Reipas konkkaronkka heräili aamusella hyvissä ajoin ehtiäkseen aamupalalle ennen starttaamista päivän retkille. Vakkaripöytäämme tai pikemminkin sen alle oli pesiytynyt muurahaisia, joten vaihdoimme paikkaa omaan ratkirauhaisaan seuraamme. Jatkoimme perinteistä suklaamuro-, meloni- ja paahtoleipälinjaamme sillä aikaa, kun äiti ja kummitäti taisivat tyhjentää erivärisistä laareista lautasilleen joka laatua. Kun navat olivat kuprullaan, olimmekin saaneet sähköpostitse jännittävät ohjeet:
- Umpikengät, säädylliset vaatteet ja saapuminen Churchgaten asemalle klo 9. Kontaktihenkilönne tunnistatte vaaleansinisestä kauluspaidasta (joita oli muuten joka neljännellä päällään).
Koska vettä satoi kaatamalla, jouduimme varustautumaan lenkkareiden sijasta crocseilla ja sadeviitoilla (no, olihan meillä tietty muitakin vaatteita). Näillä tamineilla hyppäsimme pirssiin ja löysimme kontaktihenkilömme juuri sovittuun aikaan. Juna-asema vaikutti meistä hyvin ruuhkaiselta, meluisalta ja aika likaiselta. Kummitäti oli varaillut meille Reality Tours -firman kautta parituntisen reippailun Dharavin slummiin. Dharavi sijaitsee kahden rautatielinjan välissä, ja siellä asuu arviolta 1-5 miljoonaa ihmistä. Slummi on hyvin organisoitu ja sen sisältä löytyy erilaisia osioita, kuten tehtaiden alue, leipomot, eri kansallisuudet ja uskonnot, vaatepuoli jne. Kuulemamme ja toivomme mukaan yli 80 % retkien hinnoista palaa takaisin alueen ja ihmisten hyväksi, sillä firman kaikki oppaat asuvat itse slummissa, ja firma tukee myös slummissa toimivaa koulutuskeskusta.
Aloitimme ajatuksia herättelevän, mielenkiintoisen ja vaikuttavan retkemme paikallisjunalla, jonka avoimista ovista vesi ryöppysi matkan aikana sisään. Onneksi meillä oli istumapaikat, ja opas vieressämme, jolta saimme jo etukäteen kuulla kaikenlaista matkanteosta ja perillä odottavasta
alueesta. Jäädessämme slummin reunalla junasta seuraamme lyöttäytyi myös toinen opas sekä kaksi
englantilaisturistia. Meidän viikareiden kanssa slummissa turvallisesti liikkuessa olisi kuulemma parasta, että opas olisi sekä retkueemme etu- että häntäpäässä.
Retkestä olisi niin paljon asiaa, ettei tämä koko internetti edes ehkä riittäisi, joten kerromme nyt vain muutamia paloja matkan varrelta. Ensin kävelimme tai oikeastaan loikimme (koska maassa oli
irtonaisia katukiviä(?), kangasriepuja, vettä ja siihen liuenneita kaikenlaisia cocktaileja, kuten sitä itseään tai jätteitä jne.) tiiviinä letkana kapeille kujille, joita ympäröivät erilaiset tiilistä ja pelleistä rakennetut hökkelit. Näimme pienissä huoneissa, kuinka muovista hakataan ja rouhitaan edelleen pientä silppua, joka kuivataan katoilla ja pakataan edelleen säkkeihin teollisuuden käyttöön. Näimme myös, kuinka alumiinia sulatetaan isommiksi blokeiksi ilman suojaimia ja samalla meille kerrottiin, kuinka tällainen työ sairastuttaa alumiinihöyryn takia. Kävimme myös nahkapajoilla, joissa tehtiin mm. isojen muotitalojen tilaamia lompakoita ja laukkuja karuissa oloissa. Työpajojen jälkeen siirryimme asuinalueille, jotka olivat hyvin erilaisia keskenään. Aikaisemmin slummiin tulleet
