Shoppailutaivas ja uusi asumus Orlandossa

Jokseenkin puhtaiden lakanoiden välistä herättyämme äiti ripitti meidät syömään hotellin aamupalalle, vaikka aamupala olisi minkälainen tahansa. Tällä kertaa tämän huonon Kissimmeen Super8-hotellin aamupala oli kaikista aamupaloista huonoin ikinä. Tarjolla oli kahvia, paahtoleipää, marmeladia ja kohmeisia pakastevohveleita. 

  

Siinä se sitten olikin… Jannekaan ei uskaltanut sanoa äidille mitään, vaikka häntä naurattikin koko ”aamiaisen” ajan. Hetken närpittyämme lähdimme pikavauhtia pulahtamaan uimassa ja sitten matkatavaroinemme Orlando International Premium Outletiin. 

Pikavauhti meillä kyllä olikin, mutta sitten kartturi veti 200 metrin päässä määränpäästämme kunnon pummin. Pääsimme kaikkien riemuksi katsastamaan moottoritietä kumpaankin suuntaan yhteensä yli 21 kilometriä. Olimme haltioissamme – myös nälkäinen ja todisteeksi videokuvattu ja -haastateltu Janne!

Parkkipaikan metsästys outletin pihapiiristä olikin omanlaisensa show. Monta riviä katsastettuamme saimme viimein vilkun päälle ja odottelimme vapautuvaa paikkaa, kun kurvin takaa kääntyi toinen auto suoraan törkeästi meidän paikallamme. Kuskimme meinasi käydä kuumana ilmastoinnista huolimatta. Onneksi muutaman rivin päässä joku oli juuri saapumassa ostoskassiensa kanssa autoonsa, jolloin äiti oli valmis kiiruhtamaan vaikka seisten vapautuvaan ruutuun, ja Jannekin lykkäsi hätävilkut päälle varmuuden vuoksi.

Hieman meitä viikareita piti pidätellä ennen ostostelun aloittamista, jotta rauhoittuisimme syömään Food Court -alueelle. Alueella oli maistiaisia vaikka millä mitalla, joten useamman liha- ja kanahammastikullisen jälkeen osasimme valita herkuista herkuimmat. Me viikarit löysimme ihan parhaat muonat: Linnea otti subin ja me pojat appelsiinikanaa nuudeleilla. Annoimme armollisesti myös äidin ruokailla lautasiltamme, koska annoskoot olivat valtaisia. Onneksi Janne sentään jaksoi syödä itse oman appelsiinikanansa ja mehevän lihan lautasensa. Jakaannuimme kahteen porukkaan ja sovimme ensimmäisen tapaamisemme tunnin päähän, mutta huomasimme oitis, ettei tässä aikataulussa ehtisi vielä shopata kuin toisen käden kasseja täyteen. Ehdimme käydä ensimmäisen tunnin aikana katsastamassa valikoimat Columbian, Adidaksen, Reebokin, Niken, Puman, Polon, Hilfigerin, Bossin, Leviksen, Conversen, Calvin Kleinin, Sketchersin, Footlockerin, Timberlandin, Northfacen ja Gapin myymälöissä sekä Lindtin suklaamyymälässä. Kiirettä piti 36 asteen helteessä! 

Saavuimme kohtaamispaikalle Calvin Kleinin lompakoita, hupparia ja lippistä sekä Conversen t-paitoja rikkaimpina. Kasperilla oli tässä vaiheessa jäljellä matkansa käyttörahoista 62 dollaria ja Konstalla 81 dollaria. Pohdimme, kuinka paljon uskaltaisi vaateihanuuksia shoppailla, jotta rahaa jäisi vielä jätskeihin ja muihin herkkuihinkin matkan aikana. Linnea ja Janne eivät olleet ehtineet koluta vasta kuin muutaman paikan koulureppua etsiessään. Nakkasimme kurkkuun itsetehtyä sitruslimpparia ja jatkoimme kierrosta ilmastoiduissa putiikeissa.

