Olemme olleet blogin alkaessa 6- ja 8-vuotiaat viikarit, jotka rakastavat reissaamista. Kasperi on kiinnostunut näkemään erilaisia ihmisiä, kokemaan eri maita ja maistamaan kaikkea uutta. Konstan mielestä parasta on suomalainen ruoka, kuten ranskalaiset ja churrot. Me viikarit viihdymme muilla mailla etenkin polskimassa, mutta hauskaa on myös käydä siellä ja täällä...
torstai 30. kesäkuuta 2022
Outlet-päivät paketissa
keskiviikko 29. kesäkuuta 2022
H2O-puistoilua ja grillimaisterin antimia
Perille päästyämme Janne seisoi salakalavalasti jonossa takanamme. Hän antoi meille kullekin vesipullon, jotta repputarkastajan huomio kiinnittyisi niihin sen sijaan, että hänellä oli reppu täynnä eväitä. Kun tarkastaja oli tutkimassa edellisen uhrinsa reppua ja heittämässä kaikkea syötävää pois, teki Janne peliliikemäisen koukkauksen oikealta ja tunki reppuinensa meidän peräämme metallinpaljastimiin. Kukaan ei huutanut hänen peräänsä, joten hän oli onnellinen onnistuneen salakuljetuksensa jälkeen...
Ensimmäisenä kohtasimme kuitenkin karman, sillä Janne oli jättänyt lompakkonsa autoon ja emme saaneet saalisreppuamme lukittua lokeroon. Äiti joutui siis vahtimaan herkkureppuamme sillä välin, kun me viikarit syöksyimme laskemaan nopeuskisalaskuja ensimmäiseen mäkeen ja Janne joutui palaamaan autolle. Kasperi tykitti tietysti kovimman ajan heti kärkeen, vaikka Kode häntä syyttelikin varaslähdöstä. Laskut menivätkin näppärästi suuta toiselle soitellen ja vesipuiston tuoksinasta nauttien.
Kun olimme ylhäällä lähdön hetkellä, uimavalvoja sanoikin kyytiin mahtuvan maksimissaan neljän. Kasperi ostettiin viime hetken paniikissa kymmenellä dollarilla odottamaan seuraavaa kyytiä tuiki tuntemattomien kanssa... Pääsimme siis korviahuumaavasti matkaan. Jannen kohtaloksi jäi laskea jyrkkää liukua selkä edellä, ja kiljahdukset kuulostivat ennemminkin pelokkaalta älämölöltä, jota hänen suustaan purkautui. Syöksyimme siis kaikenlaisen äänimaailman saattelemana ylhäältä alas ja uudelleen heijaten vielä ylös ja alas. Alhaalla kikatimme selviydyttyämme ja kirmasimme uudemman kerran kohti korkeuksia. Janne halusi nimittäin laskea mäestä niin monta kertaa, että hän pääsisi laskuihin kasvot eteenpäin. Ilmeisesti samalla tokeni myös Jannen kuolemanpelko, sillä hän ei kuulostanut enää niin pahasti auton alle ja renkaisiin pyörimään jääneeltä.
Koska kännykkä oli lokerossa, vesipuistosaagamme ei sisällä enää muita uskomattomia otoksia. Ravasimme kuitenkin yli viisi tuntia hartiat palaneina aalloissa, erilaisissa liukumäissä, ninjaradalla ja lazy riverissä. Huhhuh, se oli kovaa menoa! Kun meno alkoi hyytyä, lähdimme ilmastoituun autoomme ja karautimme kaikkemme antaneena hotellille.
Grillimaisteri tykitti pihvit tulille, kun oli ensin puhallellut hiiliään tunnin, sillä sytytysnesteen ostaminen olisi toki ollut yliarvostettua. Onneksi Jannella oli kuitenkin olut seuranaan kuumassa ilmanalassa ja seuraneiti, joka mahdollisti onnistuneen grillauksen hakemalla sisältä erilaisia tarveaineita. Lisäksi seuraneidin tehtävänä oli huiskia kärpäsiä kauemmaksi oluesta ja ruuista. Siinä sitä puuhaa sitten riittikin!
tiistai 28. kesäkuuta 2022
Voitokas päivä ja kummitustalo
Silmät aamulla aukaistuamme hotkaisimme aamupalaksi Reeses- ja Fruit loops -muroja sekä leipää kyytipojaksi. Tänään olisi päivä, jolloin illalla menisimme Kissimmeen Old Cityyn ja Kasperi pääsisi viemään Jannen kummitustaloon... Jännitti jo nyt - varsinkin, kun äiti oli pelotellut meitä etukäteen Youtubesta kaivamillaan videoilla! Jannen jännitystä lieventääksemme lähdimme viilentymään majoituksemme uima-altaille. Saimme varattua kilpajuoksulla kolme vierekkäistä aurinkotuolia ja jätimme äidin vahtimaan reppua ja tuoleja. Äiti seurasi, kuinka vastapäisen seurueen pieni mummo kävi varastelemassa seurueelleen lisää aurinkotuoleja siirtämällä muiden ihmisten pyyhkeitä ja raahaamalla aurinkotuolit selässään vartioimalleen alueelle. Mietimme, vuokrasiko tämä gansterimummo oikeasti kahdeksaa raahaamansa tuolia - ainakin hän koemakasi niistä jokaista ja hinkutti itseään kuhunkin pyyhkeeseen...
maanantai 27. kesäkuuta 2022
Sadepäivä ja ajelu uuteen hotelliin
Aikuiset olivat arponeet hotellin vaihtamispäivää, sillä meillä oli kaksi päivää päälletysten kummatkin hotellit Westonissa ja Orlandossa. Kun taivas ratkesi aamulla ja vesisade piiskasi kattoa, oli päätös selvä. Me lähtisimme etenemään 230 mailin päähän. Koska jääkaappi kuitenkin pursui vielä Jannen juhannusostoksia, piti myös pilaantuvien ruokien varalle tehdä suunnitelma siirtymän ajaksi. Äiti hypähti keittelemään spagettikastiketta kasaan ja Janne alkoi pakastaa osaa sapuskoista. Nautimmekin aamupalaksi spagettia ja vesimelonia ennen pakkausta.
sunnuntai 26. kesäkuuta 2022
Evergladesin villieläimiä, rantailua ja outletissa pyörimistä
lauantai 25. kesäkuuta 2022
Westonin tohinapäivä
Kotihotellissa jouduimme hetken verottamaan kaupasta hankittuja herkkuvarantojamme, sillä grillimaisterimme ei pystynyt taikomaan nanosekunnissa ribsejä pöytään. Kirmasimme uima-altaalle, joten grillimaisteri teki pikaisen päätöksen hodareitten grillaamisesta altaan reunamilla. Äiti luki aurinkotuoleilla kolmannen kirjansa "Kaikki on hyvin - riippumatta siitä, miten kaikki on" sillä välin, kun me viikarit heittelimme itseämme ja jefupalloamme altaassa. Hetken suihkuteltuamme hotellihuoneessa lähdimme vielä pimenevään iltaan toiselle grillauskierrokselle mehukkaiden ribsien kiilto silmissämme.
perjantai 24. kesäkuuta 2022
Perillä, perillä, perillä!!!
Olimme täysissä sielun ja ruumiin voimissamme sekä valmiita aamutuimaan vaihtamaan terminaalia. Koska maanalaisen kyyti ei ollut eilen tullut lakon myötä, valitsimme bussikuskauksen, jonne äiti johdatti joukkiomme. Nyt vain kohti American Airlinesin tiskejä ja lennolle! Ihan näin se ei kuitenkaan mennyt, sillä aikainen joukkiomme heitettiin jonosta ulos Dallasin lentomatkustajien tieltä. Tyydyimme vetelemään aamupaloja hetkisen aikaa siis penkeillä ennen uutta yritystä. Yritys palkittiin ja tadaa - meillä oli viimein liput Miamiin yli vuorokausi myöhässä! Jouduimme toki esittämään kaikenmaailman paperit tiskillä lippujen saamisen ehtoina Estasta, koronatodistuksista, sukulaisuussuhteista (koska osalla meistä on eri sukunimi) ja hotelliosoitteista. Onneksi meillä oli nämä kaikki asiakirjat printattuina mukanamme! Turvatarkastuksessa oli taas uusia käänteitä, kun äiti pääsi vartaloskannaukseen, joten Kasperi oli enää ainut puhtain paperein selvinnyt. Janne toki piippasi taas, joutui vartaloskannaukseen eikä päässyt siitä läpi; vasemmassa nilkassa näkyi punainen neliö jalan sisällä - itse tenttauksessa hän ei osannut kertoa, mihin tämä kuitenkaan viittasi. Meillä muillakin heräsivät epäilykset siitä, oliko hän tallettanut timantin nahkansa alle. Tullimiesten neuvottelun tuloksena hänet pyyhittiin vielä räjähdeaineliuskoilla, ja pääsimme koko konkkaronkka porteista läpi.