asuivat väljemmin isoimmissa rakennuksissa tai sellaisissa taloissa, jotka eivät kyllä Suomessa menisi ihan kaikkien laatuvaatimusten mukaan läpi. Oven virkaa saattoi toimittaa vain kuitenkin pala kangasta ja seinän paikalla oli pahvia, peltiä, tiiliä, pressua tai mitä milloinkin. Myöhemmin tulleiden alueella sähköjohdot oli kurottu noin 1,5 metrin korkeudelle, ja kapeaakin kapeammat kujat tekivät labyrinttimaisesti alueesta hyvin sokkeloisen. Tämän alueen tunnelmaa on hyvin vaikea selostaa, sillä sitä ei ikinä uskoisi. Aikuiset joutuivat kulkemaan kaksinkerroin kyyryssä noin 70 cm kapeilla kujilla. Talot tai pikimminkin pikkuruiset huoneet kätkivät sisäänsä kokonaisia perheitä. Huoneissa ei useinkaan ollut laisinkaan huonekaluja seinähyllyjä lukuun ottamatta. Palasimme pääkadulle, josta
näimme alueen oman sairaalan sekä yhden koulutuskeskuksista, jossa myös vierailimme. Kävimme pääkadulla kaupassa toisessa kerroksessa ja huidoimme edestämme rappusista varmasti satoja kärpäsiä päästäksemme ovelle asti. Slummin ihmiset sen sijaan vaikuttivat onnellisilta ja hyvin ahkerilta. Naapuruston yhteisöllisyys oli oppaiden mukaan eräs slummin parhaista piirteistä, vaikka elinolot olivatkin meidän mittapuun mukaan todella surkeat. Lopuksi näimme myös slummin
kaatopaikan ja ruukunvalajien työpisteet. Reality Toursin toimisto sijaitsee Dharavin slummissa, joten retkemme päättyi sinne. Oppaamme suoraan sanoen sulloivat meidät yhteen pieneen taksiin, jossa oli jo yksi paikallinen nainen, ne kaksi englantilaisturistia, kummitäti ja Konsta etupenkillä sylikkäin, äiti ja Kasperi takaluukussa oppaan kanssa... Ja kyllä meitä nauratti! Jatkoimme taksilta ajatuksia päät täynnä junalla edelleen hotellille, ja juna-asemakin vaikutti meistä jo ihan puhtoiselta. Retki slummiin oli hyvin opettavainen ja silmiä avaava kokemus.
Hotellissa piipahdettuamme lähdimme noin tunnin päähän KidZaniaan, joka olikin hyvin vastakohtainen aamupäivään verrattuna. Kidzania on meille viikareille suunnattu pienoiskaupunki, jossa tehdään töitä, saadaan palkkaa ja tuhlataan rahaa. Aloitimme työsarkamme hampurilaisbaarista, jossa oli pulaa kahdesta innokkaasta kokista. Väsättyämme burgerit saimme syödä ne palkaksi, nam! Värväydyimme seuraavaksi bensa-asemalle töihin, jossa tankkasimme ja kiillotimme autoja. Saimme yllemme tietysti komeat tankkaajapoikien vermeetkin. Tästä ansaitsimme kahdeksan KidZanian rahaa, jotka tuhlasimme suklaatehtaassa itsetekemiimme suklaalevyihin. Lähdimme rahankiilto (Kasperin) ja tuhlauskiilto (Konstan) silmissä sammuttamaan palomiehinä tulipaloa ja ajelemaan paloautolla, suklaamurotehtaalle linjastolle töihin ja kauppaan piippaamaan ja hyllyttämään ostoksia. Välillä meinasi tulla hieman ongelmia, kun äiti ja kummitäti eivät saaneet tulla mukaan eri työpaikoille, joten emme ymmärtäneet ihan kaikkia ohjeista. Onneksi emme sentään luulleet, että tulipaloa sammutetaan kerosiinillä, kuten eräs toinen lapsi...
Rankan työnteon jälkeen pirsseilimme jälleen takaisin koti-hotellille tekemään huomisia junavalmisteluja. Pakkaukset jatkuvat luultavasti yömyöhään, koska anivarhain sanomme Mumbaille heihei ja lyttäämme nenän kohti junan ikkunaa ja Goaa!
