lauantai 25. kesäkuuta 2022

Westonin tohinapäivä

Aamun valjetessa oli konkkaronkkamme valmiina hotkaisemaan aamupalan nopeasti suihinsa, sillä päivän tohinoissa siinsivät Markham Parkissa fribailu, uima-altailu ja juhannusostokset Walmartissa. Lähdimme fribakiekot käsissämme ja äänekkään uhon saattelemana läheiseen puistikkoon, jossa etsiskelimme fribaradan alkupäätä. Koska emme tätä löytäneet ja vesiesteetkin oli vuorattu varoituksilla alligaattoreista, päätimme aloittaa radalta 4. Eilisillan varoitukset ruohikkokäärmeistä ei pelottanut joukkiotamme, jonka jäsenet muitta mutkitta paiskoivat kiekkoja kuka minnekin. Kode vetäisi kiekkonsa syvälle jättimäiseen metsäryteikköön, ja Janne joutui sen sieltä hakemaan metsästyshuudon säestämänä samalla loikkien pahimpien iguaanien ja puumien yli ja ohi... Janne puolestaan itse onnistui kolmannella radalla liidättämään kiekkonsa jumiin korkealle puuhun. Äiti sai siis hyvää taltioitua materiaalia siitä, kuinka koko pelastuspartiomme yritti heitellä kiekkoa alas puusta vesipulloilla tähdäten. 


Kuuman ja hikeä valuvan heittelyruljanssin jälkeen palasimme voitokkaina autolle. Käskimme kuskiamme kurvaamaan pikimmiten ilmastoiduille ostoksille ja motivoimme häntä grillattavilla juhannusribseillä. Hän kiihdyttelikin niin, että eksyimme. Eksyimme onnekkaasti Sawgrass Milsiin, eli jättisuureen outletiin!!! Pikainen parin tunnin pistäytyminen sai meidät tekemään päissämme listauksia tarpeistamme. Emme kuitenkaan vielä tyhjentäneet matkakassaa, sillä shoppailusta innostumaton äiti lupasi kuut ja taivaat, jos pääsisimme pikapuoliin ruokakauppaan. Meillä olikin jo karmiva nälkä, mutta onneksi saimme ladata viereisen tontin Walmartissa ostoskärryt täyteen ruokaa ja herkkuja. 

Kotihotellissa jouduimme hetken verottamaan kaupasta hankittuja herkkuvarantojamme, sillä grillimaisterimme ei pystynyt taikomaan nanosekunnissa ribsejä pöytään. Kirmasimme uima-altaalle, joten grillimaisteri teki pikaisen päätöksen hodareitten grillaamisesta altaan reunamilla. Äiti luki aurinkotuoleilla kolmannen kirjansa "Kaikki on hyvin - riippumatta siitä, miten kaikki on" sillä välin, kun me viikarit heittelimme itseämme ja jefupalloamme altaassa. Hetken suihkuteltuamme hotellihuoneessa lähdimme vielä pimenevään iltaan toiselle grillauskierrokselle mehukkaiden ribsien kiilto silmissämme. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti