Heräsimme tietysti aamutuimaan siinä seitsemän kieppeillä, jottemme myöhästyisi lentokoneesta. Isiä taisikin aamuvirkuimpana jännittää eniten, joten lähetimme hänet shoppailemaan. Äidillä jatkui pakkauksen kuumalinja kummitädin kanssa meidän poikien rentoutuessa. Isin palattua kantamuksiensa kera ei hänen tarvinnut meitä kauaa maanitella kiivasluontoiseen Fifa-turnaukseen. Pikkuisen meillä tosin tuli kiistaa siitä, kumpi meistä joutuu ottamaan isin samaan joukkueeseen. Voitokas joukkue on nimittäin yleensä se vastapuoli...
Äiti vaan pakkasi ja pakkasi, mutta lopulta me sentään saimme herkullista päiväruokaa (isiltä). Välillä kuului myös äidin tuskastuneita huokauksia siitä, minne hän oli piilottanut jonkin hellemekkonsa, jota oli eilen kyllä kokeillut. Äidin suorittaessa arktisia kaivauksia isin sählymailalla sohvan ja sänkyjen alta tuli hänelle mieleen, olisikohan asialla ollut jälleen Konsta. Viimeksi, kun postimies toi vain Kasperille isomummon neulomat villasukat, Konsta piilotti sukat kateuksissaan aika kiperään jemmaan... Kaivauksista oli tosin sen verran hyötyä, että löytyi aika monta paritonta sukkaa. Vaikka äiti ei lopulta löytänytkään mekkoaan, vaikka oli jo purkanut kaikki pakaasitkin uudestaan, pääsimme sentään murkinoinnin jälkeen puntaroimaan laukkujamme. Kaikki vaatteet oli näköjään pääosin sullottu jokaisen omaan reppuun, jota pitää kuulemma itse jaksaa kantaa, jos mielii vaihtaa vaatteita seuraavan miltei neljän viikon aikana. Tämän lisäksi nappaamme (=raahaamme) mukaan ison tulipunaisen rinkan ja matkalaukun. Matkalaukusta tosin pyrimme eroon mahdollisimman pian - se nimittäin sisältää eväiden lisäksi vain lahjoitustavaraa paikalliseen lastenkotiin ja muita tuliaisia. Sapuskaa on varattu lähinnä junamatkalle Mumbai-Goa -välille, jonne puksutamme ensi keskiviikkona. Laskeskelimme pari kertaa laskuissa ensin seottuamme, että me pojat kannamme 9,5 kg, ja äiti antaa taidonnäytteen noiden aika tasan 50 kilon kantamusten kanssa ja muuttunee samalla rinkan väriseksi...
Kun kello koputteli jo miltei iltakuutta, pääsimme viimein matkaan. Olimme kentällä todellakin hyvissä ajoin ja isin sanoin jopa liian aikaisin. Lähtösetvittelyjen jälkeen me rullasimme perhoset vatsassa matkatavarakärryjen ja neljän repun kera pitkin kauppojen sopukoita ja pitkiä käytäviä. Konsta onnistui kaahaamaan jopa matkaan mukaan neljän istuttavan pitkän tuolirivistön, jotta voisimme ilmeisesti siinä välillä levähtää. Kummitädin naurusta ei meinannut tulla loppua, kun äiti yritti selvitellä tyhjästä ilmestyneen tuolirivistön, kärryn ja reppujen sekasotkua. Luultavasti samaisen rytäkän seurauksena alkoi äidin dödöpullo puskea nesteitään pihalle. Pääsimme kuin pääsimmekin hyvässä järjestyksessä takaisin portille ja aloittamaan lennon kohti Zurichiä.
Lento meni mukavasti, ja perillä osalla meistä oli jo veto lopussa. Kaivoimme siis ensimmäiset eväät esiin, söimme iltapalan sekä pesimme purukalustot ja äidin repun sisällön. Transit hotelliin päästäksemme olisi pitänyt taivaltaa vielä passintarkastukseen jonottamaan, joten muiden jatkolentojaan odottavien tavoin majoituimme jättisuuriin pyöriviin nojatuoleihin ja sohville, koska emme millään olisi jaksaneet kävellä enää tippaakaan eteenpäin. Äiti lupasi lukea naistenlehtiä sillä aikaa, kun me muut nukkuisimme, joten me puolestamme lupasimme herätellä sitten seuraavalla lennolla häntä vain syöpöttelyaikaan.
Äiti vaan pakkasi ja pakkasi, mutta lopulta me sentään saimme herkullista päiväruokaa (isiltä). Välillä kuului myös äidin tuskastuneita huokauksia siitä, minne hän oli piilottanut jonkin hellemekkonsa, jota oli eilen kyllä kokeillut. Äidin suorittaessa arktisia kaivauksia isin sählymailalla sohvan ja sänkyjen alta tuli hänelle mieleen, olisikohan asialla ollut jälleen Konsta. Viimeksi, kun postimies toi vain Kasperille isomummon neulomat villasukat, Konsta piilotti sukat kateuksissaan aika kiperään jemmaan... Kaivauksista oli tosin sen verran hyötyä, että löytyi aika monta paritonta sukkaa. Vaikka äiti ei lopulta löytänytkään mekkoaan, vaikka oli jo purkanut kaikki pakaasitkin uudestaan, pääsimme sentään murkinoinnin jälkeen puntaroimaan laukkujamme. Kaikki vaatteet oli näköjään pääosin sullottu jokaisen omaan reppuun, jota pitää kuulemma itse jaksaa kantaa, jos mielii vaihtaa vaatteita seuraavan miltei neljän viikon aikana. Tämän lisäksi nappaamme (=raahaamme) mukaan ison tulipunaisen rinkan ja matkalaukun. Matkalaukusta tosin pyrimme eroon mahdollisimman pian - se nimittäin sisältää eväiden lisäksi vain lahjoitustavaraa paikalliseen lastenkotiin ja muita tuliaisia. Sapuskaa on varattu lähinnä junamatkalle Mumbai-Goa -välille, jonne puksutamme ensi keskiviikkona. Laskeskelimme pari kertaa laskuissa ensin seottuamme, että me pojat kannamme 9,5 kg, ja äiti antaa taidonnäytteen noiden aika tasan 50 kilon kantamusten kanssa ja muuttunee samalla rinkan väriseksi...
Kun kello koputteli jo miltei iltakuutta, pääsimme viimein matkaan. Olimme kentällä todellakin hyvissä ajoin ja isin sanoin jopa liian aikaisin. Lähtösetvittelyjen jälkeen me rullasimme perhoset vatsassa matkatavarakärryjen ja neljän repun kera pitkin kauppojen sopukoita ja pitkiä käytäviä. Konsta onnistui kaahaamaan jopa matkaan mukaan neljän istuttavan pitkän tuolirivistön, jotta voisimme ilmeisesti siinä välillä levähtää. Kummitädin naurusta ei meinannut tulla loppua, kun äiti yritti selvitellä tyhjästä ilmestyneen tuolirivistön, kärryn ja reppujen sekasotkua. Luultavasti samaisen rytäkän seurauksena alkoi äidin dödöpullo puskea nesteitään pihalle. Pääsimme kuin pääsimmekin hyvässä järjestyksessä takaisin portille ja aloittamaan lennon kohti Zurichiä.
Lento meni mukavasti, ja perillä osalla meistä oli jo veto lopussa. Kaivoimme siis ensimmäiset eväät esiin, söimme iltapalan sekä pesimme purukalustot ja äidin repun sisällön. Transit hotelliin päästäksemme olisi pitänyt taivaltaa vielä passintarkastukseen jonottamaan, joten muiden jatkolentojaan odottavien tavoin majoituimme jättisuuriin pyöriviin nojatuoleihin ja sohville, koska emme millään olisi jaksaneet kävellä enää tippaakaan eteenpäin. Äiti lupasi lukea naistenlehtiä sillä aikaa, kun me muut nukkuisimme, joten me puolestamme lupasimme herätellä sitten seuraavalla lennolla häntä vain syöpöttelyaikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti