H2O-puistoilua ja grillimaisterin antimia

Aamulla emme heränneet tikkoina, joten kello kävi jo kymmentä, kun kaivauduimme peittojen alta. Samalla heräämishetkellä äiti oli juuri hankkinut meille H2O-vesipuistoon kausiliput, joilla pääsisi koko kesäkauden pulikoimaan ja taltuttamaan laskuja. Aamuhodarit siis napaan ja autoon! 

Perille päästyämme Janne seisoi salakalavalasti jonossa takanamme. Hän antoi meille kullekin vesipullon, jotta repputarkastajan huomio kiinnittyisi niihin sen sijaan, että hänellä oli reppu täynnä eväitä. Kun tarkastaja oli tutkimassa edellisen uhrinsa reppua ja heittämässä kaikkea syötävää pois, teki Janne peliliikemäisen koukkauksen oikealta ja tunki reppuinensa meidän peräämme metallinpaljastimiin. Kukaan ei huutanut hänen peräänsä, joten hän oli onnellinen onnistuneen salakuljetuksensa jälkeen... 

Ensimmäisenä kohtasimme kuitenkin karman, sillä Janne oli jättänyt lompakkonsa autoon ja emme saaneet saalisreppuamme lukittua lokeroon. Äiti joutui siis vahtimaan herkkureppuamme sillä välin, kun me viikarit syöksyimme laskemaan nopeuskisalaskuja ensimmäiseen mäkeen ja Janne joutui palaamaan autolle. Kasperi tykitti tietysti kovimman ajan heti kärkeen, vaikka Kode häntä syyttelikin varaslähdöstä. Laskut menivätkin näppärästi suuta toiselle soitellen ja vesipuiston tuoksinasta nauttien. 

Nopeuslaskujen jälkeen lähdimme taivaltamaan eteenpäin liukuun, jossa mentiin pareittain renkuloilla. Me pojat täräytimme toiseen renkulaan ja äiti ja Linnea toiseen. Kiljahduksien saattelemina putosimme vihreään putkeen ja kiihdytimme selkä edellä suureen vastamäkeen vesityrskyjen työntäessä meitä vauhdilla eteenpäin. Koska tämä ei kuitenkaan meille riittänyt, lähdimme hakemaan lisää jännitystä sekä korkeammasta mäestä että isommasta vesipatjasta, johon mahtuisivat kyytiin kaikki viisi. 

Kun olimme ylhäällä lähdön hetkellä, uimavalvoja sanoikin kyytiin mahtuvan maksimissaan neljän. Kasperi ostettiin viime hetken paniikissa kymmenellä dollarilla odottamaan seuraavaa kyytiä tuiki tuntemattomien kanssa... Pääsimme siis korviahuumaavasti matkaan. Jannen kohtaloksi jäi laskea jyrkkää liukua selkä edellä, ja kiljahdukset kuulostivat ennemminkin pelokkaalta älämölöltä, jota hänen suustaan purkautui. Syöksyimme siis kaikenlaisen äänimaailman saattelemana ylhäältä alas ja uudelleen heijaten vielä ylös ja alas. Alhaalla kikatimme selviydyttyämme ja kirmasimme uudemman kerran kohti korkeuksia. Janne halusi nimittäin laskea mäestä niin monta kertaa, että hän pääsisi laskuihin kasvot eteenpäin. Ilmeisesti samalla tokeni myös Jannen kuolemanpelko, sillä hän ei kuulostanut enää niin pahasti auton alle ja renkaisiin pyörimään jääneeltä.

Koska kännykkä oli lokerossa, vesipuistosaagamme ei sisällä enää muita uskomattomia otoksia. Ravasimme kuitenkin yli viisi tuntia hartiat palaneina aalloissa, erilaisissa liukumäissä, ninjaradalla ja lazy riverissä. Huhhuh, se oli kovaa menoa! Kun meno alkoi hyytyä, lähdimme ilmastoituun autoomme ja karautimme kaikkemme antaneena hotellille. 

Grillimaisteri tykitti pihvit tulille, kun oli ensin puhallellut hiiliään tunnin, sillä sytytysnesteen ostaminen olisi toki ollut yliarvostettua. Onneksi Jannella oli kuitenkin olut seuranaan kuumassa ilmanalassa ja seuraneiti, joka mahdollisti onnistuneen grillauksen hakemalla sisältä erilaisia tarveaineita. Lisäksi seuraneidin tehtävänä oli huiskia kärpäsiä kauemmaksi oluesta ja ruuista. Siinä sitä puuhaa sitten riittikin!

Kasperi juoksutettiin läheiseen kauppaan mailin päähän hakemaan jälkiruokajäätelöä ja varmuuden vuoksi myös hyväksi havaittua pakastepitsaa tuleville illoille ja mahankurinoille. Murkinoinnin jälkeen trio Janne, Linnea ja Kode lähtivät vielä kävelemään kauas altaita kohti ja liottamaan itseään pimenevään iltaan.