Heti aamutuimaan oli päidemme menoksi jo suunniteltu retkeä perjantaimarkkinoille. Ensiksi meidän tuli kuitenkin käydä aamupalalla. Shoklun piti vielä ennen retkeämme käydä töissä, joten hän toi Arienin vahdittavaksemme ravintolaan. Kun äidin sormitemput ja tyhmät viihdytykset alkoivat kenkuttaa meidän lisäksemme myös Arienia, kummitäti alkoi lapata pikkumiehelle paahtoleipähilloaan suun täydeltä. Arien kauhoikin sormillaan hymyssä suin hilloa suuhunsa. Pohdimme, mitä ihmettä keksisimme seuraavaksi, sillä konkanin sanavarastomme oli hieman päässyt ruostumaan, mutta onneksi Shoklu pelasti meidät tunnin päästä pinteestä. Olimme siihen mennessä valjastaneet jo tarjoilijatkin kyselemään harvasanaisen pikkumiehen kuulumisia konkaniksi.
Lähdimme kiireenvilkkaa matkaan ensin automaatille, jotta torivaramme olisivat kunnossa, ja se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Kiersimme kolmella eri automaatilla, mutta yksikään niistä ei toiminut. Neljännestä automaatista äiti sai pumpattua noin 50 euron verran rupioina, mutta kummitäti jäi edelleen ilman rahojaan. Torilla kiertäessä oli kieltämättä 40-asteisessa paahteessa äidin ja kummitädinkin välillä vaivalloista näyttää innokkailta ja virkistyneiltä. Kiersimme isoa aluetta, jonne oli tullut satoja myyjiä. Esillä oli ainakin erilaisia hedelmiä, vaatteita, pikkusälää, huiveja, mausteita, herkkuja, kankaita, leffoja ja kaikkea muuta mitä vain kuvitella saattoi...
Kun hiki valui noroina selkiämme pitkin, äiti ja kummitäti vain syytivät rahojaan mausteisiin ja teelaatuihin. Vihdoin ja viimein he olivat valmiita, joten lähdimme ilmastoituun kahvilaan. Puri-leivän kanssa tuli yhdeksää eri soossia söpöissä pikkukipoissa, joten kaikille riitti maisteltavaa. Yhdeksän leivän, kipollisten ja kuuden euron jälkeen ajelimme viidakkoon.
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli padolla, jonne oli tullut myös pyykkärinainen pesemään pyykkejään. Kuljimme kohti patoa metsäistä reittiä, ja me pojat olimme aivan varmoja, että puiden välissä olisi alkuasukas. Mies paljastui kuitenkin tavalliseksi puunhakkaajaksi. Lisäsimme läpi matkan hammastahnatuubilta näyttävästä tuubista hyvähajuista hyttysmyrkkyä, jotta saisimme olla itikoilta rauhassa. Kun olimme kahlanneet nilkkasyvyisessä, virkistävässä joen sivuhaarassa, matkasimme takaisin autolle. Autolla kaarsimme eteenpäin kohti leveitä jokia, ja niitä ylittäviä siltoja. Napsimme hienoja kuvia hikisistä pärstöistämme ja viidakkoon levittäytyvistä vesimassoista. Onneksi emme nähneet yhtään isompaa eläintä, kuten leopardeja, jotka asuivat samassa viidakossa ja kävivät kuulemma läheisissä kylissäkin silloin tällöin. Shoklu osti banaanipuiden alta vaeltaessamme eräältä mieheltä koko kepillisen (siis monta tertullista) raakoja banaaneja tosi edullisesti, nam!
Kun lähdimme ajelemaan takaisin kohti hotellia, näimme erään kylän talojen reunuksilla kiipeilevän apinoita. Meillä oli hauskaa, kun seurasimme niiden touhuja tien reunassa. Yritimme myös tarjota niille banaaneja, mutta ne olivat kovin ujoja. Yksi apinoista kiipesi sähköjohtoa pitkin parvekkeelle ja keikkui siellä huolettomana. Isommilla apinoilla oli selässään myös söpöjä pieniä poikasia.
Iltapimeällä halusimme vielä syömään kaatosateessa ja katsomaan samalla sitä eilistä rottaa, jonka päälle kummitäti oli aikonut astua. Aikuiset söivät ravintolassa herkullista hummeria, ja me kaikki saimme jälleen panna cotat jälkiruuaksi. Me pojat matkustimme reppuselkäkyydeillä samaa rottatietä pitkin, kun koira saartoi meidät. Häntä heiluen koira yritti hyppiä heiluviin jalkoihimme, joten muutama mopokuski joutui ajamaan koiran ja kantajiemme väliin useammankin kerran, jotta matkamme saattoi jatkua. Koska mopon etuvaloissa oli myös helpompi nähdä möykkyistä tietä, varsinkin äiti juoksi kikattaen Konsta reppuselässä tosi lujaa, jotta ei itse astuisi minkään päälle pilkkopimeässä.
Lähdimme kiireenvilkkaa matkaan ensin automaatille, jotta torivaramme olisivat kunnossa, ja se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Kiersimme kolmella eri automaatilla, mutta yksikään niistä ei toiminut. Neljännestä automaatista äiti sai pumpattua noin 50 euron verran rupioina, mutta kummitäti jäi edelleen ilman rahojaan. Torilla kiertäessä oli kieltämättä 40-asteisessa paahteessa äidin ja kummitädinkin välillä vaivalloista näyttää innokkailta ja virkistyneiltä. Kiersimme isoa aluetta, jonne oli tullut satoja myyjiä. Esillä oli ainakin erilaisia hedelmiä, vaatteita, pikkusälää, huiveja, mausteita, herkkuja, kankaita, leffoja ja kaikkea muuta mitä vain kuvitella saattoi...
Kun hiki valui noroina selkiämme pitkin, äiti ja kummitäti vain syytivät rahojaan mausteisiin ja teelaatuihin. Vihdoin ja viimein he olivat valmiita, joten lähdimme ilmastoituun kahvilaan. Puri-leivän kanssa tuli yhdeksää eri soossia söpöissä pikkukipoissa, joten kaikille riitti maisteltavaa. Yhdeksän leivän, kipollisten ja kuuden euron jälkeen ajelimme viidakkoon.
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli padolla, jonne oli tullut myös pyykkärinainen pesemään pyykkejään. Kuljimme kohti patoa metsäistä reittiä, ja me pojat olimme aivan varmoja, että puiden välissä olisi alkuasukas. Mies paljastui kuitenkin tavalliseksi puunhakkaajaksi. Lisäsimme läpi matkan hammastahnatuubilta näyttävästä tuubista hyvähajuista hyttysmyrkkyä, jotta saisimme olla itikoilta rauhassa. Kun olimme kahlanneet nilkkasyvyisessä, virkistävässä joen sivuhaarassa, matkasimme takaisin autolle. Autolla kaarsimme eteenpäin kohti leveitä jokia, ja niitä ylittäviä siltoja. Napsimme hienoja kuvia hikisistä pärstöistämme ja viidakkoon levittäytyvistä vesimassoista. Onneksi emme nähneet yhtään isompaa eläintä, kuten leopardeja, jotka asuivat samassa viidakossa ja kävivät kuulemma läheisissä kylissäkin silloin tällöin. Shoklu osti banaanipuiden alta vaeltaessamme eräältä mieheltä koko kepillisen (siis monta tertullista) raakoja banaaneja tosi edullisesti, nam!
Kun lähdimme ajelemaan takaisin kohti hotellia, näimme erään kylän talojen reunuksilla kiipeilevän apinoita. Meillä oli hauskaa, kun seurasimme niiden touhuja tien reunassa. Yritimme myös tarjota niille banaaneja, mutta ne olivat kovin ujoja. Yksi apinoista kiipesi sähköjohtoa pitkin parvekkeelle ja keikkui siellä huolettomana. Isommilla apinoilla oli selässään myös söpöjä pieniä poikasia.
Iltapimeällä halusimme vielä syömään kaatosateessa ja katsomaan samalla sitä eilistä rottaa, jonka päälle kummitäti oli aikonut astua. Aikuiset söivät ravintolassa herkullista hummeria, ja me kaikki saimme jälleen panna cotat jälkiruuaksi. Me pojat matkustimme reppuselkäkyydeillä samaa rottatietä pitkin, kun koira saartoi meidät. Häntä heiluen koira yritti hyppiä heiluviin jalkoihimme, joten muutama mopokuski joutui ajamaan koiran ja kantajiemme väliin useammankin kerran, jotta matkamme saattoi jatkua. Koska mopon etuvaloissa oli myös helpompi nähdä möykkyistä tietä, varsinkin äiti juoksi kikattaen Konsta reppuselässä tosi lujaa, jotta ei itse astuisi minkään päälle pilkkopimeässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti