Paahteinen päivä altailla ja kotioloissa

Aamusella nautiskelimme omassa huoneistossamme aamupalaksi Reeses-muroja, leipää juustolla, kinkulla, kurkulla ja tomaatilla, jogurttia, mehua ja kahvia. Lähdimme kurkistamaan vieressä valuvaan lammikkoomme, jonka asukit näimme näin päivänvalossa eilisiltaa paremmin. Meidän rannassamme lymyili ainakin valtavia kaloja ja kaksi kilpikonnaa, joita olisimme oitis halunneet ruokkia. Kasperi tiputti kenkänsä lampea ympäröivän altaan sisäpuolelle, joten hän pääsi tekemään tuttavuutta tarkemmin lammen eläimistön kanssa. Me muut arvuuttelimme Kasperin hakiessa kenkiään, kuinkakohan nopeasti alligaattori mahtaisi uida veden alla siten, että sitä ei havaittaisi…

Lähdimme uimakamat mukanamme kävelemään kohti ensimmäisiä altaita, jonne matkaa oli jokseenkin puolisen kilometriä. Paahtavassa miltei 40 asteen helteessä tämänkin matkan taittaminen vaatii uskomatonta tahdikkuutta ja päättäväisyyttä. Marssimme siis nopeasti vaateparret pois heitettyämme vesileikkeihin ja sukeltelemaan. Vesi oli ihanan lämmintä, ja jopa kylmää vettä inhoava äiti oli polskimassa. Me viikarit löysimme vähän ostosteltavaa tietysti myös allasalueelta. Konsta osti uimaveteen tarkoitetun jenkkifutispallon muutamalla dollarillaan ja Linnea lentopallon. Kasperi tietysti nautti muiden ostamien pallojen hyödyistä. Osallistuimme myös piraattialtaassa merenneitojen ja merirosvojen hurvittelukisoihin, joista saimme palkinnoiksi avaimenperiä ja sormuksia.

Muutaman tunnin päästä alkoi nälkä kurista suolissamme, ja etujoukot äiti ja Kasperi lähtivät viereisen kaupan kautta asumukseemme ruuanlaittopuuhiin. Onneksi Kasperi sai kaupassa ensinälkään ilmaisen banaanin, jotta äidin vesishoppailusta tulisi jotakin, eivätkä kuuma ilma ja nälkä kaataneet Kasperia. Kun me muut saavuimme nälkäisinä kotiin, äidin loihtima pasta carbonara oli ehkä parasta syömäämme ruokaa pitkään aikaan. Tässä vaiheessa päivää jo huomasimme, että Janne oli ilmeisesti raaputellut pois äidin lotraamat loistoaurinkorasvaukset, sillä hän oli muuttunut vaaleanpunaiseksi selästä ja hartioilta. 

Koska taivas täyttyi pilvillä ja trooppinen sade piiskasi kattoa, lähdimme kurvailemaan suurruokaostoksille Walmartiin. Jannen oli pakko päästä grillaamaan asumuksemme viereisille grilleille illalla, sillä joku oli heittänyt hänen mukaansa grillaushaasteen aamupäivällä. Jannen mielestä nämä grillaajat kyllä vaikuttivat amatööreiltä grillin vieressä kuikuillessaan ja sapuskoja käristäessään. Meillä olikin siis miettiminen, millä herkkuruoilla päihittäisimme muut grillaajat pimeän tullen. Kuljimme kaikki noin sata Walmartin käytävää läpi, pomputtelimme palloja, katsoimme koulutarvikkeita, seikkailimme läpi urheilu- ja vaateosastojen ja kuolasimme suuhun pantavaa. Konsta oli erityisen viehättynyt neljännesdollarin maksavasta Supermiehen purkkilihapullista ja spaguannoksesta, joten hän sai kokeilueränsä. Äiti lappasi aikuisille kokeiluun myös erilaisia juustokakkupaloja ja meille riiviöille omenaviinereitä. Kärrymme alkoivat täyttyä myös 15 juomalitrasta, hodari- ja spagettiaineksista, grillauslihoista sekä aamu- ja iltapalatarvikkeista. Ostimme myös viisi litraa jäätelöä, joista kaksi litraa oli meidän poikiemme valitsemaa purkkajäätelöä. Kassoilla pakkauksemme herpaantui meille tarjotuista churroista, joten annoimme Jannen rauhassa hoidella maksupuolen ja äidin pakkauspuolen.

