Aamusella Zürichissä äiti pääsi yllättämään kantamalla meidät uusille sohville, sillä meidät hätisteltiin nälkäisten aamuruokailijoiden tieltä. Kaiken kukkuraksi jatkoimme sikeästi hirsien vetämistä vielä parisen tuntia. Ylös meidät patisteltiin viimein kahdeksan maissa, jotta ehtisimme aamupesujen ja -palailujen jälkeen vielä suklaajahtiin. Yhteistuumin ostimmekin käsimatkatavarat täyteen Kinder-suklaata, jota lupasimme pyhästi olla sottaamatta ympäri vaatteita ja lentokonetta ennen Mumbaita.
Ostosten jälkeen oli lähtöporttimmekin ilmestynyt näyttötaululle, ja huomasimme sen sijaitsevan lentokentän E-osiossa. Taivallusmatka A-alueelta oli pitkä kuin nälkävuosi; välillä mentiin liukuhihnalla ja raahustettiin käytävillä, välillä sukellettiin junaan maan alle ja lopulta spurtattiin viimeiset 27 porttiväliä. Portilla leimattiin liput ja viisumit ennen koneeseen nousua. Meidän molempien poikien lentoliput hälyttivät punaista portilla, ja hetken aikaa äiti ja kummitäti näkivät itsensä jo sielujensa silmin juoksemassa samaa reittiä takaisin lippusotkun selvittelyn takia.
Lentokoneessa aika lensi siivillä. Meillä jokaisella oli oma ruutu, jota tuijotimme lähes taukoamatta. Ruoka oli kaikkien makuun, koska sitä tuli riittävästi ja se oli suomalaista. Pääruokana oli röstiperunaa, kanaa sekä herneitä. Palanpainikkeeksi saimme valita itse juomamme, jota Kasperi tilailikin itse onnistuneesti joka kerta, kun stuertti vain pyyhälsi ohitsemme. Välipalalla oli piirakkaa, jota äiti väitti lihapiirakaksi, mutta se näytti silti meistä epäilyttävältä. Jälkiruokana oli Mövenpickin herkkusorbettia.
Iranin yläpuolella lennellessämme hämmästelimme loputtoman kuivalta näyttävää ja asumatonta maata, joka vain jatkui ja jatkui tunti tolkulla. Kun tuli pimeää ja matkasimme edelleen Pakistanin ja Iranin yllä, kohtasimme aikamoisen ukkosmyräkän, jolloin meistä oli ihanaa tuijotella välkkyvää taivasta. Tässä vaiheessa äiti tosin vaihtoi ikkunapaikalta koneen keskiriville puristamaan kädensijoja. Loppuvaiheessa aikuisille jaettiin kaikenmoista täytettävää lippua ja lappua maahantuloon liittyen. Äidin piina jatkui siinä, pitäisikö hänen tunnustaa lippulappuihin pakanneensa mukaan retkimuonia, jotka sisälsivät lihaa...
Turvallisen laskeutumisen jälkeen tupsahdimme keskelle maahantulon kiemuroita. Äidiltä ja kummitädiltä vakavamieliset virkailijat ottivat sormenjäljet. Kummitädin sormenjälkiä oli mahdotonta saada, ja kummitäti joutuikin virumaan selvitystiskillä vaseliinipurkin kanssa aika kauan... Bongattuamme laukut hihnalta kiirastuli vain jatkui, sillä jouduimme läpivalaisuun lihoinemme päivinemme. Onneksi meiltä blokattiin röntgeniin vain käsimatkatavarat, ja salakuljettajien matka saattoi jatkua.
Aprikoimme, olikohan meitä kukaan vastassa hotellilta, mutta me reippaat pojat lupasimme myös kävellä perille asti, jos näin ei olisikaan. Kuski löytyi onnekkaan nopeasti läähättävän kuumasta ulkoilmasta ja piiskaavasta sateesta huolimatta. Tiesimme etukäteen, että köröttelymatkan hinta tulisi olemaan noin 20 euroa, joten äiti kysyi, kuinka kaukana hotelli olisi. Matkaa oli kuulemma parisen tuntia... Viiletimme matkaan ja tarkkailimme tiukasti ikkunasta Mumbain katuja. Kukaan ei malttanut nukkua, vaikka kello alkoi käydä puoltayötä. Hotellilla meidät vastaanotti komiteallinen porukkaa, joista yksi vastaanotti meidät, toinen ja kolmas raahasi nyssäkkämme, neljäs toi meille limutölkit ja vesipullot, viides hengaili muuten vain menossa mukana ja kuudes toivotti hyvät huomenet meille. Huoneessa napostelimme vaniljarinkeleitä ja Nutellaa, ja samalla bongasimme ikkunasta kadulla vipeltäviä rottia. Onneksi huoneemme on mukava, ja pääsimme kellahtamaan puhtaisiin lakanoihin pitkän päivän päätteeksi.
