangoja ja luumuja pihamaalla. Leikimme muiden lasten kanssa ulkona piilosta ja hippaa. Ennen lähtöämme katsoimme vielä valokuvia, ja aikuiset suunnittelivat seuraavien päivien ohjelmaa varmasti yli tunnin. Samalla Shoklu keitteli mausteisen makeaa masala-teetä, jota mekin myös maistelimme.

Kun pienimmät lapset alkoivat olla väsyneitä, mekin lähdimme kohti hotelliamme. Pistäydyimme vastapäisellä futakentällä harjoittelemassa muutamaa pallotemppua ja sen jälkeen piipahdimme vielä iltapalalla ja netin ääressä. Samalla pohdimme, kuinka voisimme muistaa lähtiessämme Shoklua, koska hän ei ole suostunut ottamaan rahaa vastaan meidän ruoka- tai kyydityskuluistamme. Tiedämme kuitenkin, että hänen palkkansa on kuussa alle 200 euroa, ja meidän näkökulmastamme monesta asiasta näytti olevan pulaa. Kotimatkalla ilman valoja raahustaessamme, kummitäti laittoi juuri puhelimestaan valoa tiellemme, kun hän oli aikeissa astua valtavan, murskautuneen rotan päälle. 

Kiertolaiselämää

Aamulla meille maistui jälleen oman hotellimme perusmuonat. Hotelliaamiaisen jälkeen palasimme huoneeseemme leikkimään ja odottelemaan kummitädin heräämistä. Yhtäkkiä äiti näki vessassa ollessaan käytävän varjoista, että ulko-ovi kävi, ja äiti ihmetteli, miksi pojat olivat avanneet oven. Hetken päästä sisältä kuuluikin miesäänen huhuilua mamaa, mamaa. Äiti oli vessassa pinteessä alushoususillaan ja kummitäti pötkötti sängyssä suoraan miehen edessä ja kuorsasi - onneksi peitto päällään. Nokkela Kasperi otti pussukat siivoojamiehen kädestä ja kaivoi äidin kätköistä rahaa puhtaiden pyykkien verran.

Pyykkimiehen vierailun jälkeen päätimme ulkoiluttaa aikuisia Lazydaysissä, jotta saisimme jälleen kerran herkulliset banaani- ja mansikkalassit. Kun istuimme kukin nettivempeleemme äärellä, alkoi vettä tulvia kaduille. Odotimme yli kaksi tuntia, josko sade laantuisi. Viihdytimme tarjoilijoita YouTuben Suomi-videoilla ja kerroimme heille, mitä ovat esimerkiksi laskettelu, avantouinti ja sauna. Suomi-suitsutusten jälkeen kysyi heti eräs työntekijöistä, kuinka helposti Suomeen saisi viisumin.
Kummitäti soitteli Shoklulle, että olimme jumissa ravintolassa, joten Shoklu lupasi lähettää jonkun hakemaan meidät kaupunkikierrokselle.

Puolisen tunnin päästä ravintolalle edessä olikin valkoinen auto, jonka kyytiin hyppäsimme. Äidin huomio kiinnittyi mieskuskin valtavan pitkiin kynsiin, jotka kummitädin mukaan ovat vanhaa perua siitä tässä maassa, että kuskimiehemme ei tarvitse tehdä fyysistä työtä esimerkiksi rakennuksilla. Kuski vei meidät ensin portugalilaisten aikoinaan rakentamalle linnoitukselle, jonka keskellä on myös suuri majakka. Muinoin siellä on ollut käytössä myös maanalaisia tyrmiä, mutta niihin emme päässeet vierailemaan. Kun astelimme tiilimuurin päällä, vettä ryöppysi taivaan täydeltä. Vaikka meillä olikin käytössämme kaksi sateenvarjoa ja kaksi sadeviittaa, halusivat äiti ja kummitäti ostaa vielä isommat sateenvarjot, jotta reppumme pysyisivät paremmin kuivina. Linnoituksen kierrettyämme ajelimme rannan läheiselle muurille ja tähystyspaikalle. Kummitäti kertoi, että viimeksi käydessään siellä hän oli ajautunut matkalla rapujen saartamaksi ja joutunut kiipeämään oksista kyhättyjen tikapuiden avulla viiden tähden hotellin pihalle rapujen saksilta pelastuakseen. Meillä ei käynyt yhtä hyvä tuuri, sillä pääsimme vain kurkkimaan ja vilkuttelemaan sadeasussa partioivalle luksushotellin allaspojalle. Hieman meidän kävi myös sääli sateessa kyhjöttävää ananasmyyjää, joka ei varmasti ollut saanut yhtäkään palasta myytyä vielä sinä päivänä.

Kello alkoi jo ohittaa lounasaikaa, joten pyysimme kuljetusta kuskin suosittelemaan ruokapaikkaan. Intialainen kanapaikka oli kuitenkin kiinni, joten valitsemme lähistöltä italialaisen ravintolan, jossa mussutimme lasagnea ja pestospaghettia. Herkkuruokien tultua saapuivat myös ulkoa ärsyttävät pörräävät kärpäset, joita yritimme vuorotellen huitoa.

