Hurjapäät Universalin studioilla

Uunituoreet liput taskuissamme lähdimme suuntaamaan aamulla jo puoli kahdeksan maissa kohti Universalin studioita. Parkkipaikkajonoista selviydyttyämme menimme puoliravia porteille, joille kertyikin hetkessä pitkät jonot. Universalin omilla hotelliasukeilla oli pääsy puistoon tuntia ennen meitä, joten tiesimme yhdeksältä porttien avautuessa, että jonoja olisi jo jonkin verran. Olimme tiedustelleet reittimme hyvin, jotta voisimme pyyhältää juosten ensimmäiseen hurjaan Rock it -vuoristorataan. Pahaksi onneksi muutama minuutti ennen porttien avautumista oli Linnean päästävä vessaan. Janne ja Linnea myöhästyivät siis ensimmäisestä kilpajuoksusta, äiti jäi survomaan reppuamme laitteen maksullisiin lokeroihin ja me pojat kiritimme itsemme single ridea pitkin suoraan vuoristorataan. Vaunut hinasivat itsensä ensin pystysuoraa seinämää ylös ja sitten alkoi kieputus pää alas- ja ylöspäin. Meno oli aikamoisen hurjaa ja näimme hyvää videomatskua pelokkaista ilmeistämme kyydin jälkeen kuvaruuduilta. Kun olimme juoksemassa jonojen ohi toista kertaa, näimme Jannen ja Linneankin pitkässä jonossa. Koska Janne oli myöhästynyt kännykkänsä lokeroittamisesta eikä laitteeseen päässyt puhelin taskussa, hän oli heittänyt oman luurinsa korkealle säilytyskaappien päälle. Äiti keksi kertoa, että tuskinpa Jannen puhelin ja pankkikortti olisivat enää palatessa tallella, sillä aika moni ihminen oli nähnyt Jannen tempauksen. Ihme ja kumma olikin, kun me tulimme laitteesta ja Janne teki näyttävän riipunnasta ylös heilautuksen kaappien päälle, että puhelin lojui vielä paikoillaan. Me pojat ehdimme käydä tässä puiston hurjimmassa vuoristoradassa yhteensä neljä kertaa heti aamun avaukseksi ja muut kävivät kahdesti.

Lähdimme kohti Mummy-sisävuoristorataa. Menimme suoraapäätä taas single ride -jonoon, josta ohitimme koko jonottavan porukan. Kasperi täytettiin ensimmäiseen vuoristoratavaunulliseen, Konsta toiseen ja loput porukasta kolmanteen. Musiikki oli vähän turhankin kovalla, kun me viiletimme läpi kirousten ja muinaisten kaivauksien. Jannen mielestä ehdottomasti mukavin kohta oli, kun me meinasimme palaa elävältä aidossa liekkimeressä. Lisäsydämentykytysten jälkeen ampaisimme Shrekin lumoihin katsomaan näytöstä isoon saliin. Etenimme määrätietoisesti laite laitteelta ja aina yksittäislinjoja käyttäen miltei ohi jonotusten. Harry Potterin Viistokuja kauppoineen ja sisävuoristoratoineen lumosi meidät, Simpsonien maailma oli odotusten ja muistikuvien mukainen ja Fast & Furious -seikkailu vei meidät Hollywoodin leffalavasteisiin hurjassa takaa-ajokohtauksessa.

Yhdeltä pidimme taukoa istuen Pelkokertoimessa, jossa kilpailijat joutuivat roikkumaan korkealla, heittelemään mustekaloja keinuriipunnasta kottikärryihin ja kiipeämään seikkailuradalla keltaisia Pelkokerroin-lippuja poimien. 

Tämän jälkeen riensimme mukavasti peläten kauhushowhun, jossa saimme oppia maskeerausten merkityksestä leffojen teossa. Muutaman vekottimien ja Men in Blackin alienin tapon jälkeen (äiti sai meistä korkeimmat ampumispisteet!) istahdimme eläinesitykseen katsomaan leffoissa esiintyvien eläinten temppuja. Esityksessä oli koiria useampikin sekä mm. minipossu, saukko, kissoja, haukka, kyyhkysiä, pienen strutsin näköinen otus ja piikkisika. Kun kello alkoi osoittaa neljää, haukkasimme Krusty Burgerista Simpsoneiden tapaan hampurilaisia. Janne katsoi kaiholla, kuinka jotkut miehet olivat päässet myös Moen baariin, mutta tällä kertaa Janne ei saanut liekehtivää oluttansa. 

Iltapäivän mittaan painelimme muutamiin laitteisiin toistamiseen, vaikka 3/5 kärsi vilkkuvalojen, tehosteiden ja kovien äänien jälkeen päänsärystä ja etovasta olosta. Olisimme halunneet ostaa Harry Potterin maailmasta kaikille meille viikareille taikasauvat, mutta aikuiset pitivät päänsä eivätkä suostuneet noihin upeisiin 55 dollarin taikasauvoihin. 

Kävimme kostoksi uudelleen katsomassa Pelkokerrointa uusine kilpailijoineen ja temppuineen, ja Konsta valittiin vesisuihkuttamaan kilpailijoita radalla. Hän sai upean tarran palkinnoksi siitä, että kuuluisi nyt Pelkokerroin miehistöön. Me muut olimme vain hieman kateellisia. Pelkokertoimen aikaan Janne ja Linnea käväisivät uudemman kerran myös Simpsoneiden elämyksessä. Päivä alkoi kääntyä iltaan ja hieman ennen seitsemää istahdimme katukivetyksen reunalle katsomaan paraatia, joka velloi ohitsemme. 

Päätimme vielä katsastaa ennen puistosta lähtöämme Minionien laitteen, sillä aiemmin siellä oli ollut 110 minuutin jonot. Onneksemme jonotusaika oli laantunut vain 45 minuuttiin, joten uskoimme vakaasti selviävämme suhteellisen vähäisellä jonotuksella. Taas kerran koukkasimme siis yksittäisajelijoiden jonosta kaikkien muiden ohitse. Konsta osti muistoksi Minionien juomapullon ja kahdeksan korvilla suuntasimme puistosta kohti autoa perin onnellisina ja väsyneinä.