Ruokaelämyksiä

Hotellin aamupalakokki on selvästi päättänyt kokeilla, kuinka tulisesta ruuasta se äiti pitää. Pahaa-aavistamattomana äiti nappasi litteää leipää lautaselleen ja istuutui pöytään. Samalla, kun me popsimme hillopaahtoleipiämme, alkoi äidin väri muuttua punaiseksi. Kuorten väliin olikin leivottu jotakin todella tulista. Pahaksi onneksi emme vielä olleet saaneet vesipulloammekaan, joten äiti kaappasi läähättäen Konsta paahtoleivästä aikamoisen haukun viilentääkseen poltetta. 

Olimme sopineet, että lähdemme Shoklun ja hänen lapsiensa kanssa koko päiväksi eri paikkoihin, koska tänään sunnuntaina oli Shoklun syntymäpäivä. Olimme unohtaneet ostaa lahjan ja mietimmekin nyt vaihtoehtoja vedenkeittimestä ja otsalampusta matkassa rähjääntyneeseen porohuopaan ja melkein tyhjään matkalaukkuun. Tuliaissuklaat, rasvat ja hedelmänamutkin olimme jo antaneet. Päätimmekin lähteä ostamaan kakkua. Harmiksemme emme vain tienneet, kuinkakohan monta päivää kyseiset kakut olivat seisseet vitriinissä, sillä olimme ihastelleet niitä jo Goaan tullessamme. Otimme suklaisen riskin ja lähdimme takaisin hotellille taksilla. 

Eipä mennyt kuin kymmenisen minuuttia, kun Shoklu oli jo katrainensa ovellamme. Pohdimme suomeksi, miten ihmeessä mahdumme kaikki pienen punaisen auton kyytiin, sillä sisälle tuli survoa Shoklun ja meidän neljän lisäksi myös Arian (4v.), Angel (3v), Alyssa (16v) ja Cheena (7v). Kaikille näytti kuitenkin löytyvän jokin sopukka, missä istua, sillä pienimmät lapset ja Alyssa tyrkättiin etupenkille, kun taas me neljä sekä Cheena taistelimme itsemme ja suunnilleen kaikki ruumiinjäsenemme takapenkille. Ensimmäiseksi suuntasimme Panjimin akvaarioon, jossa mm. kummitäti piteli hummeria kädessään. Akvaariossa luki kyllä, ettei asukkeihin saa koskea, mutta häikäilemättömästi paikalliset silittivät kilpikonnia, nostivat käärmeitä vedestä ja poseerasivat taskurapujen kanssa. 

Seuraavaksi ahtauduimme jälleen autoon ja simpukkaiselle rannalle, jossa oli mitä ihanimpia simpukoita. Simpukoita oli huuhtoutunut rantaan niin paljon, että jouduimme kävelemään niiden päällä. Keräsimme simpukoita varmasti yhteensä nelisen kiloa matkaamme. Rannalta lähtiessämme kummitäti astui lehmänläjään varvassandaaleissaan, joten hän sai hyvää onnea, mutta myös me kaikki muut saimme tupatäyteen autoon kummitädin hyväonnista löyhkää. 

Piipahdimme hyvin paikallisessa kalaravintolassa, jonka lista määräytyy päivän saaliin mukaan. Ravintolassa ei ilmeisesti montaa valkoihoista oltu nähty, koska täydet pöydät tuijottivat meitä takaisin astuessamme pressujen alta sisään. Pressujen ulkopuolella odottivat kulkukoirat itselleen pöydistä apetta. Äiti oli aivan varma, että vatsamme olisivat kuralla tämän aterioinnin jälkeen, joten hän lotrasi sekä saippualla, vauvan peppupyyhkeillä sekä käsidesillä käsiämme. Ruuaksi saimme ensialkuun tulisesti maustettuja jättikatkarapuja sekä friteerattuja kalaa. Me viikarit onneksi löysimme kalasta syötävää itsellemme, koska Shoklu näytti jo huolestuneena, kun katkarapuihin emme koskeneet. Pääruokana oli riisiä, leivitetty ja paistettu rapu saksineen (?), oranssia kastiketta ja eri kupissa punaista lientä. Kummitäti alkoi muiden tavoin möyhätä kaikkea sormilla suuhun, kun taas äiti teki virheen kaataessaan hivenen kastiketta riisilleen. Kastike oli niin tulista, että äiti vakuutti vedet silmissä haarukoidessaan sen olevan hyvää (ja se olikin äidin ja kummitädin mielestä, mutta vain vietävän tulista...). Shoklu sekoitteli itse pienemmille lapsilleen koko kupillisen suutapolttavaa kastiketta riisin sekaan, ja he kävivätkin ahnaina ruuan kimppuun. Urheasti äiti ja kummitätikin nieleskelivät kastikkeistaan neljänneksen, kun taas pöydän toisessa päässä tilailtiin soosia lisää jo kolmatta kuppia. Ruokailun loppupuolella äiti tunsi suussaan jotakin rasahtelevaa ja pyöritti salakavalasti esiin suustaan ravun/kalan silmän ja silmäkuopan reunukset. Huomaamattomasti hän huomautti tästä kummitädille, joka oli onnistunut jo itse nielemään kaikki rasahtavat osiot annoksestaan. Emme olleet ymmärtäneet, että ravuista ja kaloista oli friteerattu aivan kaikki osat...

Ruokailun jälkeen karavaanimme lähti kohti leikkipuistoa ja rantaa. Ajaessamme ikkunat auki ja tulisesti polttavat suut auki Shoklu kertoi, että hänen lapsensa pääsevät puistoon noin kerran vuodessa, koska se on niin kaukana kotoa. Lapset olivatkin aivan pitelemättömiä riehuessaan puistossa, joka ei Suomessa olisi ihan kaikkia turvastandardeja täyttänyt. Puistossa oli kyllä kauhean kivaa! Rannalla menimme aaltoihin, ja vuorotellen kummitäti ja äiti myös noukkivat Angelia aaltojen seasta. Kun alkoi tulla jo hämärää, Angel päätti kieriä hiekkarannalla itselleen oikein kunnon hiekkakerroksen. Arian puolestaan pisutteli vahingossa aikamoisen kaaren Konstan hietikolla odottavaan sandaaliin. 

Pakkauduimme vielä kerran autoon ja lähdimme hämäränhyssyssä kohti Calangutea. Suurimmalla osalla kanssa-autoilijoista ja -mopoilijoista oli myös ajovalot. Olimme itse kyllä aika paheellisia, kun istuimme ilman turvavöitä ja heittelimme ikkunoista banaaninkuoret tielle. Pääsimme turvallisesti perille asti, vaikka ajokulttuuri täällä onkin vähän erilaista kuin Suomessa. Hotellista teimme irtioton vielä läheiseen nettiravintolaan, jonne marssimme taskulamppujen sohottaessa kulkureittiä edellämme.