Kun Shoklu pääsi töistä, lähdimme ajelemaan kuskimme kera Panjimiin supermarkettiin ja ostoskeskukseen. Supermarketti muistutti kaukaisesti suomalaista Hong Kong -kauppaa, mutta sen sisäiset hajut olivat paljon kovemmat. Etuovella vastaan löi aivan kuin vahvan bensiinin tuoksu, peremmälle päästyämme tuoksahtivat voimakkaat pesuaineet ja ylempiin kerroksiin mennessämme haisi kuin kuin kanalassa. Ehkä jossakin kerroksessa tosiaan lahdattiin tuoretta kanaa myyntiin. Ensimmäisessä kerroksessa oli valtavia sammioita, joista myytiin mm. erilaisia riisilaatuja, linssejä ja joitakin muita tunnistamattomia pipanoita. Meille kokemus oli aika huumaava, sillä kärpäset pörräsivät sammioiden yläpuolella, asiakkaat vetelivät punnittavaa tavaraa läpi sormiensa ja haistelivat eri laatuja, ja punnitsijapojat lappasivat mitoillaan irtotavaraa pusseihin kaikkien huutaessa konkanin kielellä ympärillä.

Ostoskeskus oli puolestaan liiankin suomalainen Vero Moda -kauppoineen kaikkineen. Joka kerta ostoskeskukseen mennessä kassit tutkitaan ja meidät piippaillaan metallinpaljastimessa. Jokaikinen kerta myös jollakulla meistä alkaa metallinpaljastin huutaa, mutta koskaan siihen ei kuitenkaan kiinnitetä mitään huomiota. Emme siis ole ihan vielä saaneet selville, mikä on tuo kaiken tutkinnan tarkoitus. Ostarin yläkerrassa oli ihana lastenmaailma, jossa ladataan korteille rahaa, joita voi pelikoneilla sitten kuluttaa. Erilaisista pelikojeista voi sitten tienata palkkioksi lippuja, joilla voi lopuksi lunastaa lelukaupasta pienen palkkion. Lastenmaailman käytännöt olivatkin meille pojille heti tuttuja, sillä olimme samankaltaisessa paikassa reilu vuosi sitten maailman suurimmassa McDonaldsissa käydessämme Floridassa. Voitimme yhdestä pelikoneesta myös sievoisen kasan karkkeja!

Hikipäisen laitteelta toiselle juoksun ja pelailun jälkeen lähdimme illan pimeyteen ja kahvilaan. Cafe Blushno oli paikallisten miinoittama, ja sillä oli myös oven plakaatissa TripAdvisorin suositukset. Valitsimme kahvilasta ilmastoidun puolen, jonka hinnat olivat hieman kovemmat (mutta silti esim. siera-jälkkäri maksoi vain 30 senttiä ja leivät maustetahnoineen 10-60 senttiä). Kuski, jota kyllä olimme alkaneet kuvitella Shoklun miesystäväksi, tilasi pöytään erilaisia kippoja, joissa oli mm. puri-leipää, jotakin makeaa leipää, samosoita, maustekastikkeita, friteerattuja jalopenoja ja sieraa, joka näytti hieman pähkinäiseltä mannapuurolta ja maistui joululta. Konsta, joka aiemmin oli pitäytynyt lähinnä voikanassa ja muissa suomalaisissa ruuissa, intoutui nyt ihmeellisesti kokeilemaan erilaisia leipiä ja tahnoja. Konsta tosin joutui kippamaan suupalojensa välissä puoli vesipullollista kitaansa. Äidin kauhuksi pitkäkyntinen kuskimme pilkkoi sormillaan täytettyjä samosoita aikuisille ja tarjoili niitä vasemmalla vessakädellään. Äidin mielikuvituksessa kuskin kynsi oli jo muuttunut käteväksi rahnutuskynneksi, joten äidin oli aika työlästä niellä palastakaan samosasta. Nälkäinen kummitäti oli tästä kaikesta autuaan tietämätön, koska hän ei huomannut mitään, ja pisteli pilkottuja samosoita poskeensa hyvällä ruokahalulla. Ruokailun päätti mausteinen paikallinen tee, jonka jälkeen palasimme hotelliimme yhdeksän maissa mahat täynnä herkkumakuja.

Sadepäivän puuhastelut

Missasimme taktisesti tänään hotelliaamiaisemme ja lähdimme suoraapäätä Lazydaysin myslin ja jogurtin makujen maailmaan. Salasanan tietävä nettimies ei ollut tänä aamuna vielä saapunut töihin, joten emme päässeetkään samalla nettiin. Aamiaista popsiessamme alkoi sataa. Mietimme, mitä tekisimme tänään, koska rannalle ei viitsisi mennä näin sateessa. Päätös oli nopeasti tehty, koska meidät oli luvattu viedä sadepäivänä Goan tiedekeskukseen.

Otimme taksin allemme koko päiväksi Panjimiin ja kurvasimme matkaan. Reilun puolen tunnin ajomatkan jälkeen olimme perillä ja ensiksi meidän poikien kauhuksi pysähdyimme tavaratalolta vaikuttavaan kolmikerroksisen kauppaan. Kaupassa oli myyjiä noin neljäkymmentä ja asiakkaita noin neljä meidät mukaan lukien. Jokainen myyjä oli hyvin innokas saamaan meidät katsomaan oman pöytänsä tuotteita. Äiti lykkäsi meille tabletin käteen ja istuuduimme muovituoleille toimimaan makutuomareina. Äiti ja kummitäti survaistiin sovituskoppeihin ja heille heitettiin kasa vaatteita perään. Pienet intialaiset vaatteet kovine kankaineen eivät niin vain solahtaneetkaan päälle, vaan pikemminkin raapivat kutkuttavasti kärvähtynyttä ihoa. Äiti ja kummitäti sovittavat varmasti yli viittä paitaa ennen kuin oikeat koot löytyivät. Sitten he aloittivat kangasvalinta- ja värinvalintashown. Onneksi meillä oli hyvä peli kesken, jota pelasimme sovussa vuorotellen. Ikuisuuden päästä meidän kannatti vain hymyillä kumpaisellekin ja todeta, että nyt olivat päällä nappivalinnat. Pääsimme lähtemään leluosastolle.

Leluosaston esittelijät taikoivat eteemme mitä erilaisia leluja hyllyistään. Konstaa olisivat kiinnostaneet legot, mutta kaupassa oli vain duploja tai intialaisia legon kopioita. Kasperi viehättyi taikaboksiin, jossa oli myös muiden mielestä näyttäviä temppuja. Maksoimme ostoksemme alakerrassa ja punnersimme kantamuksinemme taksiin.

Posotimme popin pauhatessa läpi liikenteen kohti tiedekeskusta. Pääsyliput olivat hyvin edulliset, sillä neljältä koko lysti kustansi planetaario- ja 3D-esityksen kanssa yhteensä vain kolme euroa. Olimme tiedekeskuksen ainoat asiakkaat. Pääsimme kokeilemaan esimerkiksi, kuinka aallot syntyvät, kuinka kuulat kulkevat erilaisissa vekottimissa, kuinka hiekkamyrsky syntyy ja kuinka tarkasti pystymme pujottelemaan rautarengasta läpi putken siihen osumatta. Animoitu 3D-esitys kertoi maapallon ilmaston lämpenemisestä, ja äiti papatti meille englantilaisten äänten käännöstä. Eräässä kohdassa ruudulle ilmestyi suuri piirretty käärme, joka tuntui vain lähestyvän meitä niin, että Konsta vaihtoi paikkaansa kirkuen. Planetaariossa oli puolestaan makuuasentoon kaareutuvat penkit, joissa röhnötimme (ja kummitäti nukkui) katsoessamme esitystä maapallon synnystä ja avaruudesta.

Mennessämme pihalle katsomaan jättiläismäisiä dinosauruksia ja kokeilemaan kaikenmoisia vekottimia alkoivat oikein imuttelujuhlat hyttysille. Vaikka olimmekin suihkineet suomalaista hyttysmyrkkyä jalat täyteen, se ei tuntunut juuri auttavan. Siinä vaiheessa, kun äidin samassa sääressä oli viisi verenhimoisia hyttystä täydessä touhussa, äiti kiljui läiskinnän ohessa lähtevänsä juuri niiltä jalansijoilta heti taksiin. Juoksimmekin nopeasti nälkäisiltä pedoilta taksin turviin.

Kello oli jo vaikka mitä ja meillä oli kova nälkä. Kenenkään ei tehnyt kuitenkaan oikein mieli enää jäädä etsiskelemään sopivaa ravintolaa Panjimista, joten ajelimme takaisin Calanguteen. Haukkasimme syötävää ja jälkiruuaksi menimme vielä jäätelölle. Kasperi valitsi hattara-splishsplashjäden ja Konsta minttusuklaa-splishsplashjäden. Ne olivatkin herkkua!

Vietyämme ostoksemme hengähdimme hetken hotellissa ja lähdimme illalla vielä kantapaikkaamme syömään. Meille pojille maistuivat iltapalaksi hedelmäsalaatit, ja aikuiset söivät kokonaisen punaisen napsijakalan, joka tuijotti heitä lautaselta. Jälkiruuaksi saimme ilmaiseksi herkulliset panna cotat, koska olemme joka päivä ilmeisesti jättäneet tarpeeksi tippiä. Kasperi esitteli taikatemppujaan tarjoilijoille ja muutoinkin viihdyimme netin ääressä muutaman tunnin. Vettä ropisi kaatamalla, ja kellokin läheni jo yhtätoista. Meidän oli pakko lähteä koisimaan hotellille, vaikka telkkaristakin tuli juuri Argentiina-Columbia -huippufutapeli. Liihoitimme taskulampun loisteessa sadeviitoissamme ja sandaaleissamme yli polviin asti ulottuvien vesikuralätäköiden samalla mopoja ja tien öttiäisiä väistellen. Hotellille päästyämme olimmekin valmiita painumaan suihkuttelun jälkeen pehkuihin.