Vesipedot Aquatica-vesipuistossa ja välipäivä voimia keräillen

Meidät viikarit kiskottiin aikaisin ylös sängyistä, ja uikkareihin pukeutumiskäsky kaikui käytävillä. Riensimme innokkaina hotellin omalle aamupalalle, jotta saisimme varmasti loistolaukauksen tähän päivään. Emme tosin tienneet, olimmeko suuntaamassa ani varhain uima-altaille vai oliko luvassa jotakin jännittävämpää. Janne sääti taas aamupalalla ja tilaili meille ekstramaitoja murokulhojen viereen. Olemme tulleet siihen tulokseen, että Jannella menee nälkäisenä jokin selviytymismoodi päälle ja ilmeisesti myös elintoiminnot laskevat.

Pääsimme lähtemään hyvissä ajoin eteenpäin tiukan aikataulutuksen johdosta, joten kartturi ohjeisti auton keulan kohti määränpäätä, ja me takapenkin matkustajat arvailimme matkan edetessä, mihin matka päättyisi. Moottoriteiden ja ulosmenoramppien jälkeen saavuimme isolle parkkipaikalle, jonka vartijalle pulitimme 25 dollaria parkkeerausmaksua. Sitten vain vesipullot kantoon ja portteja kohti. Huomasimme olevamme muutamien sipsimurustemme kanssa eväiden suhteen aivan aloittelijoita, sillä takana odottelevalla miehellä oli pieni kylmälaukullinen vesipulloja ja niiden päällä noin 30 pientä sipsipussia ja yksittäispakattuja jättikeksejä.

Heitimme ylimääräiset kamamme vauhdilla lokeroon ja menimme juoksujalkaa heti ensimmäiseen korkeaan perheliukuun, jossa koko pesueemme pääsi jättiläismäiseen renkaaseen matkaamaan kohti hurjaa pudotusta ensin putkessa kieppuen. Se oli ihanan kutkuttavaa! Seuraavaksi mittelimme vauhtiajoissa vatsallaan mattojen päällä maaten ja alas vesiliukua surffaten. Tietysti oli sanomattakin selvää, että rämäpää-Konsta voitti. (Äiti ei tosin tätä liukua tässä vaiheessa laskenut, joten perheemme nopeuslaskija oli vielä ratkomatta.)

Meillä oli kiire, sillä jonot kasvoivat ja kasvoivat kovaa vauhtia. Kävimme laskemassa suositun liu`un, jossa laskettiin putkessa delfiinien keskellä. Me pojat hieman pelottelimme muita kertomalla, kuinka vesiputkeen voisi juuttua vesieläinten keskelle. Lasku oli sen verran nopeasti ohi, etteivät aikuiset olleet ehtineet huomata yhtäkään delfiiniä laskiessaan. Etenimme seuraavaan hurjimmasta hurjimpaan liukuun puiston toiseen päähän Jannen ja Linnean odotellessa alhaalla. Kipusimme yhä korkeammalle ja korkeammalle niin, että äitiä alkoi jo hieman heikottaa pudotuksen korkeus. Eikä siinä sitten ollutkaan vielä kaikki! Ylhäällä meidät survottiin yksitellen pieniin kapseleihin seisomaan jalat ja kädet ristissä. Oli vallan mukavaa seurata meitä edellä jonottaneiden ilmeitä, kun lattialuukku kapselin alta avautui ja jokainen pudotettiin vuorotellen useampia metrejä pystysuorassa putkessa vettä syöksyvään vesiliukuun. Meidän vuorommekin tuli (liian) pian ja se oli sitten menoa…

Janne oli alhaalla äidin kauhistuksesta niin mehuissaan, että hänenkin oli tietysti pakko päästä putkeen. Tytöt lähtivät siis Lazy Riveriin ja me pojat uudemman kerran tuohon kammottavaan kapselikadotukseen. Huomasimme oitis Lazy Riveriin saavuttuamme, että virta oli todella voimakas ja vauhti kova. Vettä oli jotakuinkin Linnean kaulaan asti, mutta uhkarohkeasti vedimme virtaa noin 14 kertaa ympäri ilman pelastusliivejä. Haileikkien ja jahtauksen lomassa uimavalvojat huomauttivat Jannelle ehkä kahdesti sääntöjen rikkomisesta sekä vastavirtaan jumittamisesta ja uimisesta. Pojat käyttivät sumeilematta hyväkseen reunojen vesiboosteja päästäkseen pakoon nopeammin. Äitihai ei kunnolla voinut boostailla, sillä vesiryöppy repäisi häneltä aina myös uikkareita päältä…

Päivän aikana kävimme myös perinteisessä aaltoaltaassa, erilaisissa rengasliu`uissa, Twister-pyörityksessä, lasten alueella sekä uudemman kerran mm. nopeusajoissa (jotka äiti tietysti voitti). Jonot olivat pitkiä ja alas asti kiemurtelevia, joten meidän piti jonottaessamme suojautua ylimmistä porraskerroksista valuvilta varvassilsavesiltä. Yäk, yäk! Kuvat vesipuistoreissusta ovatkin näppärästi vielä jossakin laukun uumenissa vettä kestävän kameramme kätköissä.

Kun olimme pulikoineet aamuyhdeksästä iltapäiväneljään ja vetäneet välissä pussiruokintana sipsejä ja vettä ja kuvanneet GoPro-kameralla päivän tuoksinaamme, alkoivat alueella kaikua ukkosrintamasta varoittavat hälytykset ja evakuointikäskyt. Pahaksi onneksi olimme juuri hajaantuneet haileikkien tuoksinaan Boosty Riveriin. Konsta, äiti ja Linnea käskytettiin poistumisreitille välittömästi. Jannen oli pakko lähteä boostaamaan itseään kohti edellämme painelevaa Kasperi, joka luultavasti tultaisiin poistamaan joesta eri uloskäynnistä. Uimavalvoja ei kuitenkaan päästänyt Jannea uloskäynnin ohitse ja huuteli reunalta Jannelle käskyjä, joten Janne jäi vetämään ihmisiä turvaan vedestä ja virran pyörteistä. Noin kymmenen minuutin päästä 500 metrin pituisessa virrassa pyöri enää tyhjiä pelastusliivejä eikä Kasperia näkynyt rankkasateessa. Hetken kuluttua hymyilevä Kasperi kirmasi vesipuiston kävelykatuja pitkin luoksemme suu vaahdossa selittäen, kuinka hänet oli evakuoitu eri puolelle puistoa. Onneksi se oli Kasperi eikä äiti, sillä etsiskelisimme varmasti vieläkin vesipuistosta äitiä… Pääsimme lähtemään kohti kamojamme ja sateensuojaa. Vaikka olimme jo valmiiksi aivan märkiä, kylmä sade virtasi noroina selkäpiitämme pitkin meidän puikkelehtiessamme muiden tavoin kohti portteja. Autoon päästyämme kaasutimme seisomaan pitkiin jonoihin, sillä kaikki purkautuivat puistosta samanaikaisesti. Alla olevassa kuvassa tosin lähestymme jo kotihotelliamme.

Päätimme lähteä painelemaan vielä Disneyn Boardwalkille, sillä äiti oli googlaillut meille vielä kivaa tekemistä. Luulimme menevämme kuitenkin Disney Springsin ilmaiselle huvitus- ja kaupustelualueelle, mutta päädyimme isolle parkkialueelle, jonka vartija hieman ihmetteli meidän näyttäessämme Jannen ajokorttia vastineeksi sisäänpääsystä. Pian alueelle sukeltaessamme meille paljastui, että olimme Disney`n hotellivierasalueella. Kaikilla muilla näytti olevan myös Mikki-ranneke kourassaan, kun taas meidän tuli vältellä rannevilautuksia paljastumisen pelossa. Päätimme lähteä kiertämään aluetta ja isohkoa keskellä loiskaavaa järveä, jonka laidoilla oli matelijavaroituksia. Disney`n resorttialueella näytti olevan vaikka minkälaista touhua lapsille, ja meitä vastaan marssikin useampi merirosvojengi omien ohjaajiensa kanssa. Äiti ja Janne näyttivät tehneen päätöksen tästä lapsiparkkien luvatusta resortista, joten tulisimme varmastikin seuraavan reissun koittaessa suoraan tänne Disney`n alueelle… 

Pääsimme kuin varkain grillaamaan myös vaahtokarkkeja erään porukan peesissä. Katselimme silmät ymmyrkäisinä myös yhden miehen farssishowta: hän makasi piikkimatolla, jutteli hassuja ja lopuksi iski kananmunan päähänsä. Me salapoliisit olimme myös aivan varmoja, että näimme KFC-ravintolan perustajan Harland Sandersin eräällä parvekkeella. Juttu oli tosin hieman erikoinen, sillä eversti Harland on syntynyt jo vuonna 1890 ja hän kuolikin vuonna 1980.

Kotiin päästyämme söimme ensin maistuvaa spagettiateriaa huoneistossamme. Konsta tosin maisteli ensin koiranmuonapurkkinsa sisältöä ja kallistui sitten hänkin spagettiin. Spagetin jälkeen kruunasimme illan pelaillen ja karkkeja napostellen.

Seuraavana päivänä pidimme välipäivää rentoutuen kotihotellimme altailla ja shoppailimme Universalin liput seuraavaksi päiväksi. Saimme tavalliset liput viidelle kätevään tarjoushintaan 484 dollarilla yhdeksi päiväksi, vaikka listahinta olisikin ollut näin sesonkiaikana jotakuinkin 700 dollaria meille kaikille yhteen puistoon. Emme malttaisi millään odottaa huomista!

Iltajännityksen kourissa pääsimme kuitenkin vihdoin Disney Springsiin, jossa meille syötettiin myrkytettyjä omenoita. Näimme myös autoja, jotka ajelivat vedessä ja nousivat sulavasti rantaan renkaat vettä valuen. Olisimme halunneet poimia mukaamme Yodan kotiin vietäväksi.