Vaahtopalloja, jädepalloja ja futapalloja

Äiti oli hereillä aamulla ensimmäisenä ja hänkin vasta kahdeksalta. Tylsyyksissään (kun me muut emme olleet viihdyttämässä häntä) äiti päätti lähteä ottamaan selkoa siitä, miksei hotellin wifi toimi. Ei toiminut edelleenkään, vaikka äiti kuinka yritti hiillostaa respan työntekijää. Äiti lähetettiin nettailemaan läheiseen nettikahvilaan, jonka netti oli tosin tältä päivältä kytkemättä sekin. Kytkijämies nukkui, eikä nettiä voinut ilmeisesti kukaan muu laittaa päälle, joten äiti asteli hotelliimme ilman yhteyksiä ulkomaailmaan. Eilinen junateksti saapuisi siis jälkijunassa...

Klo 11.54 alkoi äiti olla jo yksin leikkimiseen niin kypsä, että hän päätti herättää meidätkin. Ponkaisimme peittokiepeistänne uuteen päivään, ja kuuden minuutin kuluttua kuului koputus. Porukkamme näytti olevan tuolloin aika vaiheessa, sillä kummitäti oli puolipukeissa ja me pojat juuri lähdössä polskimaan altaalle. Ovella kolkutteli kummitädin tuttuja, Shoklu lapsiensa kanssa. Säntäsimme vauhdilla autoon ja huristelimme aamupalalle meille sopivaan Lazydays-nimiseen ravintolaan. Mangolassit veivät kielet mennessään, ja kupumme täyttyivät taas paahtoleipä-, muro- ja hedelmäsalaattitarjonnasta.

Aamupalan jälkeen pakkauduimme jälleen autoon, ja Shoklu viskasi meidät rannalle. Monsuuniaikana rannalla liehuvat punaiset liput pauhaavien aaltojen takia, mutta meressä saa kyllä kahlata rantavahtien silmien alla. Parasta rannalla oli pyydystää kieriviä vaahtokasoja futaveskoina. Kasperi löysi rannalle huuhtoutuneita kolikoita kahteen otteeseen, ja Konsta kävi dippaamassa kaikki vaatteensa läpimäriksi sooloillessaan rantavedessä. Saimme niskaamme myös yhden salamana alkaneen sadekuuron, jota pakoon yritimme juosta rantakahvilaan. Meidän oli pakko siirtyä rannalla hiukan syrjemmäksi, koska olimme niin suosiossa. Osa intialaisista Goaan matkanneista päiväturisteista ei ole välttämättä koskaan nähnyt ennen merta saatikka valkoihoisia, joten rannalla olemme olleet aika ihmetyksen aiheita ja valokuvauksen kohteita ihan ilman bikineitäkin ;)

Hotellimme on meistä loistopaikalla, sillä parvekettamme vastapäätä sijaitsee Calanguten futastadion. Ostimme futiksen rantakadulta ja sen jälkeen meitä ei pidätellyt enää mikään. Reitti stadikalle kulki kätevästi pyhän makoilevan lehmän (ja pyhien lehmänpaskaläjien) nurmikon läpi, sadevesiojan yli ja pienen rakennustyömaan läpi. Kentän nurmikko kasvoi läpi Goan punakasta hiekasta, joten muutaman kerran maalivahdin heittäydyttyä oli vesekin aivan punaista hiekkamutaa tulvillaan. Kannattajina meillä oli äidin ja kummitädin lisäksi pyhiä lehmiä futanurmea rajaavan aidan toisella puolella. Maaleja tykittäessämme alkoi kentällä futatreenitkin, mutta emme ainakaan vielä tällä kertaa osallistuneet niihin.

Pesujen ja juomatankkausten jälkeen läpsyttelimme nälkäisinä kohti rantaa ja ruokapaikkaa. Tilasimme pöydän koreaksi, ja kaikki me löysimme listalta jotakin herkkua. Kasperi veti nyt kolmatta päivää perätysten voikanaa ja riisiä ja Konsta tilaili listalta fish and chipsit. Ravintolamme kainalossa sijaitsi katolilainen kirkko, jossa oli käynnissä jumalanpalvelus. Saimme siis nauttia laulusta ja jytämusiikista, kellojen kilinästä, jonkinmoisesta pihalla kiemurtelevasta kulkueesta ja ilotulitepoksahduksista sapuskoidessamme. Jälkiruokana oli jäätelöä suklaakastikkeessa, ja aikuiset ahmivat bebincaa (goalainen pannukakun ja kakun risteymä) ja jäätelöä.

Ruokailun jälkeen kaipasimme hotellihuoneen rauhaa. Shoklu toi meille ison kasan juuri torilta haettuja hedelmiä, kuten mangoja, banaaneja, taateleita, omenoita ja jonkinlaisia luumuja, jotka eivät ole oikeasti lainkaan luumuja. Kummitädin luovutimme iltamyöhäksi vielä rupattelemaan, mutta me muut aloimme olla loistojutuistamme päätellen jo nukkumakunnossa.