Aamulla meille maistui jälleen oman hotellimme perusmuonat. Hotelliaamiaisen jälkeen palasimme huoneeseemme leikkimään ja odottelemaan kummitädin heräämistä. Yhtäkkiä äiti näki vessassa ollessaan käytävän varjoista, että ulko-ovi kävi, ja äiti ihmetteli, miksi pojat olivat avanneet oven. Hetken päästä sisältä kuuluikin miesäänen huhuilua mamaa, mamaa. Äiti oli vessassa pinteessä alushoususillaan ja kummitäti pötkötti sängyssä suoraan miehen edessä ja kuorsasi - onneksi peitto päällään. Nokkela Kasperi otti pussukat siivoojamiehen kädestä ja kaivoi äidin kätköistä rahaa puhtaiden pyykkien verran.
Pyykkimiehen vierailun jälkeen päätimme ulkoiluttaa aikuisia Lazydaysissä, jotta saisimme jälleen kerran herkulliset banaani- ja mansikkalassit. Kun istuimme kukin nettivempeleemme äärellä, alkoi vettä tulvia kaduille. Odotimme yli kaksi tuntia, josko sade laantuisi. Viihdytimme tarjoilijoita YouTuben Suomi-videoilla ja kerroimme heille, mitä ovat esimerkiksi laskettelu, avantouinti ja sauna. Suomi-suitsutusten jälkeen kysyi heti eräs työntekijöistä, kuinka helposti Suomeen saisi viisumin.
Kummitäti soitteli Shoklulle, että olimme jumissa ravintolassa, joten Shoklu lupasi lähettää jonkun hakemaan meidät kaupunkikierrokselle.
Puolisen tunnin päästä ravintolalle edessä olikin valkoinen auto, jonka kyytiin hyppäsimme. Äidin huomio kiinnittyi mieskuskin valtavan pitkiin kynsiin, jotka kummitädin mukaan ovat vanhaa perua siitä tässä maassa, että kuskimiehemme ei tarvitse tehdä fyysistä työtä esimerkiksi rakennuksilla. Kuski vei meidät ensin portugalilaisten aikoinaan rakentamalle linnoitukselle, jonka keskellä on myös suuri majakka. Muinoin siellä on ollut käytössä myös maanalaisia tyrmiä, mutta niihin emme päässeet vierailemaan. Kun astelimme tiilimuurin päällä, vettä ryöppysi taivaan täydeltä. Vaikka meillä olikin käytössämme kaksi sateenvarjoa ja kaksi sadeviittaa, halusivat äiti ja kummitäti ostaa vielä isommat sateenvarjot, jotta reppumme pysyisivät paremmin kuivina. Linnoituksen kierrettyämme ajelimme rannan läheiselle muurille ja tähystyspaikalle. Kummitäti kertoi, että viimeksi käydessään siellä hän oli ajautunut matkalla rapujen saartamaksi ja joutunut kiipeämään oksista kyhättyjen tikapuiden avulla viiden tähden hotellin pihalle rapujen saksilta pelastuakseen. Meillä ei käynyt yhtä hyvä tuuri, sillä pääsimme vain kurkkimaan ja vilkuttelemaan sadeasussa partioivalle luksushotellin allaspojalle. Hieman meidän kävi myös sääli sateessa kyhjöttävää ananasmyyjää, joka ei varmasti ollut saanut yhtäkään palasta myytyä vielä sinä päivänä.
Kello alkoi jo ohittaa lounasaikaa, joten pyysimme kuljetusta kuskin suosittelemaan ruokapaikkaan. Intialainen kanapaikka oli kuitenkin kiinni, joten valitsemme lähistöltä italialaisen ravintolan, jossa mussutimme lasagnea ja pestospaghettia. Herkkuruokien tultua saapuivat myös ulkoa ärsyttävät pörräävät kärpäset, joita yritimme vuorotellen huitoa.
Kun Shoklu pääsi töistä, lähdimme ajelemaan kuskimme kera Panjimiin supermarkettiin ja ostoskeskukseen. Supermarketti muistutti kaukaisesti suomalaista Hong Kong -kauppaa, mutta sen sisäiset hajut olivat paljon kovemmat. Etuovella vastaan löi aivan kuin vahvan bensiinin tuoksu, peremmälle päästyämme tuoksahtivat voimakkaat pesuaineet ja ylempiin kerroksiin mennessämme haisi kuin kuin kanalassa. Ehkä jossakin kerroksessa tosiaan lahdattiin tuoretta kanaa myyntiin. Ensimmäisessä kerroksessa oli valtavia sammioita, joista myytiin mm. erilaisia riisilaatuja, linssejä ja joitakin muita tunnistamattomia pipanoita. Meille kokemus oli aika huumaava, sillä kärpäset pörräsivät sammioiden yläpuolella, asiakkaat vetelivät punnittavaa tavaraa läpi sormiensa ja haistelivat eri laatuja, ja punnitsijapojat lappasivat mitoillaan irtotavaraa pusseihin kaikkien huutaessa konkanin kielellä ympärillä.
Ostoskeskus oli puolestaan liiankin suomalainen Vero Moda -kauppoineen kaikkineen. Joka kerta ostoskeskukseen mennessä kassit tutkitaan ja meidät piippaillaan metallinpaljastimessa. Jokaikinen kerta myös jollakulla meistä alkaa metallinpaljastin huutaa, mutta koskaan siihen ei kuitenkaan kiinnitetä mitään huomiota. Emme siis ole ihan vielä saaneet selville, mikä on tuo kaiken tutkinnan tarkoitus. Ostarin yläkerrassa oli ihana lastenmaailma, jossa ladataan korteille rahaa, joita voi pelikoneilla sitten kuluttaa. Erilaisista pelikojeista voi sitten tienata palkkioksi lippuja, joilla voi lopuksi lunastaa lelukaupasta pienen palkkion. Lastenmaailman käytännöt olivatkin meille pojille heti tuttuja, sillä olimme samankaltaisessa paikassa reilu vuosi sitten maailman suurimmassa McDonaldsissa käydessämme Floridassa. Voitimme yhdestä pelikoneesta myös sievoisen kasan karkkeja!
Hikipäisen laitteelta toiselle juoksun ja pelailun jälkeen lähdimme illan pimeyteen ja kahvilaan. Cafe Blushno oli paikallisten miinoittama, ja sillä oli myös oven plakaatissa TripAdvisorin suositukset. Valitsimme kahvilasta ilmastoidun puolen, jonka hinnat olivat hieman kovemmat (mutta silti esim. siera-jälkkäri maksoi vain 30 senttiä ja leivät maustetahnoineen 10-60 senttiä). Kuski, jota kyllä olimme alkaneet kuvitella Shoklun miesystäväksi, tilasi pöytään erilaisia kippoja, joissa oli mm. puri-leipää, jotakin makeaa leipää, samosoita, maustekastikkeita, friteerattuja jalopenoja ja sieraa, joka näytti hieman pähkinäiseltä mannapuurolta ja maistui joululta. Konsta, joka aiemmin oli pitäytynyt lähinnä voikanassa ja muissa suomalaisissa ruuissa, intoutui nyt ihmeellisesti kokeilemaan erilaisia leipiä ja tahnoja. Konsta tosin joutui kippamaan suupalojensa välissä puoli vesipullollista kitaansa. Äidin kauhuksi pitkäkyntinen kuskimme pilkkoi sormillaan täytettyjä samosoita aikuisille ja tarjoili niitä vasemmalla vessakädellään. Äidin mielikuvituksessa kuskin kynsi oli jo muuttunut käteväksi rahnutuskynneksi, joten äidin oli aika työlästä niellä palastakaan samosasta. Nälkäinen kummitäti oli tästä kaikesta autuaan tietämätön, koska hän ei huomannut mitään, ja pisteli pilkottuja samosoita poskeensa hyvällä ruokahalulla. Ruokailun päätti mausteinen paikallinen tee, jonka jälkeen palasimme hotelliimme yhdeksän maissa mahat täynnä herkkumakuja.
Pyykkimiehen vierailun jälkeen päätimme ulkoiluttaa aikuisia Lazydaysissä, jotta saisimme jälleen kerran herkulliset banaani- ja mansikkalassit. Kun istuimme kukin nettivempeleemme äärellä, alkoi vettä tulvia kaduille. Odotimme yli kaksi tuntia, josko sade laantuisi. Viihdytimme tarjoilijoita YouTuben Suomi-videoilla ja kerroimme heille, mitä ovat esimerkiksi laskettelu, avantouinti ja sauna. Suomi-suitsutusten jälkeen kysyi heti eräs työntekijöistä, kuinka helposti Suomeen saisi viisumin.
Kummitäti soitteli Shoklulle, että olimme jumissa ravintolassa, joten Shoklu lupasi lähettää jonkun hakemaan meidät kaupunkikierrokselle.
Puolisen tunnin päästä ravintolalle edessä olikin valkoinen auto, jonka kyytiin hyppäsimme. Äidin huomio kiinnittyi mieskuskin valtavan pitkiin kynsiin, jotka kummitädin mukaan ovat vanhaa perua siitä tässä maassa, että kuskimiehemme ei tarvitse tehdä fyysistä työtä esimerkiksi rakennuksilla. Kuski vei meidät ensin portugalilaisten aikoinaan rakentamalle linnoitukselle, jonka keskellä on myös suuri majakka. Muinoin siellä on ollut käytössä myös maanalaisia tyrmiä, mutta niihin emme päässeet vierailemaan. Kun astelimme tiilimuurin päällä, vettä ryöppysi taivaan täydeltä. Vaikka meillä olikin käytössämme kaksi sateenvarjoa ja kaksi sadeviittaa, halusivat äiti ja kummitäti ostaa vielä isommat sateenvarjot, jotta reppumme pysyisivät paremmin kuivina. Linnoituksen kierrettyämme ajelimme rannan läheiselle muurille ja tähystyspaikalle. Kummitäti kertoi, että viimeksi käydessään siellä hän oli ajautunut matkalla rapujen saartamaksi ja joutunut kiipeämään oksista kyhättyjen tikapuiden avulla viiden tähden hotellin pihalle rapujen saksilta pelastuakseen. Meillä ei käynyt yhtä hyvä tuuri, sillä pääsimme vain kurkkimaan ja vilkuttelemaan sadeasussa partioivalle luksushotellin allaspojalle. Hieman meidän kävi myös sääli sateessa kyhjöttävää ananasmyyjää, joka ei varmasti ollut saanut yhtäkään palasta myytyä vielä sinä päivänä.
Kello alkoi jo ohittaa lounasaikaa, joten pyysimme kuljetusta kuskin suosittelemaan ruokapaikkaan. Intialainen kanapaikka oli kuitenkin kiinni, joten valitsemme lähistöltä italialaisen ravintolan, jossa mussutimme lasagnea ja pestospaghettia. Herkkuruokien tultua saapuivat myös ulkoa ärsyttävät pörräävät kärpäset, joita yritimme vuorotellen huitoa.
Kun Shoklu pääsi töistä, lähdimme ajelemaan kuskimme kera Panjimiin supermarkettiin ja ostoskeskukseen. Supermarketti muistutti kaukaisesti suomalaista Hong Kong -kauppaa, mutta sen sisäiset hajut olivat paljon kovemmat. Etuovella vastaan löi aivan kuin vahvan bensiinin tuoksu, peremmälle päästyämme tuoksahtivat voimakkaat pesuaineet ja ylempiin kerroksiin mennessämme haisi kuin kuin kanalassa. Ehkä jossakin kerroksessa tosiaan lahdattiin tuoretta kanaa myyntiin. Ensimmäisessä kerroksessa oli valtavia sammioita, joista myytiin mm. erilaisia riisilaatuja, linssejä ja joitakin muita tunnistamattomia pipanoita. Meille kokemus oli aika huumaava, sillä kärpäset pörräsivät sammioiden yläpuolella, asiakkaat vetelivät punnittavaa tavaraa läpi sormiensa ja haistelivat eri laatuja, ja punnitsijapojat lappasivat mitoillaan irtotavaraa pusseihin kaikkien huutaessa konkanin kielellä ympärillä.
Ostoskeskus oli puolestaan liiankin suomalainen Vero Moda -kauppoineen kaikkineen. Joka kerta ostoskeskukseen mennessä kassit tutkitaan ja meidät piippaillaan metallinpaljastimessa. Jokaikinen kerta myös jollakulla meistä alkaa metallinpaljastin huutaa, mutta koskaan siihen ei kuitenkaan kiinnitetä mitään huomiota. Emme siis ole ihan vielä saaneet selville, mikä on tuo kaiken tutkinnan tarkoitus. Ostarin yläkerrassa oli ihana lastenmaailma, jossa ladataan korteille rahaa, joita voi pelikoneilla sitten kuluttaa. Erilaisista pelikojeista voi sitten tienata palkkioksi lippuja, joilla voi lopuksi lunastaa lelukaupasta pienen palkkion. Lastenmaailman käytännöt olivatkin meille pojille heti tuttuja, sillä olimme samankaltaisessa paikassa reilu vuosi sitten maailman suurimmassa McDonaldsissa käydessämme Floridassa. Voitimme yhdestä pelikoneesta myös sievoisen kasan karkkeja!
Hikipäisen laitteelta toiselle juoksun ja pelailun jälkeen lähdimme illan pimeyteen ja kahvilaan. Cafe Blushno oli paikallisten miinoittama, ja sillä oli myös oven plakaatissa TripAdvisorin suositukset. Valitsimme kahvilasta ilmastoidun puolen, jonka hinnat olivat hieman kovemmat (mutta silti esim. siera-jälkkäri maksoi vain 30 senttiä ja leivät maustetahnoineen 10-60 senttiä). Kuski, jota kyllä olimme alkaneet kuvitella Shoklun miesystäväksi, tilasi pöytään erilaisia kippoja, joissa oli mm. puri-leipää, jotakin makeaa leipää, samosoita, maustekastikkeita, friteerattuja jalopenoja ja sieraa, joka näytti hieman pähkinäiseltä mannapuurolta ja maistui joululta. Konsta, joka aiemmin oli pitäytynyt lähinnä voikanassa ja muissa suomalaisissa ruuissa, intoutui nyt ihmeellisesti kokeilemaan erilaisia leipiä ja tahnoja. Konsta tosin joutui kippamaan suupalojensa välissä puoli vesipullollista kitaansa. Äidin kauhuksi pitkäkyntinen kuskimme pilkkoi sormillaan täytettyjä samosoita aikuisille ja tarjoili niitä vasemmalla vessakädellään. Äidin mielikuvituksessa kuskin kynsi oli jo muuttunut käteväksi rahnutuskynneksi, joten äidin oli aika työlästä niellä palastakaan samosasta. Nälkäinen kummitäti oli tästä kaikesta autuaan tietämätön, koska hän ei huomannut mitään, ja pisteli pilkottuja samosoita poskeensa hyvällä ruokahalulla. Ruokailun päätti mausteinen paikallinen tee, jonka jälkeen palasimme hotelliimme yhdeksän maissa mahat täynnä herkkumakuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti