Evergladesin villieläimiä, rantailua ja outletissa pyörimistä

Äidin matkalistauksessa luki Evergladesin rämealueella vierailu, joten lähdimme kartoittamaan jo aamulla mahdollisuuksia hypätä saman päivän kyydityksiin. Saimme buukattua ajan pienelle veneretkelle puolillepäivin, joten suihkuttelimme aurinkorasvat niskaan ja söimme aamupalan. Kartturi ohjeisti Räikkösemme kertalaakista perille polttavassa aamuauringossa, joten oli parempi odotella omaa retkivuoroa vielä ilmastoidussa kaupassa. Pääsimme solahtamaan lähtöön nro 8, joten kauaa ei kuitenkaan tarvinnut kärvistellä. Nopeasti kulkeva vene ohjattiin kaislikoihin etsimään jotakin nähtävää. Puikkelehdimme puskia toisensa perään, mutta emme onnistuneet näkemään alligaattoreita. Sen sijaan näimme puussa valtavan iguaanin, joka pureskeli oksalla köllötellessään lehtiä sekä isoja lintuja. Meillä meni hieman ohitse nuo lintulajit, joten tarkempaa lajianalyysiä emme pysty tarjoamaan...

Venekyydityksen jälkeen ihailimme hetken kärventävässä paahteessa paikan muita matelijoita ja näimme myös pari alligaattoria. Osa meistä viikareista oli aikamoisen valmista kauraa palaamaan ilmastoituun autoomme ja lähdimmekin hotkaisemaan hotellille hieman crispy chickeniä. Kello kävi jo iltapäivää ja säätiedotuksen mukaan oli luvattu ukkosta, mutta sää näytti kovinkin aurinkoiselta. Päätimme siis lähteä pulikoimaan Fort Lauderdaleen valkoisille rannoille 30 kilometrin päähän. Matkasuunnistuksesta ja rannan pysäköintiautomaatista selvittyämme kiiruhdimme pitkin kuumuutta hohkaavaa hiekkaa veden äärelle. Ihastelimme, kuinka rannalle oli aidattu alueita kohtiin, joissa oli kilpikonnien munia. Meistä ne kuitenkin näyttivät ennemminkin aidatuilta rikospaikoilta. Vilvoittelimme varmastikin yli 30-asteisen meriveden maltillisissa aalloissa, leikimme hippaa silmät kiinni ja yritimme vastatuuleen osua Janneen rakkolevällä. Tietysti mölkkymestariäidillä oli tarkimmat heitot ja paras tyyli.

1,5 tunnin kuumaverisen rantailakoinnin jälkeen pumppauduimme ilmastoituun autoomme takalistot märkinä ja lähdimme suunnistamaan takaisin hotellille. Eksyimme kerran, koska kuski ei ollut valmistautunut tietyöstä johtuvaan äkkikäännökseen, ja äidillä menivät tämän jälkeen nuotit sekaisin. Nälkäinen kuski kiroili vain hieman ja äiti saalisti meidät takaisin suhtkoht oikealle tielle. Loppumatka meni jo oikein rattoisasti, kun maanittelimme kuskia pysähtymään ihan jokaisessa pikaruokapaikassa. Kuski piti kuitenkin pintansa, sillä meillä oli kiire spagetille sekä iltaostostelulle. Lähigolfkentän reunamaa ohittaessamme näimme yli metrisen ja mielestämme aikamoisen valtaisan iguaanin tallustelevan muina iguaaneina golfväylällä. Äiti pohti, saattaisiko iguaanin sukulainen ropsahtaa hotellin grillauspaikalla jopa niskaamme grillipaikan päälle kaareutuvista lehtipuista ja palmuista...

Keskityimme kuitenkin pohtimisen sijaan olennaiseen ja spagettilautasten tyhjennyttyä salamannopeasti pääsimme lähtemään Sawgrass Mills -outletiin, jossa meille annettiin kaksi tuntia kiertelyaikaa. Shoppailuhimoton äiti kulutti koko aikansa valtavassa TJ Maxx -liikkeessä ja parkkipaikan puoleisella seinustalla kirjaa varjossa lukien, kun taas me muut kirmasimme tehokkaasti pitkin kauppoja. Me pojat löysimme ostosteltavaa varsinkin Hollisterin ja Hilfigerin alehyllyiltä eikä meitä pidätellyt mikään! Ehdimme kyllä kiertää ainakin yli 70 liikettä, uuh!

Paperikassit ja muovipussit täynnä uusia vaatteita tulimme sovittuun aikaan kohtaamispaikalla, jossa äiti oli vielä jonossa ostamassa Jannen nimipäivälahjaa. Tykitimme äidille pitkään jonoon vielä kahdet shortsit, kaksi t-paitaa, yhdet uikkarit ja yhden lippiksen. Säästyimme siis jonotukselta ja jokainen meistä neljästä sai vielä jotakin - Janneakaan ei haitannut, että hän oli viime metrin paniikissa valinnut itselleen taattua muotilippislaatua Adidaksen Women's fit -hyllyköiltä. Äitikään ei todellisuudessa jäänyt tyhjin käsin, vaan osti Calvin Kleinin treenimekon, koska oli lyönyt edellisenä päivänä megapalkintoisen vedon Jannen kanssa. Kotihotellilla Janne sai nimpparilahjaksi Niken painohyppynarun sekä juomacoolerin. Me viikarit emme tietenkään malttaneet olla kokeilematta Jannen uutta hyppynarua, joten loikimme hengästyttävää tahtia ja naurunremakan tahdittamana niin, että jytinä kuului varmasti alakerroksiin. Täytyy sanoa, että hyppynarun käsisijoihin naaratut painot tehostivat kyllä hengensalpautumista, joten äiti ja Janne saisivat tästä oivan treenivälineen kotiinkin. Iltamyöhäsellä osa meistä lähti vielä pimeäuintiin kotihotellin altaille huuhtomaan päivän rasituksia jäsenistä, osa tykittämään huoneiston wifikaistoja tukkoon ja osa syömään jääkaapin muonajämiä.