Hurjapäät Universalin studioilla

Uunituoreet liput taskuissamme lähdimme suuntaamaan aamulla jo puoli kahdeksan maissa kohti Universalin studioita. Parkkipaikkajonoista selviydyttyämme menimme puoliravia porteille, joille kertyikin hetkessä pitkät jonot. Universalin omilla hotelliasukeilla oli pääsy puistoon tuntia ennen meitä, joten tiesimme yhdeksältä porttien avautuessa, että jonoja olisi jo jonkin verran. Olimme tiedustelleet reittimme hyvin, jotta voisimme pyyhältää juosten ensimmäiseen hurjaan Rock it -vuoristorataan. Pahaksi onneksi muutama minuutti ennen porttien avautumista oli Linnean päästävä vessaan. Janne ja Linnea myöhästyivät siis ensimmäisestä kilpajuoksusta, äiti jäi survomaan reppuamme laitteen maksullisiin lokeroihin ja me pojat kiritimme itsemme single ridea pitkin suoraan vuoristorataan. Vaunut hinasivat itsensä ensin pystysuoraa seinämää ylös ja sitten alkoi kieputus pää alas- ja ylöspäin. Meno oli aikamoisen hurjaa ja näimme hyvää videomatskua pelokkaista ilmeistämme kyydin jälkeen kuvaruuduilta. Kun olimme juoksemassa jonojen ohi toista kertaa, näimme Jannen ja Linneankin pitkässä jonossa. Koska Janne oli myöhästynyt kännykkänsä lokeroittamisesta eikä laitteeseen päässyt puhelin taskussa, hän oli heittänyt oman luurinsa korkealle säilytyskaappien päälle. Äiti keksi kertoa, että tuskinpa Jannen puhelin ja pankkikortti olisivat enää palatessa tallella, sillä aika moni ihminen oli nähnyt Jannen tempauksen. Ihme ja kumma olikin, kun me tulimme laitteesta ja Janne teki näyttävän riipunnasta ylös heilautuksen kaappien päälle, että puhelin lojui vielä paikoillaan. Me pojat ehdimme käydä tässä puiston hurjimmassa vuoristoradassa yhteensä neljä kertaa heti aamun avaukseksi ja muut kävivät kahdesti.

Lähdimme kohti Mummy-sisävuoristorataa. Menimme suoraapäätä taas single ride -jonoon, josta ohitimme koko jonottavan porukan. Kasperi täytettiin ensimmäiseen vuoristoratavaunulliseen, Konsta toiseen ja loput porukasta kolmanteen. Musiikki oli vähän turhankin kovalla, kun me viiletimme läpi kirousten ja muinaisten kaivauksien. Jannen mielestä ehdottomasti mukavin kohta oli, kun me meinasimme palaa elävältä aidossa liekkimeressä. Lisäsydämentykytysten jälkeen ampaisimme Shrekin lumoihin katsomaan näytöstä isoon saliin. Etenimme määrätietoisesti laite laitteelta ja aina yksittäislinjoja käyttäen miltei ohi jonotusten. Harry Potterin Viistokuja kauppoineen ja sisävuoristoratoineen lumosi meidät, Simpsonien maailma oli odotusten ja muistikuvien mukainen ja Fast & Furious -seikkailu vei meidät Hollywoodin leffalavasteisiin hurjassa takaa-ajokohtauksessa.

Yhdeltä pidimme taukoa istuen Pelkokertoimessa, jossa kilpailijat joutuivat roikkumaan korkealla, heittelemään mustekaloja keinuriipunnasta kottikärryihin ja kiipeämään seikkailuradalla keltaisia Pelkokerroin-lippuja poimien. 

Tämän jälkeen riensimme mukavasti peläten kauhushowhun, jossa saimme oppia maskeerausten merkityksestä leffojen teossa. Muutaman vekottimien ja Men in Blackin alienin tapon jälkeen (äiti sai meistä korkeimmat ampumispisteet!) istahdimme eläinesitykseen katsomaan leffoissa esiintyvien eläinten temppuja. Esityksessä oli koiria useampikin sekä mm. minipossu, saukko, kissoja, haukka, kyyhkysiä, pienen strutsin näköinen otus ja piikkisika. Kun kello alkoi osoittaa neljää, haukkasimme Krusty Burgerista Simpsoneiden tapaan hampurilaisia. Janne katsoi kaiholla, kuinka jotkut miehet olivat päässet myös Moen baariin, mutta tällä kertaa Janne ei saanut liekehtivää oluttansa. 

Iltapäivän mittaan painelimme muutamiin laitteisiin toistamiseen, vaikka 3/5 kärsi vilkkuvalojen, tehosteiden ja kovien äänien jälkeen päänsärystä ja etovasta olosta. Olisimme halunneet ostaa Harry Potterin maailmasta kaikille meille viikareille taikasauvat, mutta aikuiset pitivät päänsä eivätkä suostuneet noihin upeisiin 55 dollarin taikasauvoihin. 

Kävimme kostoksi uudelleen katsomassa Pelkokerrointa uusine kilpailijoineen ja temppuineen, ja Konsta valittiin vesisuihkuttamaan kilpailijoita radalla. Hän sai upean tarran palkinnoksi siitä, että kuuluisi nyt Pelkokerroin miehistöön. Me muut olimme vain hieman kateellisia. Pelkokertoimen aikaan Janne ja Linnea käväisivät uudemman kerran myös Simpsoneiden elämyksessä. Päivä alkoi kääntyä iltaan ja hieman ennen seitsemää istahdimme katukivetyksen reunalle katsomaan paraatia, joka velloi ohitsemme. 

Päätimme vielä katsastaa ennen puistosta lähtöämme Minionien laitteen, sillä aiemmin siellä oli ollut 110 minuutin jonot. Onneksemme jonotusaika oli laantunut vain 45 minuuttiin, joten uskoimme vakaasti selviävämme suhteellisen vähäisellä jonotuksella. Taas kerran koukkasimme siis yksittäisajelijoiden jonosta kaikkien muiden ohitse. Konsta osti muistoksi Minionien juomapullon ja kahdeksan korvilla suuntasimme puistosta kohti autoa perin onnellisina ja väsyneinä.

Vesipedot Aquatica-vesipuistossa ja välipäivä voimia keräillen

Meidät viikarit kiskottiin aikaisin ylös sängyistä, ja uikkareihin pukeutumiskäsky kaikui käytävillä. Riensimme innokkaina hotellin omalle aamupalalle, jotta saisimme varmasti loistolaukauksen tähän päivään. Emme tosin tienneet, olimmeko suuntaamassa ani varhain uima-altaille vai oliko luvassa jotakin jännittävämpää. Janne sääti taas aamupalalla ja tilaili meille ekstramaitoja murokulhojen viereen. Olemme tulleet siihen tulokseen, että Jannella menee nälkäisenä jokin selviytymismoodi päälle ja ilmeisesti myös elintoiminnot laskevat.

Pääsimme lähtemään hyvissä ajoin eteenpäin tiukan aikataulutuksen johdosta, joten kartturi ohjeisti auton keulan kohti määränpäätä, ja me takapenkin matkustajat arvailimme matkan edetessä, mihin matka päättyisi. Moottoriteiden ja ulosmenoramppien jälkeen saavuimme isolle parkkipaikalle, jonka vartijalle pulitimme 25 dollaria parkkeerausmaksua. Sitten vain vesipullot kantoon ja portteja kohti. Huomasimme olevamme muutamien sipsimurustemme kanssa eväiden suhteen aivan aloittelijoita, sillä takana odottelevalla miehellä oli pieni kylmälaukullinen vesipulloja ja niiden päällä noin 30 pientä sipsipussia ja yksittäispakattuja jättikeksejä.

Heitimme ylimääräiset kamamme vauhdilla lokeroon ja menimme juoksujalkaa heti ensimmäiseen korkeaan perheliukuun, jossa koko pesueemme pääsi jättiläismäiseen renkaaseen matkaamaan kohti hurjaa pudotusta ensin putkessa kieppuen. Se oli ihanan kutkuttavaa! Seuraavaksi mittelimme vauhtiajoissa vatsallaan mattojen päällä maaten ja alas vesiliukua surffaten. Tietysti oli sanomattakin selvää, että rämäpää-Konsta voitti. (Äiti ei tosin tätä liukua tässä vaiheessa laskenut, joten perheemme nopeuslaskija oli vielä ratkomatta.)

Meillä oli kiire, sillä jonot kasvoivat ja kasvoivat kovaa vauhtia. Kävimme laskemassa suositun liu`un, jossa laskettiin putkessa delfiinien keskellä. Me pojat hieman pelottelimme muita kertomalla, kuinka vesiputkeen voisi juuttua vesieläinten keskelle. Lasku oli sen verran nopeasti ohi, etteivät aikuiset olleet ehtineet huomata yhtäkään delfiiniä laskiessaan. Etenimme seuraavaan hurjimmasta hurjimpaan liukuun puiston toiseen päähän Jannen ja Linnean odotellessa alhaalla. Kipusimme yhä korkeammalle ja korkeammalle niin, että äitiä alkoi jo hieman heikottaa pudotuksen korkeus. Eikä siinä sitten ollutkaan vielä kaikki! Ylhäällä meidät survottiin yksitellen pieniin kapseleihin seisomaan jalat ja kädet ristissä. Oli vallan mukavaa seurata meitä edellä jonottaneiden ilmeitä, kun lattialuukku kapselin alta avautui ja jokainen pudotettiin vuorotellen useampia metrejä pystysuorassa putkessa vettä syöksyvään vesiliukuun. Meidän vuorommekin tuli (liian) pian ja se oli sitten menoa…

Janne oli alhaalla äidin kauhistuksesta niin mehuissaan, että hänenkin oli tietysti pakko päästä putkeen. Tytöt lähtivät siis Lazy Riveriin ja me pojat uudemman kerran tuohon kammottavaan kapselikadotukseen. Huomasimme oitis Lazy Riveriin saavuttuamme, että virta oli todella voimakas ja vauhti kova. Vettä oli jotakuinkin Linnean kaulaan asti, mutta uhkarohkeasti vedimme virtaa noin 14 kertaa ympäri ilman pelastusliivejä. Haileikkien ja jahtauksen lomassa uimavalvojat huomauttivat Jannelle ehkä kahdesti sääntöjen rikkomisesta sekä vastavirtaan jumittamisesta ja uimisesta. Pojat käyttivät sumeilematta hyväkseen reunojen vesiboosteja päästäkseen pakoon nopeammin. Äitihai ei kunnolla voinut boostailla, sillä vesiryöppy repäisi häneltä aina myös uikkareita päältä…

Päivän aikana kävimme myös perinteisessä aaltoaltaassa, erilaisissa rengasliu`uissa, Twister-pyörityksessä, lasten alueella sekä uudemman kerran mm. nopeusajoissa (jotka äiti tietysti voitti). Jonot olivat pitkiä ja alas asti kiemurtelevia, joten meidän piti jonottaessamme suojautua ylimmistä porraskerroksista valuvilta varvassilsavesiltä. Yäk, yäk! Kuvat vesipuistoreissusta ovatkin näppärästi vielä jossakin laukun uumenissa vettä kestävän kameramme kätköissä.