Kotona hotkaisimme ensinuolaisut jädeistämme ja voimme kertoa onnistumisista minttu- ja mansikkajäätelövalintojen suhteen, mutta äidin varoittelut korvissamme kaikuen ei purkkajäätelö sittenkään kohonnut edes lusikoitavien joukkoon. Onneksi meillä oli sitä nyt pakastin täynnä… Kasperi yritti epäonnekkaasti harhauttaa Jannea ostamaan omaa purkkajäätelöään halvalla ja hyvillä suosituksilla. Kasperi oli nieleskellyt oman jätskinsä seasta kymmenisen purkkapalaa, sillä hän ei jäätelön nimestä huolimatta uskonut jäätelön seassa olevan purkkapaloja. Nyt hän uskoi kuitenkin ummetuksen alkavan ja pelotteli tietysti asiasta myös Konstaa. Olisi pitänyt sittenkin valita suussa sulavaa Oreo-jätskiä!

Illan tullen annoimme kartturille kartan sekä ohjeistuksen uusista uima-allasapajista. Ryntäsimme autoon kukakin minkälaisessa varustuksessa uimalaseja, palloja, rasvoja ja juomia roikottaen. Ennen kuin kartanlukija oli edes paikantanut sijaintiamme kartalta, oli Janne Räikkönen jo ajellut harhaan ohjeiden mukaisesti. Saimme taas hyvää kuvamatskua, kun kävimme kääntymässä hotellin valkoisille ajoneuvoille tarkoitetulla alueella. Jonakin päivänä tulisimme tänne takaisin kaappaamaan golfauton. 

Vesi kirvoitti meistä sekamuotoisen hai- ja delfiiniperheen, jossa hai jahtasi meitä turvattomia delfiinejä vankilaan. Äiti oli tietysti paras hai, sillä hän ei saanut meitä kaikkia samaan aikaan kiinni, vaan pääsimme pelastamaan aina vankilasta muita delfiinejä. Varsinkin yksi delfiini leikki aikamoisen tosissaan pelastaessaan meitä hieman hitaampia lapsidelfiinejä. Aikuiset vaihtoivat osia ja Janne-hai oli tällä kertaa sen verran ketkumpi, että harhautuksista huolimatta hän sai vangittua meidät delfiinit yksitellen vankilaansa. Olikohan hänen mielestään siis mukavampaa uiskennella yksinäisenä haina, kun kukaan ei vieressä roikkunut, heittänyt pallolla päähän tai ulissut, jos ei päässytkään seuraavana härkäleikkiin selkään?

Illan pimeydessä Janne tutustui pihalla grilliinsä, ja lautasillemme ilmestyi paahdettuja kasviksia, maissia sekä hodareita. Konsta hotkaisi pikavauhtia kolme hotdogia, Kasperi kaksi ja Linnea yhden. Jannen pioneeri- ja insinööritaitoja oli myös koeteltu, sillä grillin sytytin tahi muu vekotin oli rikki, ja grilli puski vain kaasua, muttei kipinää. Kaupasta salamana haetut tulitikut pelastivat tilanteet ja näin Janne pääsi myös opastamaan suomalaista grillin sytytystä venezuelalaiselle kanssagrillaajalleen.

Kiitos kaikille blogin lukijoille! Blogin taustatilastoista selviääkin, että uusia lukijoita on koukuttunut mukaan uusista osoitteista 😉