Taksikurvailua ja kulkueläimiä monsuunissa

Kun me pojat vielä olimme vielä untenmailla, äiti oli pakkaillut meille repun valmiiksi päivän tohinoihin. Nukuimme onnistuneesti hotelliaamupalan ohitse, koska edellinen ilta oli mennyt rillutellessa ja rottia tiiraillessa. Onneksi meillä oli kuitenkin vedenkeitin matkassa, joten pääsimme herättyämme heti vadelmakaurapuuron kimppuun. Olimmekin pian valmiit matkaan, jonka kummitäti meille diilaili respasta. Näytimme taksia odotellessamme ja kaurapuuron roippeet suupielissämme ilmeisesti niin säälittäviltä, että ovimies kävi hakemassa meille matkaevääksi kasan donitseja. Taksikurvailija-Konsta oli mielissään, kun kuuli taksin olevan käytössämme seuraavat kahdeksan tuntia.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli Gateway of Indian pakeilla. Hääräsimme siinä itsemme muutaman kaoottisen tien yli, ja muuten menikin hyvin, mutta kummitädin sandaali halusi jäädä aika keskelle ajotietä maisemia katsomaan. Kun oikukas sandaali oli näin muutamia kertoja keppostellut, meistä alkoi tuntua turvallisemmalta kieppua äidin kädessä. Intian porttia vesisateen pirskoessa toljotellessamme intialaiset keskittyivät lähinnä tuijottamaan meitä. Päädyimmekin siinä vaiheessa vielä hymyilevänä ja crocseissamme vesilammikoissa kahlailevana joukkiona näköjään useammankin kotimaan matkailijan perhealbumiin. Opimme myös napakasti kieltäytymään kaikenkarvaisten kaupustelijoiden supertarjouksilta napakasti sanomalla jotakuinkin "tsaanahii".

Seuraavaksi päräytimme rantakadulle (jota kutsutaan myös kuningattaren kaulanauhaksi), jonne intialaiset olivat massoittain tulleet ihailemaan myrskyävää merta ja odottamaan kadulle asti kohoavia suolaisia tyrskyjen pärskäyksiä. Siinä, kun kummitäti keskittyi taltuttamaan aaltoja filmille, me seurasimme iloisesti pomppien ja poukkoilen variksia, jotka pyydystivät meistä puolen metrin päässä matalalta ja monta kilometriä jatkuvalta muurilta torakoita. Varsinkin Kasperista tuli oiva torakoiden vaanija, ja hän totesikin monesti tyhmille variksille, että täältä sitä paistia taas saisi. Äiti vaani lähinnä jalkojaan, ettei yksikään säksättävä torakka pääsisi häntä yllättämään.

Lämpimän ja kovasti kastelevan sateen yltyessä aikamoiseksi pujahdimme päivärepusta löytyneisiin retro-oranssisiin sadeviittoihimme, jotka äiti oli fiksusti edellisviikolla käynyt ostamassa Gröna Lundista halvalla. Sen sijaan äidillä ja kummitädillä näytti olevan vaikeuksia sateenvarjovirityksiensä kanssa. Sateen suojaan puikahdimme isoon akvaarioon, jossa näimme suomalaisten akvaariokalojen lisäksi muun muassa meduusoja, sinisiä rapuja, otsa turvonneena -kaloja, pusuhuulikaloja ja käärmeiksi naamioituneita kaloja. Akvaarioreissun ajan intialaiset näyttivät sareissaan ja salwar kameezeissaan meistä ihanilta, kun taas äiti ja kummitäti muistuttivat uitettuja kulkukoiria. Oli siis aika häipyä taksiin.

Mahojen kurninoita ei pystytty enää torppaamaan äidin tarjoamilla prinsessakekseillä, vaan meidän oli löydettävä lounaspaikka. Kokenut ruokalistan lukijamme kummitäti tilasi pöytään miltei espoolaisia naan-leipiä, riisiä ja kahta erilaista sörsseliä sekä raitaa. Viereisestä pöydästä saimme oikeaoppimisen opastuksen oikealla kädellä syöntiin, vaikka nipo-äitimme käskikin mieluummin olemaan nuolematta sormiamme ja syömään turistimaisesti haarukoilla. Kummitäti onnistui kuitenkin  aika näppärästi syömään käsin (ja myös sillä vasemmalla vessakädellä) ja tahrimaan soosit vain sormien keskiniveliin asti. Nälkäiselle Kasperille maistuivat kummatkin kasvismössöt, vaikka toinen oli äidinkin makuun todella tulista. Toisaalta Kasperi tyhjensikin samalla yli puolet vesipullostamme pöydässä. Konstan lempiherkkua oli yllättäen voinen naan-leipä, jota hän keskittyi varastamaan myös lähimaastosta muiden lautasilta - onneksi sentään vain omalta pöytäseurueeltamme. Edullisen ja maittavan murkinoinnin jälkeen äidin oli pakko käydä vessassa, joka oli hänen mukaansa "hyvin mielenkiintoinen tuttavuus". Kasperi esittikin elekielellä kadulla seuraavaksi otteita siitä, kuinka äiti oli onnistunut hommat hoitelemaan...

Jatkoimme matkaa vielä jainalaiseen temppeliin, jossa oli aika paljon sääntöjä, vehreän valuvaan puistoon ja paikallista katuruokaa myyviin kojuihin. Kulkukoiria  ja -kissoja olimmekin jo nähneet aiemmin, mutta kojujen vieressä partioi uusia eläintuttavuuksia, kuten kulkuvuohi ja kulkulehmiä. Huristelimme myös pikku-Pakistanin läpi Dhobi Ghatiin eli maailman suurimpaan ulkoilmapesulaan. Katselimme kadulta alueen yläpuolelta, kuinka miehet rivakasti pesivät tekstiilejä betonista riviin valetuissa pitkissä looseissa. Ihmetykseksemme he myös näyttivät asuvan parin metrin päässä lähelle kyhätyissä peltihökkeleissä. Paluumatkalla hotelliimme näimme myös lapsia ja aikuisia, jotka näyttivät asuvan liikenteenjakajan nurmikolla sillan alla.