Ensimmäisenä alkoi hyytyä äiti, ja hän oli jo muutaman muun paikallisen lapsen tavoin valmis heittäytymään ostosparatiisin hierontatuoleille tai hätätapauksessa myös jonkin viilennetyn myymälän lattialle. Me pojat lykkäsimme äidin roposia limppariautomaattiin ja kannustimme häntä jatkamaan shoppailua. Äiti löysikin sitten hyvää pelkokerroinmatskua ja osti meille kotiin rapeita ja maustettuja heinäsirkkoja tulevaisuuden varalle... Neljän maissa äiti eli jo toivossa, että pääsisimme lähtemään kohti seuraavaa hotelliamme, mutta tässä vaiheessa Janne ei ollut vielä lainkaan ehtinyt katsoa omia tulevia ostoksiaan. Linnea oli löytänyt itselleen kimaltelevan repun eväslaukkuineen, kimmeltävät korkokengät ja hileiset puhelimen kuoret. Kaikkien meidän onneksemme Janne oli tehokas shoppaaja. Ostoshysterioissaan ja alennuksien kiillot silmissään hän osti t-paidan, shortsit, lippiksen ja alushousuja. Janne on perheemme oikea himoshoppaaja!

Koska nälkä kurni vatsoissamme, kurvasimme hotellireitin varrella siintävään maailman suurimpaan viihde-Mäkkäriin. Jenkkitapaan meillä oli tietenkin alennuskuponkeja, joten ostimme kolme tavallista ateriaa ja saimme ilmaiseksi kolme lasten ateriaa. Juoma-automaatit olivat meille viikareille taivas, sillä niissä oli yli sata erilaista makua. Äiti kaappasi itselleen vadelmaista Spriteä, Janne tavallista ja Linnea vettä. Me pojat maistoimme sivussa olevan juoma-automaatin vieressä mukien kanssa innoissamme hypettäen jokaikistä makua. Pahimmat maut olivat inkivääriset ja kotikaljamaiset maut ja parhaimmat vaniljaisen marjaisat Fantat ja Dr. Pepperit. Kuten arvata saattoi, Mäkkärin valtavassa yläkerran peliluolissa ja kiipeilyputkiloissa vierähtikin sitten reilut puolitoista tuntia.

Yritimme ajaa hotellin alueelle, mutta vartijamies käännytti meidät eri reitille. Emmekö sittenkään olleet löytäneet kartturista huolimatta oikeaan hotellin Sheraton Vistana Resortiin? Oli jo pimeä, kun saavuimme aikamoisen hotellikompleksin pihalle. Hotellin ensimmäinen osuus nimestä oli kuitenkin sama kuin meillä oli omissa papereissamme, mutta vielä respan jonossa seistessämme emme olleet ihan varmoja, löytyisikö pihan perältä salaperäinen resorttimme. 

Aikuiset saivat hirmuisen kasan papereita, alennuskuponkeja, karttoja, päiväohjelmia ja muita lippulappusia sekä dollareita hotellin palveluihin käytettäväksi, joten ilmeisesti olimme löytäneet kotiin. Meidän huoneemme oli 723 ja sinne piti vielä lähteä autolla ajelemaan. Meidän viikareiden yllätykseksi saimme vilkkuvan Frozen-taikasauvan sekä kaksi StarWars-valomiekkaa matkaamme jouduttamaan. Saavuttuamme kahdeksan hengen hotellihuoneeseemme etsimme sieltä ensin kaikki huoneet ja ihastelimme valtaisia makuuhuoneitamme, omaa keittiötämme, suurta olohuonettamme, kolmea telkkariamme, omaa parvekettamme sekä kahta kylpyammettamme, joista toinen oli jokin terapia-allas. Tavarat kolmannen kerroksen huoneistoomme raahattuamme lähdimme käyskentelemään hotellin alueelle, josta löysimme ainakin neljä uima-allaskeskittymää ja jokaisesta oman viihde- ja harrastekeskuksensa. Osa altaista oli auki yhteen asti yöllä, mutta vinkumisesta huolimatta emme tänä yönä päässeet enää polskimaan. 

Matkan varrella kuuntelimme yöllisiä villieläinten ääniä ja pohdimme, mitä eläimiä mahtaa elää hotellirakennusten välisissä pienissä lammissa. Yöllä äiti sitten heräsikin Jannen kolisteluun, kun Janne tutustui oman makuuhuoneensa pimeyteen unissaan kävellen ja selvästi jotakin tunkeilijaa käskyttäen.