- Umpikengät, säädylliset vaatteet ja saapuminen Churchgaten asemalle klo 9. Kontaktihenkilönne tunnistatte vaaleansinisestä kauluspaidasta (joita oli muuten joka neljännellä päällään).
Koska vettä satoi kaatamalla, jouduimme varustautumaan lenkkareiden sijasta crocseilla ja sadeviitoilla (no, olihan meillä tietty muitakin vaatteita). Näillä tamineilla hyppäsimme pirssiin ja löysimme kontaktihenkilömme juuri sovittuun aikaan. Juna-asema vaikutti meistä hyvin ruuhkaiselta, meluisalta ja aika likaiselta. Kummitäti oli varaillut meille Reality Tours -firman kautta parituntisen reippailun Dharavin slummiin. Dharavi sijaitsee kahden rautatielinjan välissä, ja siellä asuu arviolta 1-5 miljoonaa ihmistä. Slummi on hyvin organisoitu ja sen sisältä löytyy erilaisia osioita, kuten tehtaiden alue, leipomot, eri kansallisuudet ja uskonnot, vaatepuoli jne. Kuulemamme ja toivomme mukaan yli 80 % retkien hinnoista palaa takaisin alueen ja ihmisten hyväksi, sillä firman kaikki oppaat asuvat itse slummissa, ja firma tukee myös slummissa toimivaa koulutuskeskusta.
Aloitimme ajatuksia herättelevän, mielenkiintoisen ja vaikuttavan retkemme paikallisjunalla, jonka avoimista ovista vesi ryöppysi matkan aikana sisään. Onneksi meillä oli istumapaikat, ja opas vieressämme, jolta saimme jo etukäteen kuulla kaikenlaista matkanteosta ja perillä odottavasta
alueesta. Jäädessämme slummin reunalla junasta seuraamme lyöttäytyi myös toinen opas sekä kaksi
englantilaisturistia. Meidän viikareiden kanssa slummissa turvallisesti liikkuessa olisi kuulemma parasta, että opas olisi sekä retkueemme etu- että häntäpäässä.
Retkestä olisi niin paljon asiaa, ettei tämä koko internetti edes ehkä riittäisi, joten kerromme nyt vain muutamia paloja matkan varrelta. Ensin kävelimme tai oikeastaan loikimme (koska maassa oli
irtonaisia katukiviä(?), kangasriepuja, vettä ja siihen liuenneita kaikenlaisia cocktaileja, kuten sitä itseään tai jätteitä jne.) tiiviinä letkana kapeille kujille, joita ympäröivät erilaiset tiilistä ja pelleistä rakennetut hökkelit. Näimme pienissä huoneissa, kuinka muovista hakataan ja rouhitaan edelleen pientä silppua, joka kuivataan katoilla ja pakataan edelleen säkkeihin teollisuuden käyttöön. Näimme myös, kuinka alumiinia sulatetaan isommiksi blokeiksi ilman suojaimia ja samalla meille kerrottiin, kuinka tällainen työ sairastuttaa alumiinihöyryn takia. Kävimme myös nahkapajoilla, joissa tehtiin mm. isojen muotitalojen tilaamia lompakoita ja laukkuja karuissa oloissa. Työpajojen jälkeen siirryimme asuinalueille, jotka olivat hyvin erilaisia keskenään. Aikaisemmin slummiin tulleet
asuivat väljemmin isoimmissa rakennuksissa tai sellaisissa taloissa, jotka eivät kyllä Suomessa menisi ihan kaikkien laatuvaatimusten mukaan läpi. Oven virkaa saattoi toimittaa vain kuitenkin pala kangasta ja seinän paikalla oli pahvia, peltiä, tiiliä, pressua tai mitä milloinkin. Myöhemmin tulleiden alueella sähköjohdot oli kurottu noin 1,5 metrin korkeudelle, ja kapeaakin kapeammat kujat tekivät labyrinttimaisesti alueesta hyvin sokkeloisen. Tämän alueen tunnelmaa on hyvin vaikea selostaa, sillä sitä ei ikinä uskoisi. Aikuiset joutuivat kulkemaan kaksinkerroin kyyryssä noin 70 cm kapeilla kujilla. Talot tai pikimminkin pikkuruiset huoneet kätkivät sisäänsä kokonaisia perheitä. Huoneissa ei useinkaan ollut laisinkaan huonekaluja seinähyllyjä lukuun ottamatta. Palasimme pääkadulle, josta
näimme alueen oman sairaalan sekä yhden koulutuskeskuksista, jossa myös vierailimme. Kävimme pääkadulla kaupassa toisessa kerroksessa ja huidoimme edestämme rappusista varmasti satoja kärpäsiä päästäksemme ovelle asti. Slummin ihmiset sen sijaan vaikuttivat onnellisilta ja hyvin ahkerilta. Naapuruston yhteisöllisyys oli oppaiden mukaan eräs slummin parhaista piirteistä, vaikka elinolot olivatkin meidän mittapuun mukaan todella surkeat. Lopuksi näimme myös slummin
kaatopaikan ja ruukunvalajien työpisteet. Reality Toursin toimisto sijaitsee Dharavin slummissa, joten retkemme päättyi sinne. Oppaamme suoraan sanoen sulloivat meidät yhteen pieneen taksiin, jossa oli jo yksi paikallinen nainen, ne kaksi englantilaisturistia, kummitäti ja Konsta etupenkillä sylikkäin, äiti ja Kasperi takaluukussa oppaan kanssa... Ja kyllä meitä nauratti! Jatkoimme taksilta ajatuksia päät täynnä junalla edelleen hotellille, ja juna-asemakin vaikutti meistä jo ihan puhtoiselta. Retki slummiin oli hyvin opettavainen ja silmiä avaava kokemus.
Hotellissa piipahdettuamme lähdimme noin tunnin päähän KidZaniaan, joka olikin hyvin vastakohtainen aamupäivään verrattuna. Kidzania on meille viikareille suunnattu pienoiskaupunki, jossa tehdään töitä, saadaan palkkaa ja tuhlataan rahaa. Aloitimme työsarkamme hampurilaisbaarista, jossa oli pulaa kahdesta innokkaasta kokista. Väsättyämme burgerit saimme syödä ne palkaksi, nam! Värväydyimme seuraavaksi bensa-asemalle töihin, jossa tankkasimme ja kiillotimme autoja. Saimme yllemme tietysti komeat tankkaajapoikien vermeetkin. Tästä ansaitsimme kahdeksan KidZanian rahaa, jotka tuhlasimme suklaatehtaassa itsetekemiimme suklaalevyihin. Lähdimme rahankiilto (Kasperin) ja tuhlauskiilto (Konstan) silmissä sammuttamaan palomiehinä tulipaloa ja ajelemaan paloautolla, suklaamurotehtaalle linjastolle töihin ja kauppaan piippaamaan ja hyllyttämään ostoksia. Välillä meinasi tulla hieman ongelmia, kun äiti ja kummitäti eivät saaneet tulla mukaan eri työpaikoille, joten emme ymmärtäneet ihan kaikkia ohjeista. Onneksi emme sentään luulleet, että tulipaloa sammutetaan kerosiinillä, kuten eräs toinen lapsi...
Rankan työnteon jälkeen pirsseilimme jälleen takaisin koti-hotellille tekemään huomisia junavalmisteluja. Pakkaukset jatkuvat luultavasti yömyöhään, koska anivarhain sanomme Mumbaille heihei ja lyttäämme nenän kohti junan ikkunaa ja Goaa!
paljon ovat Viikaritai nähneet ja kokeneet. KidZanissa on hieno liikeidea Suomeenkin! Täällä sataa, onneksi huomenna vois mennä torille syömään hernekeittoa töiden jälkeen. Pitäkää toisistanne huolta ja pysykää yhdessä ryhmänä. Hyvää junamatkaa! Terkuin mummu
VastaaPoista