torstai 23. kesäkuuta 2022
Loppumatkustuksen käänteitä ennen päämäärää
Kun kello löi kahtatoista, luovutimme huoneet ja kurvasimme hotellin liukuovista suoraan terminaaliimme. Koska meillä ei ollut lippuja ja lähtöselvityskin aukesi vasta 1,5 tunnin päästä, päätimme lähteä kokemaan taas jonottamisen riemua. Meidän tiskeillämme oli menossa vielä buukkaukset Bangkokiin, mutta emme aikoineet jäädä tämän porukan jälkeen muiden Lontoon-konetta havittelevien jalkoihin. Jakauduimme siis muutamaan taisteluosastoon ja otimme haltuun useamman maastonkohdan. Tietysti äidin partio onnistui luikertelemaan suoraan turvavyöliukumilla varustetun lähtöselvityssokkelon tuntumaan sillä välin, kun Jannen partio soluttautui vihollisen selustaan rupattelemalla edellispäivän kriisinoususta ja hankkimalla tietoja kunkin kanssamatkustajan jatkoreitityksistä. Peiteoperaatiomme oli siis perin onnistunut, kun Janne oli saanut uusia kavereita ja olimme ensimmäisinä tekemässä lähtöselvitystä!
Lentoliput Lontooseen saatuamme kipitimme voitonhuumassamme tunnin mittaiseen turvatarkastusjonoon. Hieman meitä arvelutti samalla yhteen lippuun käsinkirjoitettu kooditus, jolla pitäisi Lontoosta saada kätevästi liput seuraavaan ja saman illan koneeseen kohti Miamia - varsinkin, kun äiti googlasi, ettei tällaista konetta olisi enää illalla lähdössä... Kasperi nappasi jonotuksen lomassa pizzeriasta voucherillaan pizzaa, ja me muut kannustimme häntä hotkimaan koko pahvilootallisen tyhjäksi ennen tarkastusta. Äidin jo kaksi kertaa turvatarkastuksista läpi mennyt hammastahna heitettiin roskiin, ja epäilyttävä kaksikko Konsta ja Linnea joutuivat räjähdeainepyyhkäisyihin. Muutoin tarkastus meni osaltamme rivakasti, vaikka meillä ei ollut lippuihin kirjoitettua boardingaikaa eikä lentokentän tauluillakaan näkynyt tulevaa haamulentoamme. Kode ratkaisi vouchertuhlaushaasteensa perin nopeasti ajautumalla suklaa- ja limuostoksille, mutta äidillä, Jannella ja Linnealla oli selvästi vaikeampaa. Koska nälkä kurni ja vouchereita oli 600 kruunun edestä, äiti teki tehokkaan pizzatilauksen, johon Janne onnistui ujuttamaan itselleen myös valtavan oluen. Hän toki myös esitti tiskillä salajuonessa pankkikorttinsa kanssa, ettei kortti toiminut loppulaskua kuitatessa...
Puikkelehdimme kohti porttia ja vielä läpi passintarkastusten pizzalootat sylissämme höyryten ja vetolaukut perässämme raahautuen. Koska kone oli pienempi, kaikki eilisen epäonnistuneen lennon matkustajat eivät olleet saaneet siihen lippuja. Jannella oli kyllä moikkaamista taas portilla, kun hän oli ehtinyt hankkia tiedustelutietoja jo puolelta lentokonekansalta. Iloluonteinen seuruekin oli löytänyt portille.
Lento sujahti reilussa kahdessa tunnissa ja olimme viimein Lontoossa! Koodi lentolipussa siivitti meidät kohti British Airwaysin selvittelytiskiä, ja alkoikin olla jo sanomatta selvää, että lentoa ei lähtisi, kun sitä ei lentokentän tauluillakaan näkynyt. Heathrowin kentällä lentoja oli peruutettu oikein talkoilla, joten selvittelytiskillä olivat aikamoiset kansanvaellukset. Paalutimme itsemme jonon hännille, mutta onneksi pääsimme täydentämään herkkukätköjämme samalla ilmaisherkkukaapista jonotuksen aikana. Me viikarit leikimme olevamme Fazerilan karkkikierroksella, joten väänsimme kitusiimme patukoita suupielet suklaassa yksi toisensa perään. Kasperi löysi myös intialaiseläkeläisryhmän eväspahvilootaan jääneen avaamattoman sipsipussin, jonka hän toki tarjoili Jannelle. Jono liikkui ehkä kaksi askelta kymmenessä minuutissa. Reilun tunnin jonotuksen jälkeen meidät blokattiin jonosta ja ohjattiin salaperäisine koodeinemme tympeän naisen pakeille. Tiivistettäköön, että sekä äidillä että tympeällä naisella meinasivat mennä hermot.
Janne joutui tarttumaan puikkoihin ja hän maanitteli ohituskaistalta ystävällisen miestyöntekijän antamaan meille väliaikaiset liput huomiseen Miamin-koneeseen, sadalla punnalla vouchereita ja lupauksen maksaa hotellikulumme. Teimme pikaisen neuvonpidon, sillä lähihotellit olivat aivan piripinnassa emmekä halunneet lähteä 30 kilometrin päähän Ibis-hotelliin julkisilla. Päätimme siis jäädä kentälle ja siirtyä terminaali kolmoseen ottamaan unia. Terminaali 3 oli viime matkalta hyväksi havaittu, sillä äiti bongasi siellä hiiren ja yläkerrassa tiesimme olevan alueen, jossa ei ollut joka tuolissa käsinojia.Tätä ennen meidän oli kuitenkin höylättävä sadan punnan voucherimme kioskista. Siinähän ei ollut tietenkään ongelmaa, kun valitsimme ilta- ja aamupaloja sylintäydeltä vatsan täytettä!
tiistai 21. kesäkuuta 2022
Jännitystä ilmassa ja vieläkin pidemmän kaavan mukaan reissaamista!
Edellinen blogiteksti päättyi toiveisiin Heathrow`n kentän toimivasta wifistä... Nooooooh, tässä välissä viimeisen 12 tunnin aikana tulikin muutama lisäkäänne - ihan myös äidistä riippumattomista syistä. Ravinteikkaiden mäkkäritilausten jälkeen päätimme jäädä vielä istuskelemaan muonituspaikkaan. Kode piti ansiokkaasti pöytäämme varattuna itselleen tipotellen tilaamiensa kolmen höyryävän omenapiirakkapaistoksen ansiosta. Näitä ei enää pitkään aikaan olekaan Suomen Mäkkäreissä näkynyt!
Parin tunnin jälkeen siirryimme pistorasioiden ja penkkien ääreen lepuuttamaan. Turvatarkastusjono kiemurteli sivullamme yli tunnin mittaisena, mutta meidän check in -tiskimme pysyi vielä kiinni. Äiti ehti lukea odotellessamme Hugh Howeyn Siilo-kirjan, jossa ihmiset asuvat post-apokalyptisessä maailmassa maan alla valtavassa siilossa turvassa myrkylliseltä ulkoilmalta. Me muut keskityimme olennaiseen, eli irtokarkkien syöntiin, kännyköintiin ja lepäämiseen.
maanantai 20. kesäkuuta 2022
Pitkän kaavan matkustamista kohti Floridaa
Olimmehan me tässä korona-ajassakin syksyllä reissaamassa Malagassa mummon ja oman pesueen kanssa, mutta reissuoperaatio oli sen verran salainen, ettei siitä päivitelty tänne mitään...
Pitkä kevät ja alkukesän säpinät pitivät myös äidin ja Jannen sen verran tiiviisti töiden kimpussa ja meidät viikarit kouluilemassa, että loma ja Floridan-reissu tulivat lopulta oikein mainioon aikaan. Lomalle laskeutuminen oli ehkä väärä sanapari, sillä viimeinen viikko ennen lähtökynnyksen ylittämistä oli vielä kovin tapahtumarikas: Janne valittiin vakkarivirkaan Helsingin puolelle psykologisista testeistä huolimatta, löydettiin ja katsastettiin kiva kartano, Kasperi pääsi ensimmäiseen lukiovaihtoehtoonsa Etelä-Tapiolaan, Konsta sai tilauksia kavereiltaan tuliaisista ja etsiskeli dollarikätköään (ei löytynyt!), Nissan ei käynnistynyt ja missasimme yhdet rippijuhlat. Lisäksi rhodesiankoiramme Karma ja Horna olivat hoksanneet ruokkia itse itsensä kahteen otteeseen suoraan ruokasäkin antimista...
Oli myös oikein jännittävää, kun tiistaina meidän välilennoistamme yksi peruuntui. Äiti sai onneksi myös tekemistä ja pääsi säätämään Floridan-lentojamme iltaisin siten, että lentomme vahvistuivat lopulta vasta lauantai-iltana lukuisten puheluiden, viestien ja muun vakiosäädön jälkeen. Kasperi ja äiti kävivätkin vielä sunnuntaina tulostamassa uudelleen reititetyt lentomme kirjastossa, ja samassa äiti huomasi napanneensa majoituksen ensimmäiseksi viikoksi Orlandon sijaan Westonista, joka käsittääksemme sijaitsee noin 240 mailia eri paikassa kuin kuvittelimme. Janne ilahtui toki myös rytmitettyään viime metreille sekä koirahoitoja että vuokra-autoa...
Sunnuntai-iltana kuitenkin koko porukka käsimatkapakaaseineen oli kasassa valmiina rynnistämään juna-asemien kautta kohti lentokenttää. Konsta selosti taukoamatta Kool-Aid-tuliaistoiveita ja aprikoimme yhdessä, kuinka Janne saisi salakuljettaa nämä juomajauheet takaisin Suomeen. Me viikarit olimme saaneet sivulauseissa kuulla, että edessä olisi parikin matkustusyötä, joiden jälkeen unelma Wallmartista, ribsien grillauksista, uima-altaista, rannoista ja outleteista olisi valmis toteutumaan.
Lentokentällä arvelimme taas R-kirjainten etunimissä tarkoittavan perinteisiä räjähdeainetestejä tavaroistamme, joihin yleensä äiti ja Kasperi siis joutuivat. Tällä kertaa tullimiehillä olikin uusia temppuja: nesteitä ja elektroniikkaa ei tarvinnut poistaa laukuista, Konsta piippasi testissä ja pääsi vartaloskannaukseen ja matkatavarat pengottiin Linnealta, Jannelta ja Konstalta. Tällä kertaa Kode voitti siis parhaat tutkinnat. Jannen käsidesit avattiin ja niihin tehtiin nesteseulonnat - kieltämättä epäilyttävältä vaikutti, sillä Jannella oli myös viisi tyhjää palautuspulloa repussaan... Äidin samanmoiset käsidesit pääsivät sen sijaan moitteitta läpi.
Koska ÄitiTravels oli taas järjestänyt yllätyksiä matkalle, meidät viikarit taidettiin nuijanukuttaa koisimaan jo ensimmäisessä lentosiirtymässä. Esimerkiksi Kasperi, joka meistä sai ainoan ikkunapaikan, vaikka me muutkin olisimme halunneet, katsoikin maisemien sijasta unia. Janne jaksoi innokkaasti kuitenkin päivittää meidät lennon käänteistä sekä alas- ja ylössukelluksista, sillä hän oli ainoa hereillä ollut.
Koska me viikarit luulimme siirtyvämme toiseen terminaaliin yön yli -leiritykseen, olimme ihmeissämme bussisiirtymästä. Jäimme pois hetken jälkeen pysäkillä Jumbo Stay. Viekas äiti oli varannut meille majoituksen sittenkin lentokoneesta...