Kun olimme pulikoineet aamuyhdeksästä iltapäiväneljään ja vetäneet välissä pussiruokintana sipsejä ja vettä ja kuvanneet GoPro-kameralla päivän tuoksinaamme, alkoivat alueella kaikua ukkosrintamasta varoittavat hälytykset ja evakuointikäskyt. Pahaksi onneksi olimme juuri hajaantuneet haileikkien tuoksinaan Boosty Riveriin. Konsta, äiti ja Linnea käskytettiin poistumisreitille välittömästi. Jannen oli pakko lähteä boostaamaan itseään kohti edellämme painelevaa Kasperi, joka luultavasti tultaisiin poistamaan joesta eri uloskäynnistä. Uimavalvoja ei kuitenkaan päästänyt Jannea uloskäynnin ohitse ja huuteli reunalta Jannelle käskyjä, joten Janne jäi vetämään ihmisiä turvaan vedestä ja virran pyörteistä. Noin kymmenen minuutin päästä 500 metrin pituisessa virrassa pyöri enää tyhjiä pelastusliivejä eikä Kasperia näkynyt rankkasateessa. Hetken kuluttua hymyilevä Kasperi kirmasi vesipuiston kävelykatuja pitkin luoksemme suu vaahdossa selittäen, kuinka hänet oli evakuoitu eri puolelle puistoa. Onneksi se oli Kasperi eikä äiti, sillä etsiskelisimme varmasti vieläkin vesipuistosta äitiä… Pääsimme lähtemään kohti kamojamme ja sateensuojaa. Vaikka olimme jo valmiiksi aivan märkiä, kylmä sade virtasi noroina selkäpiitämme pitkin meidän puikkelehtiessamme muiden tavoin kohti portteja. Autoon päästyämme kaasutimme seisomaan pitkiin jonoihin, sillä kaikki purkautuivat puistosta samanaikaisesti. Alla olevassa kuvassa tosin lähestymme jo kotihotelliamme.

Päätimme lähteä painelemaan vielä Disneyn Boardwalkille, sillä äiti oli googlaillut meille vielä kivaa tekemistä. Luulimme menevämme kuitenkin Disney Springsin ilmaiselle huvitus- ja kaupustelualueelle, mutta päädyimme isolle parkkialueelle, jonka vartija hieman ihmetteli meidän näyttäessämme Jannen ajokorttia vastineeksi sisäänpääsystä. Pian alueelle sukeltaessamme meille paljastui, että olimme Disney`n hotellivierasalueella. Kaikilla muilla näytti olevan myös Mikki-ranneke kourassaan, kun taas meidän tuli vältellä rannevilautuksia paljastumisen pelossa. Päätimme lähteä kiertämään aluetta ja isohkoa keskellä loiskaavaa järveä, jonka laidoilla oli matelijavaroituksia. Disney`n resorttialueella näytti olevan vaikka minkälaista touhua lapsille, ja meitä vastaan marssikin useampi merirosvojengi omien ohjaajiensa kanssa. Äiti ja Janne näyttivät tehneen päätöksen tästä lapsiparkkien luvatusta resortista, joten tulisimme varmastikin seuraavan reissun koittaessa suoraan tänne Disney`n alueelle… 

Pääsimme kuin varkain grillaamaan myös vaahtokarkkeja erään porukan peesissä. Katselimme silmät ymmyrkäisinä myös yhden miehen farssishowta: hän makasi piikkimatolla, jutteli hassuja ja lopuksi iski kananmunan päähänsä. Me salapoliisit olimme myös aivan varmoja, että näimme KFC-ravintolan perustajan Harland Sandersin eräällä parvekkeella. Juttu oli tosin hieman erikoinen, sillä eversti Harland on syntynyt jo vuonna 1890 ja hän kuolikin vuonna 1980.

Kotiin päästyämme söimme ensin maistuvaa spagettiateriaa huoneistossamme. Konsta tosin maisteli ensin koiranmuonapurkkinsa sisältöä ja kallistui sitten hänkin spagettiin. Spagetin jälkeen kruunasimme illan pelaillen ja karkkeja napostellen.

Seuraavana päivänä pidimme välipäivää rentoutuen kotihotellimme altailla ja shoppailimme Universalin liput seuraavaksi päiväksi. Saimme tavalliset liput viidelle kätevään tarjoushintaan 484 dollarilla yhdeksi päiväksi, vaikka listahinta olisikin ollut näin sesonkiaikana jotakuinkin 700 dollaria meille kaikille yhteen puistoon. Emme malttaisi millään odottaa huomista!

Iltajännityksen kourissa pääsimme kuitenkin vihdoin Disney Springsiin, jossa meille syötettiin myrkytettyjä omenoita. Näimme myös autoja, jotka ajelivat vedessä ja nousivat sulavasti rantaan renkaat vettä valuen. Olisimme halunneet poimia mukaamme Yodan kotiin vietäväksi.

Rankkaa shoppailua, uimista ja iltavipinät!

Reeses-murojen, leipien ja jugurttien sekä Tour de Francen fillaroinnin seuraamisen voimilla heitimme uikkarit vauhdilla päälle ja lähdimme uhmaamaan heti aamusta uima-altaan haasteita. Kahdeltatoista olisi nimittäin luvassa alligaattoripainia eräällä altaalla ja sitä ennen halusimme kiertää allashyppelyn tavoin altaalta altaalle. Koska olimme suihkutelleet loppuun jo yhden aurinkorasvapurkin, siirryimme nyt seuraavaan kertoimia kohotellen. Janne kehuskeli äidin valinneen kaupasta ihanan niljakkaan rasvan, joka pysyi kahden tunnin polskimisenkin jälkeen vielä niljaisen limaisena iholla. Äiti suukotteli tietysti Jannea palkaksi näistä uskomattomista kehuista, vaikka hänen silmistään välkkyikin hänen tämä-ei-jää-tähän -ilmeensä, ja rakastava piikittely seuraisi tätä herkkää lemmentuoksinaa. Linnean uimalasit eivät millään meinanneet pysyä edes paikoillaan rasvan luoman kitkattomuuden takia. Eipähän ainakaan Jannen herkkä hipiä enää palaisi!

Ennen puoltapäivää keskityimme jefupallon viskomiseen. Pallo ei osunut edes hirveän montaa kertaa muita uimareita päin, vaikka äiti yritti olla tuntematta meitä jo useampaan otteeseen menoa katsellessaan. Linnea löysi ikäisensä neitokaisen kaverikseen ja hyvin tuntui uintia ja juttuja riittävän, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan. 

Jannella oli oma leikkinsä aurinkotuolilla loikoillessaan ja kamojamme vartioidessaan. Janne oli niin tuhma, että hän ei antanut palloamme 1,5-vuotiaalle kiharapäälle. Lapsi näytti kostoksi ensin kieltä ja pyrräsi sekä sen jälkeen yritti potkaista Jannea. Jannea nauratti, kun lapsosen äiti ryntäsi pahoitellen hakemaan lastaan aurinkotuoleiltamme.

Kello kolkutteli kahtatoista, kun allasalueella alkoi suuri rumbailu meidän lasten päiden menoksi. Viisi leikittäjää rantautui vetämään härdelliä hulahulavanteilla, tansseilla ja kysymyskisoilla, jolloin äiti ja Janne katsoivat tilaisuutensa tulleen. Janne lähti hakemaan jääkylmää olutta Doritos-sipsiemme kyytipojaksi ja hän yllätti äidin Hengenpelastaja-drinkillä. 

Me riivatut pyöritimme vanteita, osallistuimme kisoihin ja voitimme palkinnoiksi pelikortteja ja juomacoolereita. Myös mukanamme pyllistellyt tulkkaajaäitimme sai palkinnoksi upean Sheraton-hotellin kangaskassin hyvin tulkatuista vastauksistamme. Arvoimme, kuka meistä olisi paras osallistuja alligaattoriwrestlingiin. Päätimme uhrata tarvittaessa Jannen ja Konstan. Wrestling oli oikeasti minuutissa ohitse, ja siihen valittiin kaksi paikallista punaniskamiestä. Ensin elättelimme toiveita, että he olisivat painineet keskenään ja olisimme voineet huutaa haastajaksi vielä Jannen. Pian meille kuitenkin valkeni, että miehet tulisivat painimaan puhallettavan kumikrokon kanssa. Täytyy sanoa, että 30 sekunnin matsit olivat täynnä huumoria, vilkkuvia pepunkannikoita, raavasta voimaa, tiukkaa kuritusta ja mikkiin kommentoitua jenkkihapatusta.

Kaikkea vääntöä katsellessamme alkoi meillä tulla jo nälkäkin (ei tosin niistä kannikoista). Aikuiset olivat hekumoineet kotona valmistuvasta spagettiateriasta, mutta me lapset äänestimme toisin. Lähtisimme siis KFC-pikaruokaravintolaan. Suihkun ja vaatteiden vaihdon kautta kiiruhdettuamme olimme valmiit ottamaan kanoja haltuun. Kartturi valitsi täydellisen reitin ja kuskimme posotteli hyvää vauhtia suoraan oikeaan osoitteeseen. Mikään ei siis pysäyttänyt meitä, kun tilasimme valtaisat kana-annoksemme. Äiti ja Janne luulivat kuvan perusteella saavansa annossetteihinsä jälkiruuiksi myös kinuskista vanukasta, joka paljastui herkutteluhetken koittaessa perunamuusiksi kastikkeella. Muutoin tilaukset menivät taas oikein mallikkaasti!

Jannella oli meille shoppailuyllätysidea: Lähtisimme hakemaan loput kaupat tyhjiksi läheisestä outletista. Pyyhälsimme autoon ja kaasutimme parkkiin – olimme tietysti valmiita haasteeseen. Salajuoni taisi tosin olla se, että Janne saisi itse kolmannet uudet kengät ja upouudet farkut. Ensimmäisenä valtasimme Conversen myymälän, josta lähti mukaamme neljä kenkäparia. Kierros oli vasta alussa! Konstalla alkoi tässä vaiheessa olla kuitenkin aikamoinen vessahätä ja koska Kasperi oli jo pari päivää sitten rynnännyt läheiseen kahvilaan vessaan, oli tämä hätävarakortti jo käytetty. Jannen oli siis pakko käydä kahvilassa ostoksilla, jotta Konsta pystyi istuskelemaan vessassa pidemmän tovin. Näimme kahvilan takahuoneessa kaksi isoa harmaapapukaijaa, joita yritimme tuloksetta saada toistamaan puhettamme.

Kierros jatkui ja jatkui äidin mielestä, mutta meillä muilla aika suorastaan lensi siivillä. Linnea löysi viimeisillä roposillaan hupparin Gap-liikkeestä, Janne farkut Levikseltä, Konsta släpärit Hilfigeristä ja Kasperi neuleen samaisesta putiikista. Äiti toimikin sitten vuorotellen makutuomarina. Olihan hän kuitenkin jo saanut kolmesta hotellista hotellishampoot kotiin hamstrattavaksi ja hänen piti keskittyä kantamaan myös meidän muiden tuliaiset itsellemme. Emme malta edes odottaa tätä Amerikan-matkan tuliaisten iltaa! Oheisissa kuvissa on esiteltyinä koko perheemme saaliit tähän mennessä…

Riemastuimme donitsisyöminkien jälkeen iltamyöhään sisustamaan yhteen makuuhuoneeseemme kauppaa, jossa kaupattiin erilaisia vaatteita ja tavaroita. Meillä oli kaksi aika sopuisaa ja kikattelevaa myyjää sekä kaksi asiakasta. Ritu oli kyllä hieman erikoinen tyyppi asioidessaan myymälässämme, kuten kuvasta näkyy. 

Esittelimme myös uusinta muotia Stockmannilta ja Tokmannilta ja miekkailimme aikuisten riemuksi vielä hieman yömyöhällä Jannen käristellessä grilliä. Mahtavan illan mahtava päätös – varsinkin, kun aikuisten suunnitelma meidän tainnutuksestamme varhain nukkumaan epäonnistui täydellisesti!

Altailta outletiin ja ilmaismatka takaisin aurinkoon!

Neljän tähden hotellimme on loistoyllätyksiä täynnä, kuten tänään meille jälleen varmistui. Sen lisäksi, että meillä on omat vastaanottovirkailijamme, jotka odottavat vain yhteydenottoamme shampoon loppumisesta ja ruokatilauksista lippuvarauksiin, he aikatauluttavat elämäämme mukavin yllätyksin. Ei ihme, että tämä Disneyn nurkilla sijaitseva hotelli onkin loppuunmyyty monta viikkoa eteenpäin. 

Aamupäivän mellastimme uudella altaalla vesilentopallon merkeissä. Saimme seuraamme myös espanjalaisvahvistuksen, joka pelasikin Konstan kanssa puolisen tuntia verkolla. Jumppaohjaaja yritti houkutella turisteja ryhmäänsä varttaan vetreyttämään, mutta tällä kertaa äiti katsoi parhaaksi tehdä altautumisen ennen hikijumppaan joutumista. Kasperin mielestä äidin olisi kannattanut valita toki jumppa 40 asteen helteessä, sillä hän olisi saanut ilmaista jääkylmää juomaa jumppailun päätteeksi. Samalla juomaa olisi voinut yrittää salakuljettaa meille viikareille. 

Pienen välipalahotkaisun jälkeen läksimme tarkemmin tutustumaan hotellin tarjontaan. Ensin meille tarjoiltiin snackpalasiksi pieniä sipsipusseja, hedelmäsalaattia, meheviä suklaakeksejä, värikkäitä muroja, Tropicana-mehuja, jugurttia sekä kahvia ja teetä. Porsastelumme jälkeen meidät riiviöt teljettiinkin sitten keskenämme lapsiparkkiin, jonne Janne kirjasi meidät ystävällisesti ja hävisi hyvin nopeasti paikalta. Tässä olisi taas yksi huoli-ilmoituksen paikka!

Aikuiset mennä retostelivat takaisin herkkujen äärelle ja höpöttelivät niitä näitä sillä välin, kun me saimme väritellä, pelailla puhelimilla ja Xboxilla sekä katsella elokuvia. Äiti ja Janne saivat juuri ja juuri meidät takaisin, sillä Jannen epäselvä käsiala aiheutti hieman hämmennystä papereita täytellessä. Meillä kävi hirmuinen tuuri, kun juuri meidän perheellemme osui palkinnoksi (ilmeisesti hyvän käytöksemme, varsin reippaan herkuttelumme, pitkän pinnamme ja uskomattoman arpaonnemme takia) uusi viikon lomamajoitus täällä samaisessa kohteessa käytettäväksi muutaman vuoden aikana sekä hotelliketjun ainaisjäsenyys muuallakin maailmassa yli 7200 eri kohteessa. JEEEEEE – olemme SUPERinnoissamme jo nyt! Äiti näki jo silmissään välkehtivät Meksikon rannat sekä Malediivien hiekat, jonne aikuiset ovat keskenään suuntaamassa syksyllä. Jannekin lataili jo uutta Appia puhelimeensa salasanan taakse, jotta meille selviäisi, mitkä kaikki edut meille olisi loppuelämäksemme tulossa.

Voitonhuumassa Konsta talletti ylimääräisiä murojaan äidin käsilaukkuun ja äiti hukkasi jonnekin hotellialueen karttamme, joten jatkossa tuskin enää löytäisimme edes alueelta ulos. Pääsimme jotenkin kuitenkin kompuroitua takaisin autoomme ja murkinoimaan kunnon Wendy`s-ruokaa lähimaastosta. Hyväksi havaittu taktiikkamme oli tehdä viisi tilausta neljän voimin, jolloin onnistumisprosenttimme olisi suuri ja nälkäriidan kertoimet mahdollisimman pienet. Janne oli voimaantunut viiden dollarin pekonitarjousateriastaan niin, että hän pyysi äitiä tuomaan yllärijuomaa mukiinsa. Violetin kupliva juoma oli Jannellekin yllättävä käänne, ja hemaiseva maku sai kuitenkin hänet pyörtämään valintansa.

Pienoiskokoinen Lake Buena Vistan Factory Outlet -maailma kutsui meitä seireenien tavoin. Tunti sulkeutumisaikaan kirvoitti meissä aikamoisen laukkaajapesueen ja ehdimmekin kiertää koko alueen nopeasti läpi. Sisäisen shoppailijansa irti päästänyt Janne löysi jälleen alusvaatteita itselleen ja me muut tyydyimme merkkailemaan mieliimme paikkoja, joissa seuraavina päivinä kävisimme. Conversen valtaisat tarjoushyllyköt saivat päämme sen verran pyörälle, ettemme olisi mitenkään ehtineet sovittaa kaikkia kenkäihanuuksia. Ostimme lohdutukseksi jättisäkit karkkia. Kuinkahan paljon ylikiloja uskallamme käsimatkatavaroissamme kuljettaa?

Illalla ravustelimme uusilla uima-altailla pimeyden turvin. Me muut pystyimme vallan hyvin uiskentelemaan höyryävässä poreallasliemessä, mutta Jannella oli vaikeuksia päästä istumaan lihasopan keskelle. Palaneet hartiat aiheuttivat kummia huokailuja, mutta kukaan ei antanut hellyyttä tai sääliä Jannelle. Kävimme myös saunassa, jossa oli 40 astetta lämmintä eikä löylyvettä. Se oli mielenkiintoinen kokemus!

Uinnin jälkeen tietysti grillimaisterimme loihti possupihvejä ja lisää hodareita. Iltapesujen jälkeen yritimme painottaa Kasperille, että hänen pitäisi nukkua omassa sängyssään, sillä viime yönä hän löytyi olohuoneemme sohvalta keskellä yötä. Toivottavasti tunkeilijoita metsästävä Janne ei jonain yönä taklaa häntä. Ei olisi myöskään ensimmäinen kerta, kun Kasperin ja Jannen yölliset seikkailut (=sekoilut) kohtaisivat. Kasperia omaan huoneeseen palautettaessa Konsta istuskeli tyytyväisenä omalla pedillään kikatellen ja täysin pöppöräisenä Linnean kuorsatessa viereisessä sängyssä.

Kauniita unia taas yhden onnellisen, ihanan ja yllätyksellisen päivän jälkimainingeissa!

Paahteinen päivä altailla ja kotioloissa

Aamusella nautiskelimme omassa huoneistossamme aamupalaksi Reeses-muroja, leipää juustolla, kinkulla, kurkulla ja tomaatilla, jogurttia, mehua ja kahvia. Lähdimme kurkistamaan vieressä valuvaan lammikkoomme, jonka asukit näimme näin päivänvalossa eilisiltaa paremmin. Meidän rannassamme lymyili ainakin valtavia kaloja ja kaksi kilpikonnaa, joita olisimme oitis halunneet ruokkia. Kasperi tiputti kenkänsä lampea ympäröivän altaan sisäpuolelle, joten hän pääsi tekemään tuttavuutta tarkemmin lammen eläimistön kanssa. Me muut arvuuttelimme Kasperin hakiessa kenkiään, kuinkakohan nopeasti alligaattori mahtaisi uida veden alla siten, että sitä ei havaittaisi…

Lähdimme uimakamat mukanamme kävelemään kohti ensimmäisiä altaita, jonne matkaa oli jokseenkin puolisen kilometriä. Paahtavassa miltei 40 asteen helteessä tämänkin matkan taittaminen vaatii uskomatonta tahdikkuutta ja päättäväisyyttä. Marssimme siis nopeasti vaateparret pois heitettyämme vesileikkeihin ja sukeltelemaan. Vesi oli ihanan lämmintä, ja jopa kylmää vettä inhoava äiti oli polskimassa. Me viikarit löysimme vähän ostosteltavaa tietysti myös allasalueelta. Konsta osti uimaveteen tarkoitetun jenkkifutispallon muutamalla dollarillaan ja Linnea lentopallon. Kasperi tietysti nautti muiden ostamien pallojen hyödyistä. Osallistuimme myös piraattialtaassa merenneitojen ja merirosvojen hurvittelukisoihin, joista saimme palkinnoiksi avaimenperiä ja sormuksia.

Muutaman tunnin päästä alkoi nälkä kurista suolissamme, ja etujoukot äiti ja Kasperi lähtivät viereisen kaupan kautta asumukseemme ruuanlaittopuuhiin. Onneksi Kasperi sai kaupassa ensinälkään ilmaisen banaanin, jotta äidin vesishoppailusta tulisi jotakin, eivätkä kuuma ilma ja nälkä kaataneet Kasperia. Kun me muut saavuimme nälkäisinä kotiin, äidin loihtima pasta carbonara oli ehkä parasta syömäämme ruokaa pitkään aikaan. Tässä vaiheessa päivää jo huomasimme, että Janne oli ilmeisesti raaputellut pois äidin lotraamat loistoaurinkorasvaukset, sillä hän oli muuttunut vaaleanpunaiseksi selästä ja hartioilta. 

Koska taivas täyttyi pilvillä ja trooppinen sade piiskasi kattoa, lähdimme kurvailemaan suurruokaostoksille Walmartiin. Jannen oli pakko päästä grillaamaan asumuksemme viereisille grilleille illalla, sillä joku oli heittänyt hänen mukaansa grillaushaasteen aamupäivällä. Jannen mielestä nämä grillaajat kyllä vaikuttivat amatööreiltä grillin vieressä kuikuillessaan ja sapuskoja käristäessään. Meillä olikin siis miettiminen, millä herkkuruoilla päihittäisimme muut grillaajat pimeän tullen. Kuljimme kaikki noin sata Walmartin käytävää läpi, pomputtelimme palloja, katsoimme koulutarvikkeita, seikkailimme läpi urheilu- ja vaateosastojen ja kuolasimme suuhun pantavaa. Konsta oli erityisen viehättynyt neljännesdollarin maksavasta Supermiehen purkkilihapullista ja spaguannoksesta, joten hän sai kokeilueränsä. Äiti lappasi aikuisille kokeiluun myös erilaisia juustokakkupaloja ja meille riiviöille omenaviinereitä. Kärrymme alkoivat täyttyä myös 15 juomalitrasta, hodari- ja spagettiaineksista, grillauslihoista sekä aamu- ja iltapalatarvikkeista. Ostimme myös viisi litraa jäätelöä, joista kaksi litraa oli meidän poikiemme valitsemaa purkkajäätelöä. Kassoilla pakkauksemme herpaantui meille tarjotuista churroista, joten annoimme Jannen rauhassa hoidella maksupuolen ja äidin pakkauspuolen.

Kotona hotkaisimme ensinuolaisut jädeistämme ja voimme kertoa onnistumisista minttu- ja mansikkajäätelövalintojen suhteen, mutta äidin varoittelut korvissamme kaikuen ei purkkajäätelö sittenkään kohonnut edes lusikoitavien joukkoon. Onneksi meillä oli sitä nyt pakastin täynnä… Kasperi yritti epäonnekkaasti harhauttaa Jannea ostamaan omaa purkkajäätelöään halvalla ja hyvillä suosituksilla. Kasperi oli nieleskellyt oman jätskinsä seasta kymmenisen purkkapalaa, sillä hän ei jäätelön nimestä huolimatta uskonut jäätelön seassa olevan purkkapaloja. Nyt hän uskoi kuitenkin ummetuksen alkavan ja pelotteli tietysti asiasta myös Konstaa. Olisi pitänyt sittenkin valita suussa sulavaa Oreo-jätskiä!

Illan tullen annoimme kartturille kartan sekä ohjeistuksen uusista uima-allasapajista. Ryntäsimme autoon kukakin minkälaisessa varustuksessa uimalaseja, palloja, rasvoja ja juomia roikottaen. Ennen kuin kartanlukija oli edes paikantanut sijaintiamme kartalta, oli Janne Räikkönen jo ajellut harhaan ohjeiden mukaisesti. Saimme taas hyvää kuvamatskua, kun kävimme kääntymässä hotellin valkoisille ajoneuvoille tarkoitetulla alueella. Jonakin päivänä tulisimme tänne takaisin kaappaamaan golfauton. 

Vesi kirvoitti meistä sekamuotoisen hai- ja delfiiniperheen, jossa hai jahtasi meitä turvattomia delfiinejä vankilaan. Äiti oli tietysti paras hai, sillä hän ei saanut meitä kaikkia samaan aikaan kiinni, vaan pääsimme pelastamaan aina vankilasta muita delfiinejä. Varsinkin yksi delfiini leikki aikamoisen tosissaan pelastaessaan meitä hieman hitaampia lapsidelfiinejä. Aikuiset vaihtoivat osia ja Janne-hai oli tällä kertaa sen verran ketkumpi, että harhautuksista huolimatta hän sai vangittua meidät delfiinit yksitellen vankilaansa. Olikohan hänen mielestään siis mukavampaa uiskennella yksinäisenä haina, kun kukaan ei vieressä roikkunut, heittänyt pallolla päähän tai ulissut, jos ei päässytkään seuraavana härkäleikkiin selkään?

Illan pimeydessä Janne tutustui pihalla grilliinsä, ja lautasillemme ilmestyi paahdettuja kasviksia, maissia sekä hodareita. Konsta hotkaisi pikavauhtia kolme hotdogia, Kasperi kaksi ja Linnea yhden. Jannen pioneeri- ja insinööritaitoja oli myös koeteltu, sillä grillin sytytin tahi muu vekotin oli rikki, ja grilli puski vain kaasua, muttei kipinää. Kaupasta salamana haetut tulitikut pelastivat tilanteet ja näin Janne pääsi myös opastamaan suomalaista grillin sytytystä venezuelalaiselle kanssagrillaajalleen.

Kiitos kaikille blogin lukijoille! Blogin taustatilastoista selviääkin, että uusia lukijoita on koukuttunut mukaan uusista osoitteista 😉

Shoppailutaivas ja uusi asumus Orlandossa

Jokseenkin puhtaiden lakanoiden välistä herättyämme äiti ripitti meidät syömään hotellin aamupalalle, vaikka aamupala olisi minkälainen tahansa. Tällä kertaa tämän huonon Kissimmeen Super8-hotellin aamupala oli kaikista aamupaloista huonoin ikinä. Tarjolla oli kahvia, paahtoleipää, marmeladia ja kohmeisia pakastevohveleita. 

  

Siinä se sitten olikin… Jannekaan ei uskaltanut sanoa äidille mitään, vaikka häntä naurattikin koko ”aamiaisen” ajan. Hetken närpittyämme lähdimme pikavauhtia pulahtamaan uimassa ja sitten matkatavaroinemme Orlando International Premium Outletiin. 

Pikavauhti meillä kyllä olikin, mutta sitten kartturi veti 200 metrin päässä määränpäästämme kunnon pummin. Pääsimme kaikkien riemuksi katsastamaan moottoritietä kumpaankin suuntaan yhteensä yli 21 kilometriä. Olimme haltioissamme – myös nälkäinen ja todisteeksi videokuvattu ja -haastateltu Janne!

Parkkipaikan metsästys outletin pihapiiristä olikin omanlaisensa show. Monta riviä katsastettuamme saimme viimein vilkun päälle ja odottelimme vapautuvaa paikkaa, kun kurvin takaa kääntyi toinen auto suoraan törkeästi meidän paikallamme. Kuskimme meinasi käydä kuumana ilmastoinnista huolimatta. Onneksi muutaman rivin päässä joku oli juuri saapumassa ostoskassiensa kanssa autoonsa, jolloin äiti oli valmis kiiruhtamaan vaikka seisten vapautuvaan ruutuun, ja Jannekin lykkäsi hätävilkut päälle varmuuden vuoksi.

Hieman meitä viikareita piti pidätellä ennen ostostelun aloittamista, jotta rauhoittuisimme syömään Food Court -alueelle. Alueella oli maistiaisia vaikka millä mitalla, joten useamman liha- ja kanahammastikullisen jälkeen osasimme valita herkuista herkuimmat. Me viikarit löysimme ihan parhaat muonat: Linnea otti subin ja me pojat appelsiinikanaa nuudeleilla. Annoimme armollisesti myös äidin ruokailla lautasiltamme, koska annoskoot olivat valtaisia. Onneksi Janne sentään jaksoi syödä itse oman appelsiinikanansa ja mehevän lihan lautasensa. Jakaannuimme kahteen porukkaan ja sovimme ensimmäisen tapaamisemme tunnin päähän, mutta huomasimme oitis, ettei tässä aikataulussa ehtisi vielä shopata kuin toisen käden kasseja täyteen. Ehdimme käydä ensimmäisen tunnin aikana katsastamassa valikoimat Columbian, Adidaksen, Reebokin, Niken, Puman, Polon, Hilfigerin, Bossin, Leviksen, Conversen, Calvin Kleinin, Sketchersin, Footlockerin, Timberlandin, Northfacen ja Gapin myymälöissä sekä Lindtin suklaamyymälässä. Kiirettä piti 36 asteen helteessä! 

Saavuimme kohtaamispaikalle Calvin Kleinin lompakoita, hupparia ja lippistä sekä Conversen t-paitoja rikkaimpina. Kasperilla oli tässä vaiheessa jäljellä matkansa käyttörahoista 62 dollaria ja Konstalla 81 dollaria. Pohdimme, kuinka paljon uskaltaisi vaateihanuuksia shoppailla, jotta rahaa jäisi vielä jätskeihin ja muihin herkkuihinkin matkan aikana. Linnea ja Janne eivät olleet ehtineet koluta vasta kuin muutaman paikan koulureppua etsiessään. Nakkasimme kurkkuun itsetehtyä sitruslimpparia ja jatkoimme kierrosta ilmastoiduissa putiikeissa.

Ensimmäisenä alkoi hyytyä äiti, ja hän oli jo muutaman muun paikallisen lapsen tavoin valmis heittäytymään ostosparatiisin hierontatuoleille tai hätätapauksessa myös jonkin viilennetyn myymälän lattialle. Me pojat lykkäsimme äidin roposia limppariautomaattiin ja kannustimme häntä jatkamaan shoppailua. Äiti löysikin sitten hyvää pelkokerroinmatskua ja osti meille kotiin rapeita ja maustettuja heinäsirkkoja tulevaisuuden varalle... Neljän maissa äiti eli jo toivossa, että pääsisimme lähtemään kohti seuraavaa hotelliamme, mutta tässä vaiheessa Janne ei ollut vielä lainkaan ehtinyt katsoa omia tulevia ostoksiaan. Linnea oli löytänyt itselleen kimaltelevan repun eväslaukkuineen, kimmeltävät korkokengät ja hileiset puhelimen kuoret. Kaikkien meidän onneksemme Janne oli tehokas shoppaaja. Ostoshysterioissaan ja alennuksien kiillot silmissään hän osti t-paidan, shortsit, lippiksen ja alushousuja. Janne on perheemme oikea himoshoppaaja!

Koska nälkä kurni vatsoissamme, kurvasimme hotellireitin varrella siintävään maailman suurimpaan viihde-Mäkkäriin. Jenkkitapaan meillä oli tietenkin alennuskuponkeja, joten ostimme kolme tavallista ateriaa ja saimme ilmaiseksi kolme lasten ateriaa. Juoma-automaatit olivat meille viikareille taivas, sillä niissä oli yli sata erilaista makua. Äiti kaappasi itselleen vadelmaista Spriteä, Janne tavallista ja Linnea vettä. Me pojat maistoimme sivussa olevan juoma-automaatin vieressä mukien kanssa innoissamme hypettäen jokaikistä makua. Pahimmat maut olivat inkivääriset ja kotikaljamaiset maut ja parhaimmat vaniljaisen marjaisat Fantat ja Dr. Pepperit. Kuten arvata saattoi, Mäkkärin valtavassa yläkerran peliluolissa ja kiipeilyputkiloissa vierähtikin sitten reilut puolitoista tuntia.

Yritimme ajaa hotellin alueelle, mutta vartijamies käännytti meidät eri reitille. Emmekö sittenkään olleet löytäneet kartturista huolimatta oikeaan hotellin Sheraton Vistana Resortiin? Oli jo pimeä, kun saavuimme aikamoisen hotellikompleksin pihalle. Hotellin ensimmäinen osuus nimestä oli kuitenkin sama kuin meillä oli omissa papereissamme, mutta vielä respan jonossa seistessämme emme olleet ihan varmoja, löytyisikö pihan perältä salaperäinen resorttimme. 

Aikuiset saivat hirmuisen kasan papereita, alennuskuponkeja, karttoja, päiväohjelmia ja muita lippulappusia sekä dollareita hotellin palveluihin käytettäväksi, joten ilmeisesti olimme löytäneet kotiin. Meidän huoneemme oli 723 ja sinne piti vielä lähteä autolla ajelemaan. Meidän viikareiden yllätykseksi saimme vilkkuvan Frozen-taikasauvan sekä kaksi StarWars-valomiekkaa matkaamme jouduttamaan. Saavuttuamme kahdeksan hengen hotellihuoneeseemme etsimme sieltä ensin kaikki huoneet ja ihastelimme valtaisia makuuhuoneitamme, omaa keittiötämme, suurta olohuonettamme, kolmea telkkariamme, omaa parvekettamme sekä kahta kylpyammettamme, joista toinen oli jokin terapia-allas. Tavarat kolmannen kerroksen huoneistoomme raahattuamme lähdimme käyskentelemään hotellin alueelle, josta löysimme ainakin neljä uima-allaskeskittymää ja jokaisesta oman viihde- ja harrastekeskuksensa. Osa altaista oli auki yhteen asti yöllä, mutta vinkumisesta huolimatta emme tänä yönä päässeet enää polskimaan. 

Matkan varrella kuuntelimme yöllisiä villieläinten ääniä ja pohdimme, mitä eläimiä mahtaa elää hotellirakennusten välisissä pienissä lammissa. Yöllä äiti sitten heräsikin Jannen kolisteluun, kun Janne tutustui oman makuuhuoneensa pimeyteen unissaan kävellen ja selvästi jotakin tunkeilijaa käskyttäen.