Hiivimme aamupalalle huoneestamme, kun kummitäti veteli vielä sikeitä. Aamiaisella oli tänään muhennosmaisia riisilättänöitä kahden eri tulisen kastikkeen kanssa. Äiti naposteli niitä kyllä oikein into piukassa, mutta meille ei oikein maistunut. Onneksi tarjolla oli myös paahtoleipää ja äidin raahaamaa hapankorppua. Kun tulimme takaisin murkinoimasta, herätimme kummitädinkin ja suuntasimme nettiravintolaamme. Viihdyimme jopa yli tunnin ravintolassa mango-, mansikka- ja banaanilasseja imeskellen, sillä äidin ja kummitädin piti päivittää itsensä uutiskartalle ja vähän viestitellä. Meitä se ei haitannut, koska pelasimme tabletilla ja katsoimme futaa telkkarista. Kasperi päätti ruokkia masuansa suoraan läpi paidan ja kaatoi vahingossa lassinsa suoraan kaula-aukosta sisään. Suunnitellun toriretken sijaan lähdimmekin pesu- ja paidanvaihtopuuhiin hotellille.
Operaatio putsauksen jälkeen kysyimme hotellin respasta ohjeet lauantain torille pääsemiseksi. Tällä kertaa emme aikoineet eksyä... Ulkona paahteinen ilma löi kasvoille, ja olimme läkähtyä jo sadan metrin jälkeen. Määrätietoisesti kuitenkin jatkoimme matkaa kohti toria. Kymmenen minuutin talsinnan jälkeen emme vielä olleet perillä, vaikka vesipullotkin oli jo juotu tai kaadettu päähän, mutta näimme onneksi viilentävän keitaan, ilmastoitu Kentucky Fried Chicken (ja ainoa laatuaan täällä Goalla). Päätimme, että taisikin olla jo lounasaika. Hyvä tuurimme jatkui, sillä kanahamppariannosten jälkeen näimme torin kutsuvan meitä vain sadan metrin päässä. Uskalsimme ylittää tienkin naurettavan vaivattomasti Mumbaihin verrattuna.
Tori koostui autotien varrelle kannetuista kojuista ja kankaista, joiden päällä ihmiset myivät vihanneksia, hedelmiä ja erilaisia tavaroita. Pääsimme muutaman kojun eteenpäin, kunnes vastaamme tuli futapelivermeiden myyntitiski. Myynnissä olikin vaikka mitä väriä vaikka mistä joukkueesta - ilmeisesti myös sellaisia värejä, joita ei oikeasti ole edes ikinä ollut joukkueilla
käytössään... Siinä paitoja hiplailtuamme ja katseltuamme, halusimme toki tehdä kaupat. Yritimme kysyä, olisiko myyjällä Neymarin paitoja, mutta myyjä tiesi vain Messin. Päättelimme, että hän
kannatti kiivaammin kriketin mestareita. Konsta osti Chelsean sinisen pelipaidan ja Kasperi Brasilian. Ilmeisesti paikalliset 16-vuotiaat käyttävät joko napapaitoja tai ovat 130-senttisen kokoisia, sillä meille kaivettiin pinoista aivan sopivat 16-vuotiaiden paidat. Paitaostosten jälkeen me pojat olimmekin jo aivan valmiit lähtemään, mutta äiti ja kummitäti maanittelivat meidät vielä alueen läpi lupaamalla KFC:n punaisesta paratiisista kaupan päälle vielä smoothiet.
Raikkaita juomia imeskellessämme vaelsimme autotien reunaa kohti rantaa. Viimein ihanan raikas rantatuuli tavoitti meidät, ja kiiruhdimme loppumatkan. Aallot pauhasivat entistäkin kovemmin, mutta rannalla tuntui sentään viileämmältä. Konsta olikin jo heittänyt paitansa ja sandaalinsa hiekkaan ja hän juoksi kohti viilentävää 29-asteista merivettä. Edes äidillä ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia ja vilunväristyksiä seistessään kolmatta tuntia vedessä. Kummitäti ja kamamme piiritettiin samantien kuvaajien toimesta. Vaihdoimme siis taktiikkaa edellisestä päivästä, koska paparazzit kävivät tänään aikaisempaa kiivampina. Seisommekin (tai me pojat oikeasti makasimme, olimme
meritähtiä, suojasimme, heittäydyimme ja kierimme) koko rasvatun ryhmän voimin aalloissa sandaalit remmitettyinä kiinni repuissa. Kummitäti oli hyvä merimerkki, sillä häntä edemmäs ei saanut pulahtaa. Kun pärskeet heittivät meitä kohti rantaa ja imivät meitä mukaansa, oli kummitädin jalkoihin hyvä takertua. Muutaman kerran aallot heittivät kummitädin jalkoihin myös muutaman pienen intialaismiehen (pohdimme, mahtuisivatko hekin menemään kummitädin jalkojen välistä) ja kerran yksi turbaanipäinenkin mies yritti takertua virran voimasta kummitätiin. Äiti lähinnä räkätti vieressä ja yritti itse olla kaatumatta ja kastelematta kaikkia kamojemme. Tuo hymyilevä ja ratkiriemukas turbaanipäinen yritti saada meitä poikiakin mukaan käsipohjaleikkiin syvemmälle, mutta äiti ei antanut mennä niin syvälle. Lisäksi miehen vyötäisille oli kiedottu naru, josta roikkui puukko, joten äidin mielestä mies ei ehkä olisi ollut meille ihan parasta leikkiseuraa. Kummitäti kyllä valotti meitä, että puukko oli luultavasti tylsä ja se kuului kantajansa perinteiseen asuun.
Lähtiessämme rannalta ostimme paahdetut maissit rantakadulta. Valkoinen kulkulehmä oli samassa
jonossa ja meistä oli hauskaa, kun lehmällekin annettiin maissia. Toinen lehmä oli pää roskiksessa syömässä ja samalla kolmas lehmä nuoli sen pyllyä, yäk! Olisittepa nähneet tuon kolmannen lehmän karmivan irvistyksen (näköjään pylly oli jäänyt pyyhkimättä...) Vaikka olikin jo auringonlaskun aika, ilma oli vielä kovin kuuma. Hoilasimme kotimatkallamme laulua:
Intiassa kuukin on kuumempi, oo-hiio-hei!
Kuin aurinko meillä mutta suurempi, oo-hiio-hei!
Linnut siellä paistuvat lennossa, oo-hiio-hei!
Voi siellä myydään pulloissa, oo-hiio-hei!
Oo-hiio-hei...
Hotelliin päästyämme alkoivat vilkkuvat sähkökatkot, joihin onneksi olimme varautuneet tasku- ja
otsalampuin. Kummitädin lähetimme Shoklun kanssa yönselkään, mutta itse jäimme nauttimaan pimeydestä ja yön äänistä taskulamppujen loisteessa.
Operaatio putsauksen jälkeen kysyimme hotellin respasta ohjeet lauantain torille pääsemiseksi. Tällä kertaa emme aikoineet eksyä... Ulkona paahteinen ilma löi kasvoille, ja olimme läkähtyä jo sadan metrin jälkeen. Määrätietoisesti kuitenkin jatkoimme matkaa kohti toria. Kymmenen minuutin talsinnan jälkeen emme vielä olleet perillä, vaikka vesipullotkin oli jo juotu tai kaadettu päähän, mutta näimme onneksi viilentävän keitaan, ilmastoitu Kentucky Fried Chicken (ja ainoa laatuaan täällä Goalla). Päätimme, että taisikin olla jo lounasaika. Hyvä tuurimme jatkui, sillä kanahamppariannosten jälkeen näimme torin kutsuvan meitä vain sadan metrin päässä. Uskalsimme ylittää tienkin naurettavan vaivattomasti Mumbaihin verrattuna.
Tori koostui autotien varrelle kannetuista kojuista ja kankaista, joiden päällä ihmiset myivät vihanneksia, hedelmiä ja erilaisia tavaroita. Pääsimme muutaman kojun eteenpäin, kunnes vastaamme tuli futapelivermeiden myyntitiski. Myynnissä olikin vaikka mitä väriä vaikka mistä joukkueesta - ilmeisesti myös sellaisia värejä, joita ei oikeasti ole edes ikinä ollut joukkueilla
käytössään... Siinä paitoja hiplailtuamme ja katseltuamme, halusimme toki tehdä kaupat. Yritimme kysyä, olisiko myyjällä Neymarin paitoja, mutta myyjä tiesi vain Messin. Päättelimme, että hän
kannatti kiivaammin kriketin mestareita. Konsta osti Chelsean sinisen pelipaidan ja Kasperi Brasilian. Ilmeisesti paikalliset 16-vuotiaat käyttävät joko napapaitoja tai ovat 130-senttisen kokoisia, sillä meille kaivettiin pinoista aivan sopivat 16-vuotiaiden paidat. Paitaostosten jälkeen me pojat olimmekin jo aivan valmiit lähtemään, mutta äiti ja kummitäti maanittelivat meidät vielä alueen läpi lupaamalla KFC:n punaisesta paratiisista kaupan päälle vielä smoothiet.
Raikkaita juomia imeskellessämme vaelsimme autotien reunaa kohti rantaa. Viimein ihanan raikas rantatuuli tavoitti meidät, ja kiiruhdimme loppumatkan. Aallot pauhasivat entistäkin kovemmin, mutta rannalla tuntui sentään viileämmältä. Konsta olikin jo heittänyt paitansa ja sandaalinsa hiekkaan ja hän juoksi kohti viilentävää 29-asteista merivettä. Edes äidillä ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia ja vilunväristyksiä seistessään kolmatta tuntia vedessä. Kummitäti ja kamamme piiritettiin samantien kuvaajien toimesta. Vaihdoimme siis taktiikkaa edellisestä päivästä, koska paparazzit kävivät tänään aikaisempaa kiivampina. Seisommekin (tai me pojat oikeasti makasimme, olimme
meritähtiä, suojasimme, heittäydyimme ja kierimme) koko rasvatun ryhmän voimin aalloissa sandaalit remmitettyinä kiinni repuissa. Kummitäti oli hyvä merimerkki, sillä häntä edemmäs ei saanut pulahtaa. Kun pärskeet heittivät meitä kohti rantaa ja imivät meitä mukaansa, oli kummitädin jalkoihin hyvä takertua. Muutaman kerran aallot heittivät kummitädin jalkoihin myös muutaman pienen intialaismiehen (pohdimme, mahtuisivatko hekin menemään kummitädin jalkojen välistä) ja kerran yksi turbaanipäinenkin mies yritti takertua virran voimasta kummitätiin. Äiti lähinnä räkätti vieressä ja yritti itse olla kaatumatta ja kastelematta kaikkia kamojemme. Tuo hymyilevä ja ratkiriemukas turbaanipäinen yritti saada meitä poikiakin mukaan käsipohjaleikkiin syvemmälle, mutta äiti ei antanut mennä niin syvälle. Lisäksi miehen vyötäisille oli kiedottu naru, josta roikkui puukko, joten äidin mielestä mies ei ehkä olisi ollut meille ihan parasta leikkiseuraa. Kummitäti kyllä valotti meitä, että puukko oli luultavasti tylsä ja se kuului kantajansa perinteiseen asuun.
Lähtiessämme rannalta ostimme paahdetut maissit rantakadulta. Valkoinen kulkulehmä oli samassa
jonossa ja meistä oli hauskaa, kun lehmällekin annettiin maissia. Toinen lehmä oli pää roskiksessa syömässä ja samalla kolmas lehmä nuoli sen pyllyä, yäk! Olisittepa nähneet tuon kolmannen lehmän karmivan irvistyksen (näköjään pylly oli jäänyt pyyhkimättä...) Vaikka olikin jo auringonlaskun aika, ilma oli vielä kovin kuuma. Hoilasimme kotimatkallamme laulua:
Intiassa kuukin on kuumempi, oo-hiio-hei!
Kuin aurinko meillä mutta suurempi, oo-hiio-hei!
Linnut siellä paistuvat lennossa, oo-hiio-hei!
Voi siellä myydään pulloissa, oo-hiio-hei!
Oo-hiio-hei...
Hotelliin päästyämme alkoivat vilkkuvat sähkökatkot, joihin onneksi olimme varautuneet tasku- ja
otsalampuin. Kummitädin lähetimme Shoklun kanssa yönselkään, mutta itse jäimme nauttimaan pimeydestä ja yön äänistä taskulamppujen loisteessa.
Täällä on ollut tänään aurinkoinen päivä. Ja ensi viikon ennusteet lupaavat hyvän sään jatkuvan! Hyvää yötä! Toivottaa mummu
VastaaPoista