Ostosten jälkeen oli lähtöporttimmekin ilmestynyt näyttötaululle, ja huomasimme sen sijaitsevan lentokentän E-osiossa. Taivallusmatka A-alueelta oli pitkä kuin nälkävuosi; välillä mentiin liukuhihnalla ja raahustettiin käytävillä, välillä sukellettiin junaan maan alle ja lopulta spurtattiin viimeiset 27 porttiväliä. Portilla leimattiin liput ja viisumit ennen koneeseen nousua. Meidän molempien poikien lentoliput hälyttivät punaista portilla, ja hetken aikaa äiti ja kummitäti näkivät itsensä jo sielujensa silmin juoksemassa samaa reittiä takaisin lippusotkun selvittelyn takia.
Lentokoneessa aika lensi siivillä. Meillä jokaisella oli oma ruutu, jota tuijotimme lähes taukoamatta. Ruoka oli kaikkien makuun, koska sitä tuli riittävästi ja se oli suomalaista. Pääruokana oli röstiperunaa, kanaa sekä herneitä. Palanpainikkeeksi saimme valita itse juomamme, jota Kasperi tilailikin itse onnistuneesti joka kerta, kun stuertti vain pyyhälsi ohitsemme. Välipalalla oli piirakkaa, jota äiti väitti lihapiirakaksi, mutta se näytti silti meistä epäilyttävältä. Jälkiruokana oli Mövenpickin herkkusorbettia.
Iranin yläpuolella lennellessämme hämmästelimme loputtoman kuivalta näyttävää ja asumatonta maata, joka vain jatkui ja jatkui tunti tolkulla. Kun tuli pimeää ja matkasimme edelleen Pakistanin ja Iranin yllä, kohtasimme aikamoisen ukkosmyräkän, jolloin meistä oli ihanaa tuijotella välkkyvää taivasta. Tässä vaiheessa äiti tosin vaihtoi ikkunapaikalta koneen keskiriville puristamaan kädensijoja. Loppuvaiheessa aikuisille jaettiin kaikenmoista täytettävää lippua ja lappua maahantuloon liittyen. Äidin piina jatkui siinä, pitäisikö hänen tunnustaa lippulappuihin pakanneensa mukaan retkimuonia, jotka sisälsivät lihaa...
Turvallisen laskeutumisen jälkeen tupsahdimme keskelle maahantulon kiemuroita. Äidiltä ja kummitädiltä vakavamieliset virkailijat ottivat sormenjäljet. Kummitädin sormenjälkiä oli mahdotonta saada, ja kummitäti joutuikin virumaan selvitystiskillä vaseliinipurkin kanssa aika kauan... Bongattuamme laukut hihnalta kiirastuli vain jatkui, sillä jouduimme läpivalaisuun lihoinemme päivinemme. Onneksi meiltä blokattiin röntgeniin vain käsimatkatavarat, ja salakuljettajien matka saattoi jatkua.
Aprikoimme, olikohan meitä kukaan vastassa hotellilta, mutta me reippaat pojat lupasimme myös kävellä perille asti, jos näin ei olisikaan. Kuski löytyi onnekkaan nopeasti läähättävän kuumasta ulkoilmasta ja piiskaavasta sateesta huolimatta. Tiesimme etukäteen, että köröttelymatkan hinta tulisi olemaan noin 20 euroa, joten äiti kysyi, kuinka kaukana hotelli olisi. Matkaa oli kuulemma parisen tuntia... Viiletimme matkaan ja tarkkailimme tiukasti ikkunasta Mumbain katuja. Kukaan ei malttanut nukkua, vaikka kello alkoi käydä puoltayötä. Hotellilla meidät vastaanotti komiteallinen porukkaa, joista yksi vastaanotti meidät, toinen ja kolmas raahasi nyssäkkämme, neljäs toi meille limutölkit ja vesipullot, viides hengaili muuten vain menossa mukana ja kuudes toivotti hyvät huomenet meille. Huoneessa napostelimme vaniljarinkeleitä ja Nutellaa, ja samalla bongasimme ikkunasta kadulla vipeltäviä rottia. Onneksi huoneemme on mukava, ja pääsimme kellahtamaan puhtaisiin lakanoihin pitkän päivän päätteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti